Hartaus sunnuntaille 2.2. - Sinun vuorosi loistaa
Valo ei synny ja lähde liikkeelle meistä, vaan se loistaa meihin Taivaasta, ja me heijastamme sitä kukin omalla vajavaisella tavallamme, kirjoittaa Seija Helomaa.

Sinun vuorosi loistaa
Tuleva sunnuntai on kynttilänpäivä. Milloin sinä sytytät kynttilän? Ehkä veit sellaisen pyhäinpäivänä haudalle, sytytit jouluna juhlapöytään tai varasit sähkökatkoa varten pöytälaatikkoon. Kastepöydässäsi ehkä paloi kynttilä, synttärikakun kynttilöitä olet puhaltanut, tai hakenut pienistä liekeistä tunnelmaa illan pimeyteen.
Keskiajalla kaikki kirkon vuodenkierron aikana käytettävät vihittiin käyttöönsä kynttilänpäivänä. Jo silloin tavattiin kynttilänpäivänä kertoa Raamatusta kertomusta seniorikansalainen Simeonista. Hän näki kerran temppelissä pienessä Jeesus-lapsessa valon ja kirkkauden, joka ei ole tästä maailmasta. Valon, joka loistaa kaikille kansoille. Toivon ja pelastuksen, jonka Jumala oli luvannut. Hän tunnisti Taivaan loisteen lapsen silmissä.
Kynttilät pilkottavat valoa meidän juhlaviin ja arkisiin hetkiimme. Valokuvauksen harrastajana olen oppinut näkemään yhä enemmän sitä, miten valo myös heijastuu. Siellä, missä on valonlähde, on usein myös lukuisia heijastavia pintoja, joista valo jatkaa matkaansa moniin suuntiin.
Valkoinen paperi tai katto jakaa valoa eteenpäin, peili tai vesipisara heijastaa jo paljon. Harmaastakin pinnasta valo saa kimmokkeen ja pimeässä huoneessa onkin hiukan valoa.
Haluan oppia näkemään entistä vahvemmin myös sen, miten siellä, missä Jumala, Maailman Valo, on läsnä, on myös heijastuksia.
Kirkossa jokaikinen pyhäpäivä muistutetaan, että olemme lähimmäisen rakkauden ja toivon asialla. Se valo ei synny ja lähde liikkeelle meistä, vaan se loistaa meihin Taivaasta, ja me heijastamme sitä kukin omalla vajavaisella tavallamme.
Siihen meitä kutsutaan, heijastamaan, loistamaan Jumalan antamaa armoa, valoa ja rakkautta. Harmainkin meistä saa heijastaa maailmaan Taivasta, toivoa ja armoa.
Seija Helomaa
Kirjoittaja on Hailuodon seurakunnan vs. kirkkoherra
Kynttilänpäivä
Psalmi: Ps. 48:11–15
1. lukukappale: Jes. 52:8–10
2. lukukappale: 2. Kor. 3:18–4:6
Evankeliumi: Luuk. 2:22–33
Nimitys kynttilänpäivä juontaa siitä keskiaikaisesta tavasta, että tänä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Juhlan raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille. Siunatessaan lasta ja hänen vanhempiaan vanha Simeon ylistää Jumalaa pelastuksesta, jonka hän on valmistanut kaikille kansoille, ja valosta, jonka hän on antanut loistaa kansalleen Israelille.
Ps. 48:11–15
Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit,
sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit.
Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa tuleville polville:
Suuri on Jumala!
Hän on Jumalamme ajasta aikaan.
Hän johdattaa meitä ainiaan.
Jes. 52:8–10
Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon,
ja kaikki yhtyvät iloon,
sillä omin silmin he näkevät,
kuinka Herra palaa Siioniin.
Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot,
kaikki yhdessä iloitkaa!
Herra on antanut kansalleen lohdutuksen,
hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin!
Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman
kaikkien kansojen silmien edessä,
niin että maan kaikki ääret näkevät
pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut.
2. Kor. 3:18–4:6
Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Luuk. 2:22–33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.