Hartaus sunnuntaille 20.11.

Paratiisin tuulia

Kaipaammeko me esivanhempiemme tavoin paratiisiin, ihmiskunnan alkukotiin ja elämän lopulliseen päämäärään? Sana ”paratiisi” viittaa yleensä viinitarhoihin, puutarhoihin ja metsämaihin, joita Lähi-idässä pidettiin maanpäällisinä paratiiseina, ihanteellisina ympäristöinä. Jos muinaiset paratiisikertomukset olisivat syntyneet Suomessa, paratiisi saattaisi hyvinkin muistuttaa unelmaamme kesäpaikasta veden äärellä.

Paratiisi on utopia, onnellinen ja täydellinen paikka, joka ei sijaitse missään. Kristillisissä utopioissa paratiisi on yleensä rajattu tämän maailman ulkopuolelle.

Raamatun näyt paratiisista voidaan tulkita kuitenkin myös maallisina utopioina, jolloin ihmisen aktiivisella toiminnalla on merkitystä paratiisin toteuttamisessa maan päällä.

Paratiisin ajatteleminen on mahdollista vain mielikuvituksen avulla. Uskonnollinen kuvittelu tekee poissaolevan läsnä olevaksi, näkymättömän näkyväksi.

Vaikka kirkon historiassa kuvittelua on pidetty toisinaan epäluotettavana ja tuomittavana, kuvittelu on aina ollut tarpeellista pohtiessamme kristinuskon suuria salaisuuksia, kuten Jeesuksen ylösnousemusta ja taivaaseenastumista.

Mielikuvituksen avulla me voimme luoda uudet taivaat ja uudet maat, joita kukaan ei voi ottaa meiltä pois.

Efraim Syyrialainen, 300-luvulla elänyt opettaja, runoilija ja askeetti, ei etsinyt paratiisia maan päältä. Vaikka elämä paratiisissa kuuluu tuonpuoleisuuteen, ihminen voi hänen mukaansa hengittää paratiisin tuulia jo tässä ajassa. Se, joka oppii tuntemaan paratiisin, muuttuu itse paratiisiksi.

Olisiko mahdollista, että kuvittelemalla toisenlaisen, paremman ja oikeudenmukaisemman maailman, me muutumme tuon maailman kaltaisiksi?

Olisiko mahdollista, että kuvittelemalla maailman, jossa keneltäkään ei puutu mitään, jossa ei ole sairautta tai kuolemaa, janoa tai nälkää, jossa eläimet ja ihmiset elävät sovussa keskenään, me alamme tehdä työtä tuon näyn eteen?

Päivi Jussila
Kirjoittaja on Tuiran seurakunnan kappalainen

Tuomiosunnuntai
Psalmi: Ps. 143:1–10
1. lukukappale: Dan. 7:9–10, 13–14
2. lukukappale: 2. Tess. 1:3–10
Evankeliumi: Matt. 25:31–46

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi (Khristos Pantokrator).

Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.

Ps. 143:1–10
Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni!
Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle!
Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle,
sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.
Vihamieheni vainoaa henkeäni,
hän polkee elämäni jalkoihinsa,
hän suistaa minut pimeyteen,
kauan sitten kuolleitten joukkoon.
Voimani ovat lopussa,
sydämeni jähmettyy.
Minä muistelen menneitä aikoja,
mietin kaikkia tekojasi,
ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi,
sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian,
kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi,
muutoin olen haudan partaalla.
Sinuun minä turvaan –
osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn –
opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
Sinun luonasi olen turvassa.
Sinä olet minun Jumalani –
opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä.

Dan. 7:9–10, 13–14
Kun minä sitä katselin,
istuimet asetettiin paikoilleen,
ja Ikiaikainen istuutui.
Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi
ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.
Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä,
ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
Hänen luotaan lähti liikkeelle
tulinen virta.
Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä,
miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään.
Oikeus asettui istumaan,
ja kirjat avattiin.
Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä
ja näin, miten taivaan pilvien keskellä
tuli eräs, näöltään kuin ihminen.
Hän saapui Ikiaikaisen luo.
Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen,
ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus,
kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten
tuli palvella häntä.
Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa,
eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.

2. Tess. 1:3–10
Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte. Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, että hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi te nyt myös kärsitte.

Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.

Matt. 25:31–46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’

Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”