Hartaus sunnuntaille 23.7.

Perheen pieni taskulamppu

Puhun usein terapiatyössäni valopalloista. Tämä on ehkä vähän hassu sana, mutta minulle tuo sana on tärkeä. Puhun valopalloisuudesta usein niiden ihmisten kanssa, jotka tuntevat olonsa ulkopuolisiksi, erilaisiksi ja vääränlaisiksi. Heidän kanssaan, jotka ovat aina tunteneet, ettei heitä hyväksytä juuri sellaisina kuin he ovat.

Nämä itsensä erilaisiksi ja ulkopuolisiksi tuntevat ihmiset ovat yleensä aika samanlaisia: herkkiä, toisista välittäviä, hyvin empaattisia ja hyväksyviä ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat jo pieninä nähneet ja kuulleet paljon asioita.

Näillä lapsilla tuntuu olleen erityinen taito ja viisaus nähdä asiat sydämellä eli rakkaudesta ja myötätunnosta käsin. Heillä on siis aivan erityinen ominaisuus. Kutsun näitä lapsia valopalloiksi.

Näiden lasten valo tuntuu olevan liikaa niille, joissa on vähemmän rakkautta ja valoa. Tämä johtuu siitä, että tämä perheen pieni taskulamppu valaisee jo olemuksellaan perheen pimeitä nurkkia, synkkiä salaisuuksia ja luurankoja kaapeissa – kaikkea maton alle kätkettyä – ja uhkaa paljastaa niitä.

He, jotka eivät kestä totuutta ja salaisuuksien päivänvaloon nostamista, alkavat tiedostamattaan osoittaa lapselle sitä, että hänessä on jotain vääränlaista.

Ja mitä tekee lapsi? Hän alkaa himmentää valoaan ja alkaa tuntea itsensä huonoksi ja yrittää muuttaa itsensä toisenlaiseksi. Hän kadottaa itsensä, eikä välttämättä enää muista alkuperäistä valo-ominaisuuttaan. Onnellista on se, että tuon ominaisuuden voi myöhemmin kaivaa esiin kaiken kertyneen kuonan alta.

Uusi testamentti on kertomus kaikkein kirkkaimmasta Valon lapsesta. Häntäkin kiusattiin ja hänen valonsa yritettiin sammuttaa, mutta valo voitti lopulta pimeän. Anna sinäkin valosi loistaa.

Miia Moisio 
terapeutti ja pappi

Kirkastussunnuntai
Psalmi: Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
1. lukukappale: 2. Moos. 3:9–15
2. lukukappale: Ilm. 1:9–18
Evankeliumi: Mark. 9:2–8

Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.”
Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat.

Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.
Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
Päivä koittaa vanhurskaille,
ilo niille, joiden sydän on puhdas.

2. Moos. 3:9–15
Herra sanoi Moosekselle:
”Israelilaisten hätähuuto on nyt kantautunut minun korviini, ja olen nähnyt, kuinka kovasti egyptiläiset heitä sortavat. Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?” Jumala sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.”
Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’”
Jumala sanoi vielä Moosekselle:
”Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”

Ilm. 1:9–18

Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. Ääni sanoi: ”Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan.”
Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut.
Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi:
”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”

Mark. 9:2–8
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.