Hartaus sunnuntaille 25.8.

Hyvän puolella

Olen viime aikoina ollut todella huolissani arvojen kovenemisesta Suomessa ja läntisessä maailmassa. Törmään jatkuvasti puheisiin ja kirjoituksiin, jotka saavat itseni toivomaan heräämistä pahasta unesta.

Vihapuhe, heikommassa asemassa olevan syyllistäminen, rasistinen puhe sekä monenlainen ylimielinen ilkeys ovat muuttuneet normaaliksi tavaksi toimia ja keskustella asioista. Kovuudesta ja jopa julmuudesta on tehty hyve.

Miten meistä on tullut tällaisia? Mihin olemme kadottaneet ihan perustavanlaatuiset hyvyyden normit: jokainen ihminen on tärkeä ja arvokas, jokaiselle ihmiselle kuuluu perusoikeudet. Toista ihmistä kuuluu kunnioittaa ja on hienoa olla ystävällinen ja kohtelias.

Rasismille, kiusaamiselle, vähättelylle ja ilkeilylle ei pidä antaa minkäänlaista tilaa. Ne eivät kuulu poliittisiin puheenvuoroihin, eivätkä ne kuulu koulujen pihoille, eivät markettien käytäville, eivätkä somekeskusteluihin, eivät minnekään.

Juuri nyt tekee mieli nipistää itseni hereille. Miksi minun täytyy tällaisia itsestäänselvyyksiä kirjoittaa? Siksi, koska ne eivät enää ole itsestäänselvyyksiä.

Hyvyys ja sivistys ovat asioita, joita pitää vaalia. Niistä pitää ihan tietoisesti pitää huolta. Se on meidän jokaisen vastuulla. Ja kyllä, se vaatii rohkeutta. Ja kyllä, se on välillä työlästä.

Pahan tekeminen on aina helpompaa kuin hyvän tekeminen. Rikkominen on helpompaa kuin rakentaminen. Luottamuksen voi menettää hetkessä, mutta luottamuksen rakentaminen voi viedä vuosia tai vuosikymmeniä.

Ajattelen, että juuri tässä on ihmiselämän suurin haaste ja tehtävä: olla aina hyvän puolella. Silloinkin, kun se ei välittömästi hyödytä itseä. Silloinkin, kun siitä seuraa hankalia tilanteita.

Hyvän palveleminen on valinta. Se täytyy tehdä tietoisesti ja siitä täytyy pitää kiinni tinkimättä.

Kun hyvyyden voimaa on riittävästi, sillä on vallankumouksellinen vaikutus. Aloitetaan se vallankumous nyt.

Make Perttilä
Kirjoittaja on muusikko ja opettaja

14. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 112:5–9
1. lukukappale: Ruut 1:8–11, 14–18
2. lukukappale: Room. 13:8–10
Evankeliumi: Mark. 12:41–44

Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

Ps. 112:5–9
Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju,
hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä
vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää,
ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti
ja kulkee pystyssä päin.

Ruut 1:8–11, 14–18
Noomi sanoi miniöilleen: ”Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan. Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun ja sanoivat: ”Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.” Silloin Noomi sanoi: ”Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi.”
Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista. Silloin Noomi sanoi: ”Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.” Mutta Ruut sanoi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!” Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.

Room. 13:8–10
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.

Mark. 12:41–44
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”