Hartaus sunnuntaille 26.11.

Mikä sitten on se uskon ydin? pohtii Mikael Tammilehto tuomiosunnuntain hartauskirjoituksessaan.

Tuomiosunnuntai muistuttaa ristin miehestä

Hyvää tuomiosunnuntaita itse kullekin! Anteeksi millaista sunnuntaita? moni ehkä miettii.

Eräänlainen tuomiopäivän puhe on hiljalleen tullut varsin arkiseksi osaksi niin uutisotsikoita kuin tavallisia kahvipöytäkeskusteluja. Sen sijaan, että puhuttaisiin Jeesuksen toisesta tulemisesta, käydään keskusteluja sodista, väkivallasta, suursodan uhasta tai vaikkapa ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapallon elämään. Tai siitä, miten maapallo ei kestä tällä menolla loputtomiin. Puhutaan siis ihmiskunnan tuomiosta.

Kirkkoa on menneinä vuosikymmeninä syytetty helvetillä ja tuomiolla pelottelusta, ja jatkuvasta puheesta synnistä. Ja usein ihan syystä. Ylilyöntejä on tullut, ja tulee varmasti edelleen. Edellä mainitut aiheet kun ovat olennainen osa kristinuskoa.

Nimittäin, jos kuvitellaan että helvettiä ei olisi, eikä tuomiota, eikä liioin syntiä, niin tämä ympäröivä maailmahan olisi paratiisi. Toisaalta kritiikkiä kuulee nykyään yhä useammin myös siitä, että tämänkaltainen puhe on kirkossa ajautunut aivan marginaaliin, eikä enää puhuta muusta kuin rakkaudesta.

Mikä sitten on se uskon ydin? Se on sanoitettu vaikkapa pienoisevankeliumissa, ja uskontunnustuksessa. Se, että kaiken sekasorron, ahdistuksen, pelon, kärsimyksen ja epätoivon keskelle, tähän maailmaan, syntyi kerran Jumalan Poika, Jeesus. Hänen tehtävänsä oli kertoa toivosta, joka ulottuu sinne pimeimpäänkin risukasaan. Hän kuoli, jotta me saisimme elää.

Hän kuoli, jotta tuomiopäivänä meidät vapautettaisiin syytteistä, ja me pääsisimme taivaaseen. Siis ihan oikeaan paratiisiin, missä kuolemaa ei enää ole, ei itkua, eikä parkua. Eikä niitä jatkuvia toinen toistaan masentavampia uutisia. Hän tuli maan päälle kerran, mutta eräänä päivänä hän tulee takaisin. Sillä ihan kuten tiedämme, ei tämä maailma yksinkertaisesti voi kestää ikuisesti.

Tuomiosunnuntai herättelee pysähtymään oman elämän äärelle, katselemaan ympärillä olevia, ja ennen kaikkea suuntaamaan katseen ristin mieheen, Jeesukseen.

Mikael Tammilehto
Kirjoittaja on uutta messuyhteisöä Seinäjoella luotsaava pastori

 

Tuomiosunnuntai
Psalmi: Ps. 143:1–10
1. lukukappale: Mal. 3:19–20
2. lukukappale: 1. Kor. 15:22–28 tai Hepr. 12:18–25
Evankeliumi: Matt. 25:31–46

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi (Khristos Pantokrator).
Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.

 

Ps. 143:1–10
Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni!
Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle!
  Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle,
  sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.
Vihamieheni vainoaa henkeäni,
hän polkee elämäni jalkoihinsa,
  hän suistaa minut pimeyteen,
  kauan sitten kuolleitten joukkoon.
Voimani ovat lopussa,
sydämeni jähmettyy.
  Minä muistelen menneitä aikoja,
  mietin kaikkia tekojasi,
  ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi,
sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
  Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian,
  kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi,
muutoin olen haudan partaalla.
  Sinuun minä turvaan –
  osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn –
opeta minulle tie, jota kulkea!
  Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
  Sinun luonasi olen turvassa.
Sinä olet minun Jumalani –
opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä.

 

Mal. 3:19–20
Katso, se päivä tulee
liekehtivänä kuin tulinen uuni.
Kaikki röyhkeät ja pahantekijät
ovat silloin oljenkorsia.
Se päivä tulee
ja sytyttää ne liekkiin
– sanoo Herra Sebaot –
eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.
Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni,
on nouseva pelastuksen aurinko,
ja te parannutte sen siipien alla.
Te astutte ulos, hypitte riemusta
kuin vasikat laitumella.

 

1. Kor. 15:22–28
Niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä ”Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken”. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.

TAI

Hepr. 12:18–25
Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli, ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää. He eivät kestäneet määräystä: ”Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä.” Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: ”Minä pelkään ja vapisen.”
Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.
Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu!

 

Matt. 25:31–46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää