Hartaus sunnuntaille 5.1.2025

Kenen näkökulmasta tarina kerrotaan?

Uppoudutko joskus omaan maailmaan ja unohdat kokonaan toiset ihmiset?

Minkälaiset asiat ovat sellaisia, joiden vuoksi on oikeutetumpaa unohtaa velvollisuudet läheisiään kohtaan?

Monella työ voi viedä pois oman perheen luota. Toisilla on mahdollisuus valita ja toisilla ei ole vaihtoehtoa. Toimeentulo on hankittava keinolla millä hyvänsä.

Raamatun kertomus Jeesuksesta, joka katoaa vanhemmiltaan temppeliin, on ristiriitainen. Tarinassa maalautuu kuva henkevästä 12-vuotiaasta, joka katoaa Jumalan sanan ääreen.
Tarinassa on myös huolestunut äiti, joka jää miettimään lapsensa motiiveja. Ehkä äiti palaa muistoihinsa oman lapsensa syntymästä ja suurista lupauksista.

Sydämessä varmasti kirpaisee ajatus: Tätäkö se nyt tarkoittaa, että kaikki suuret lupaukset vievät oman lapseni pois minulta? Tällaista hänen on vaikea ymmärtää.

Näiden inhimillisten ristiriitaisten ajatusten äärellä ovat myös ihan kaikki tavalliset ihmiset. Mikä oikeuttaa erottamaan perheenjäsenet, sukulaiset tai ystävät toisistaan? Mikä taas oikeuttaa vaatimukseen jättää oma kutsumuksensa ollakseen toisen tukena? Kenen näkökulmasta oikeutus katsotaan?

Ehkä siihen ei ole oikeaa vastausta olekaan. Jeesuksen vastaus omalle äidille kuulostaa kylmältä: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?”

Raamatun lukijalle Jeesuksen vastaus on lupaus tulevasta ja vahva kuvaus Isän ja Pojan liitosta. 12-vuotias poika oli ainoalla oikealla asialla.

Jeesuksen vanhemmille vastaus on hylkäys oman pojan suusta. Jeesuksen vanhempien ihmettelyssä on jokaisen ihmisen kipu oman läheisen poissalosta.

Elämän ristiriitaisuuden keskellä jään kuitenkin pohtimaan, käytänkö minä joskus tekosyynä jotain ylevää silloin kun ajatukseni harhailevat?

Silloin kun minun pitäisi pysähtyä näkemään pienen ihmisen tarpeet, omien vanhempien huolet tai ystäväni ajatukset omieni sijaan? Kenen näkökulmasta minun kertomustani katsotaan?

Ulla Oinonen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija ja pappi

POHDINTAA hartaustekstin äärellä:

Kaipaatko sinä elämääsi jotakuta ihmistä, jonka olet joskus menettänyt?

Mitä sinä vastaat hartaustekstin alun kysymykseen siitä, keskitymmekö usein liiaksi vain oman elämämme iloihin ja suruihin unohtaen samalla, että jossakin – lähellä tai kaukana – voi olla ihminen, joka tarvitsisi apuamme?

2. sunnuntai joulusta
Psalmi: Ps. 84:2–5, 11–12
1. lukukappale: 1. Kun. 8:20, 27–30
2. lukukappale: Hepr. 3:1–6 tai Ilm. 4: 2-11
Evankeliumi: Luuk. 2:41–52

Tämän pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä. Varttuessaan joulun lapsi etsii oman kutsumuksensa salaisuutta. Kristillinen seurakunta kohtaa Jeesuksen kokoontuessaan jumalanpalvelukseen kirkkoon, Jumalan huoneeseen. Siellä se yhdessä taivaan enkelien ja pyhien kanssa kiittää ja ylistää Jumalan suuria tekoja. Sieltä se myös löytää oman kutsumuksensa ja tehtävänsä. Yhteinen jumalanpalvelus ja toistemme palveleminen kuuluvat yhteen.

Ps. 84:2–5, 11–12
Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta,
kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
  Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon,
  kun tulen elävän Jumalan eteen.
Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin,
pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.
  Miten onnellisia ovatkaan ne,
  jotka saavat asua sinun huoneessasi!
  He ylistävät sinua alati.
Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
  Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella
  kuin asun jumalattomien katon alla.
Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.
  Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä,
  jotka vaeltavat nuhteettomasti.

1. Kun. 8:20, 27–30
Salomo sanoi:
”Nyt Herra on täyttänyt antamansa lupauksen. Minä olen astunut isäni Daavidin paikalle ja istun Israelin valtaistuimella, niin kuin Herra on sanonut. Ja minä olen rakentanut Herralle, Israelin Jumalalle, temppelin.
Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat – miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut! Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi. Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee. Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi!”

Hepr. 3:1–6
Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi. Hän on herransa luottamuksen arvoinen, niin kuin Mooses oli ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta hänet on katsottu suuremman kunnian arvoiseksi, yhtä paljon suuremman kuin rakentajan kunnia on rakennuksen kunniaa suurempi. Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Mooses oli kyllä uskottu ”kaikissa hänen huoneensa asioissa”, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva. Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.

TAI

Ilm. 4: 2-11
Olin Hengen vallassa. Näin, että taivaassa oli valtaistuin ja sillä valtaistuimella istui joku, joka loisti kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde. Tämän valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultaseppele. Valtaistuimesta lähti salamoita ja kuin ukkosen jyly. Sen edessä oli seitsemän soihtua, Jumalan seitsemän henkeä, ja sen edessä oli myös ikään kuin lasinen, kristallin tavoin kimmeltävä meri.
Valtaistuimen edessä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että takaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä. Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta. Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat:
– Pyhä, pyhä, pyhä
on Herra Jumala, Kaikkivaltias!
Hän oli, hän on ja hän on tuleva.
Aina kun olennot ylistävät, kunnioittavat ja kiittävät häntä, joka istuu valtaistuimellaan ja joka elää aina ja ikuisesti, nuo kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyvät maahan hänen valtaistuimensa eteen ja osoittavat hänelle kunnioitustaan – hänelle, joka elää aina ja ikuisesti. He asettavat seppeleensä valtaistuimen eteen ja lausuvat:
– Herra, meidän Jumalamme!
Sinä olet arvollinen saamaan
ylistyksen, kunnian ja vallan,
sillä sinä olet luonut kaiken.
Kaikki, mikä on olemassa,
on sinun tahdostasi luotu.

Luuk. 2:41–52
Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.