Harvassa joululaulussa yhdistyy iloisuus ja joulun syvä sanoma
Suomalaisten suosikkijoululaulut ovat usein haikeita ja surumielisiä. Kuka tekisi kappaleita, joissa yhdistyvät joulun ilo ja joulun syvä sanoma?
Iloisia, valoisia ja samalla joulun syvän sanoman sisältäviä – lisää tällaisia joululauluja kaipaa taidetoiminnan asiantuntija Päivi Mattila. Hänen vastuullaan on jo 26 vuotta ollut Kauneimmat joululaulut -lauluvihkosen sisällön valinta Suomen Lähetysseurassa.
Tänä vuonna Mattilan kanssa lauluvihkoon pääseviä kappaleita valitsi joukko seurakuntien muusikoita Oulusta: Tuiran seurakunnan kanttori Anu Arvola, Oulujoen seurakunnan kanttori Sanna Leppäniemi, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttorina tyuöskennellyt Irina Niskala sekä Oulun seurakuntien nuorisomuusikko Esa Rättyä ja kirkkomuusikko Taina Voutilainen.
”Oululaisten raati teki raikkaita valintoja”
Valintakriteereitä on lukuisia: esimerkiksi sopiiko kappale yhteislauluna laulettavaksi, onko melodia helposti omaksuttava, onko teksti luonteva, onko laulu sisällöltään sopiva Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa laulettavaksi.
Liian suurta määrää lauluvihkon sisällöstä ei myöskään sovi kerralla uudistaa.
– Noin puolet lauluista on aina perinteisiä, tuttuja joululauluja. Suorastaan välttämättömiä ovat sellaiset ikivihreät kuin Arkihuolesi kaikki heitä, Maa on niin kaunis ja En etsi valtaa loistoa.
Tavallisesti mukaan otetaan yksi tai kaksi aivan uutta laulua.
– Tänä vuonna Oulun raati teki raikkaita valintoja ja nyt uusia kappaleita on peräti kolme.
Vihkosen sisältöön vaikuttaa myös nettiäänestys. Äänestyksen kolmen kärki pääsee seuraavan vuoden lauluvihkoon aina, toisinaan useampikin laulu, Mattila kertoo.
Uusia jouluisia kappaleita saa tarjota
Joulun jälkeen Mattilan sähköpostiin tipahtelee palautetta joululauluvalinnoista. Usein tarjolle laitetaan myös uusia sävellyksiä ja sanoituksia. Mattila esittelee saapuneet ehdotukset aina tulevan vuoden laulut valitsevalle raadille.
– Uudesta joululaulusta on hyvä lähettää nuotit, sanoitukset sekä mielellään myös äänite. Raati saa ehdotukset tutustuttavakseen ja yhdessä sitten mietimme, pääseekö joku niistä laulukokoelmaan. Toisinaan yksikään ei läpäise seulaa, joskus taas raati tykästyy useampaankin ehdotukseen.
Haikeus vetoaa suomalaisiin aina vaan
Lauluvihkoon pääsevä uusi joululaulu ei valloita suomalaisia vuodessa tai kahdessa: esimerkiksi Sydämeeni joulun teen ja Tulkoon joulu on esitelty Kauneimmat joululaulut -vihkosessa uusina lauluina jo 1990-luvulla.
– Sydämeeni joulun teen on ollut tiiviisti lauluvihkossa 2010-luvun ja on nyt sen itseoikeutettuja kappaleita. Myös Tulkoon joulu on noussut todella suosituksi vasta viime vuosina. Suosion taustalla ovat varmaankin esimerkiksi tunnettujen artistien versiot kappaleesta sekä Raskasta joulua -kiertueen hevimuusikkojen tekemä versio, Mattila arvelee.
– Jos ennustaa pitää, sanon että tuleva hitti on yksi tämän vuoden uusista lauluista, Jouluna he kaikki ovat täällä. Tunnelmalliset, haikeamieliset laulut nyt vain tuntuvat iskevän meihin suomalaisiin.
Joululaulutilaisuuksia YouTubessa ja Facebookissa
Mattila toivoo, että mahdollisimman moni pääsee joululaulujen äärelle tänäkin vuonna, koronatilanteesta huolimatta.
Kolmantena adventtisunnuntaina 13. joulukuuta kello 18 Lähetysseuran YouTube-kanavalla ja Kauneimpien joululaulujen Facebook-sivuilla lähetetään Koko Suomen kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Tekstitettyjen joululaulujen mukana voi laulaa mukana. Tapahtuma on katsottavissa Facebookissa loppiaiseen 6.1.2021 saakka.
– Lisäksi monissa seurakunnissa tehdään omia joululaululähetyksiä, joita voi katsoa tietokoneella tai älypuhelimella. Ja jos tämä ei ole mahdollista, radiostakin onneksi kuulee joululauluja, Mattila iloitsee.
Kauneimmat Joululaulut tekee hyvää
Kauneimmat Joululaulut on paitsi joulun ajan musiikkitapahtuma, myös yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyyskampanjoista. Viime vuosina kampanjan vuosittainen keräystulos on ollut noin miljoona euroa.
Kauneimmat Joululaulut kerää lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien puolustamiseksi. Erityisenä kohteena on lasten syrjäytymisen vastainen työ yli 20 maassa.
Lahjoittaa voi tekstiviestillä numeroon 16155 voi (viestillä JOULU18 lahjoitat 18 euroa, viestillä JOULU36 lahjoitat 36 euroa ja viestillä JOULU42 lahjoitat 42 euroa.
Tilisiirrolla lahjoitus menee perille näillä tiedoilla: saaja Suomen Lähetysseura, tilinumero Danske Bank IBAN FI38 8000 1400 1611 30, viestikenttään merkintä JOULU20.
MobilePaylla voit lahjoittaa haluamasi summan numeroon61408.
Vihkosen sisältöön voi vaikuttaa äänestämällä
Viime vuoden Kauneimmat joululaulut -äänestyksen perusteella suomalaisten rakkain joululaulu oli Varpunen jouluaamuna. Toiseksi suosituin äänestyksen perusteella oli Tulkoon joulu. Kolmanneksi eniten ääniä sai Sydämeeni joulun teen. Omaa suosikkia voi äänestää tänäkin vuonna: https://kauneimmatjoululaulut.fi/valitse-kaunein-joululaulu/
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.