Iloa musiikista

Yli 200 nuorta laulajaa on äänessä tulevana lauantaina, kun kymmenen Limingan rovastikunnan alueella toimivaa lapsi- ja nuorisokuoroa laulaa Lumijoen kirkossa pidettävässä suurkonsertissa.

||||||

Jos ei tämä ole mukavaa niin mikä sitten on, sanoo nuorten laulajien harjoittelua seuraava Ilpo KämäräinenLumijoen seurakunnan lasten ja nuorten kuoro Suvilinnut harjoitteli tulevan lauantain suurkonserttiin.

Kirsi Klaavo ja Ilpo Kämäräinen perustivat kuoron vuonna 2017. Viime syksystä saakka heidän rinnallaan kuoronjohtajana on toiminut kanttori Emilia Soranta.

Harjoituksia on yleensä kerran viikossa. 

–  Stemmat ja ääniharjoitukset tehdään Kämäräisten kotona. Välipalaksi syödään Tuulikin leipomat sämpylät ja sitten jatketaan taas laulamista. Seurakuntatalon harjoituksissa saamme sitten käyttöömme myös Emilian taidot, Kirsi Klaavo kuvailee.

 

Pitihän se kuoro piti perustaa, kun nuoret sitä niin palavasti toivoivat.

Kirsi Klaavo

 

Klaavo laulaa itsekin kuorossa ja Kämäräinen on musiikin moniosaaja, joka soittaa useita soittimia ja on tehnyt paljon sovituksia kuorolle. Musiikkitaustasta huolimatta kuoron kanssa toimiminen oli heille uutta. 

– Mutta pitihän se perustaa, kun tutut nuoret niin palavasti kuoroa toivoivat.

Tällä hetkellä Suvilinnuissa on noin 30 laulajaa. Kolmiäänisesti laulavan lapsi- ja nuorisokuoron ikähaitari on kolmasluokkalaisista lukioikäisiin. 

Soranta on iloinen, että kuorotoimintaa pienellä paikkakunnalla on säilynyt vireänä. 

– Onhan se merkittävää, että kuoro ei ole missään vaiheessa kuollut. Nuoriso on pitänyt sitä yllä. Jos meistä vetäjistä onkin joskus tuntunut haastavalta saada harjoituksia alulle niin nuoriso kyllä kyselee harjoitusten perään, Klaavo ja Kämäräinen hymyilevät.

Mukavaa yhdessäoloa musiikin merkeissä

Ilpo Kämäräisen mukaan musiikilliset tavoitteet tulivat vasta kakkosena, kun Suvilinnut-kuoron kanssa lähdettiin liikkeelle. 

– Enemmän meillä oli mielessä nuorisotyöllisiä tavoitteita. Halusimme tarjota mukavaa yhdessäoloa musiikin merkeissä.

Kirsi Klaavo jatkaa, että haasteitakin on pyritty tarjoamaan. 

– Jos mennään liian helpolla, kuorolaisilta loppuu kiinnostus.

Koelauluja kuoroon haluaville ei ole pidetty koskaan. 

– Musiikki kuuluu kaikille. Kuorossa opettelemme yhdessäoloa ja toinen toisemme auttamista. Tavoitteena on, että kuorolaisille jää kuorovuosistaan rakkautta musiikkiin ja itsensä arvostamista suhteessa musiikkiin, Klaavo sanoo. 

Kun Suvilinnut viime syksynä siirtyi seurakunnan kuoroksi, Suvilintujen toimintaan tuli Klaavon ja Kämäräisen mukaan lisää suunnitelmallisuutta. 

– Meillä oli tosi iso ohjelmisto, mutta maltti ei aina riittänyt sen viimeistelyyn. Nyt teemme kappaleet puolivalmiiksi kotiharjoituksissa ja Emilia nostaa ne valmiin tasolle seurakuntatalon harjoituksissa, Klaavo ja Kämäräinen kuvailevat. 

– Tämä on ollut hyvä työnjako. Näin saamme kaikkien vahvuudet käyttöön, Soranta sanoo. 

Kymmenen kuoroa Lumijoen kirkossa

Konsertti on illalla, mutta kuorolaiset kokoontuvat Lumijoen kirkkoon jo lauantaina aamusta. Päivän mittaan heitä kouluttaa kuoropedagogi ja kanttori Ismo Savimäki Hämeenlinnasta.

Illan suurkonsertissa esiintyvät Suvilinnut-kuoron lisäksi Ruukin lapsikuoro, Raahen lapsikuoro, Siikajoenkylän lapsikuoro ja Vihannin lapsikuoro Raahen seurakunnasta, nuorisokuoro Celeste Limingan seurakunnasta, Pyhännän lapsikuoro ja lapsikuoro Stellat Siikalatvan seurakunnasta sekä Tyrnävän seurakunnan lapsikuoro ja Murron nuorisokuoro. 

Mukana myös rovastikunnan alueen kanttoreita ja kuoronjohtajia.

 

Kuoroissa laulavat lapset ja nuoret tekevät arvokasta seurakunnan vapaaehtoistyötä. On hyvä, että tätä tehdään näkyväksi ja kuuluvaksi.

Emilia Soranta

 

Ohjelmisto koostuu kiitosaiheisista hengellisistä lauluista. Kukin kuoro laulaa 1–2 kappaletta. Yhdessä kuorot kajauttavat kymmenkunta laulua. 

– Limingan rovastikunnassa on paljon lapsi- ja nuorisokuoroja, mutta ne eivät ole olleet kovin paljoa esillä. Kuoroissa laulavat lapset ja nuoret tekevät arvokasta seurakunnan vapaaehtoistyötä. On hyvä, että tätä tehdään näkyväksi ja kuuluvaksi, sanoo Emilia Soranta. 

On huikeaa kuulla lauantaina, kun keväästä saakka harjoitellut kappaleet kajahtavat Lumijoen kirkossa, Ilpo Kämäräinen, Kirsi Klaavo ja Emilia Soranta iloitsevat.

 

  • Lasten ja nuorten kuorojen suurkonsertti lauantaina 16.9. kello 18 Lumijoen kirkossa. Vapaa pääsy; 10 euron vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu tapahtuman kulujen kattamiseksi.

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää