Jaakko Tuiskun aika alkoi Karjasillalla

Kirkolla ei ole aikaa laiturilla istuskelemiseen. Näin Jaakko Tuisku lausahtaa päivä sen jälkeen, kun hänet oli juhlavin menoin asetettu kirkkoherran virkaan Karjasillan kirkossa.

Tuiskun humoristista laiturikuvausta voisi tulkita hoputtamiseksi. Nyt on kova kiire saada lisää väkeä kirkonpenkeille. Seurakunnassa on oltava touhua ja tohinaa, jotta ihmiset pysyvät kirkon jäseninä, menevät vihille ja kastavat lapsensa.

Kyllä Tuisku näistäkin asioista huolta kantaa, mutta Karjasillan kirkkosalissa hän puhui juhlapäivänä erämaahan menemisestä; hiljaisuuteen ja kiireettömyyteen laskeutumisen tärkeydestä.

Tuiskun saarna pohjautui kirkkovuoden kierrossa kohtaan, jossa kerrotaan, kuinka Jeesus meni autiomaahan, kohtasi siellä kiusauksia, mutta selvisi lankeamatta. Markuksen evankeliumin sanoin enkelit pitivät hänestä erämaassa huolta.

”Raamatussa autiomaa on näyttämö, josta jotain uutta saa alkunsa”, Tuisku totesi saarnassaan. ”Siirryin kirkkoherran tehtävään suoraan toisen seurakunnan kirkkoherran tehtävästä. Ajattelen, että pysähtyminen ennen uutta tehtävää on tärkeä autiomaapaikka. Vastuullinen tehtävä vaatii ajan olla yksin ja valmistautua. Mutta Jumala voi viedä autiomaahan ilman konkreettista aikaa. Se on aikaa, jolloin Jumala laittaa pohdiskelemaan, mikä on olennaista.”

Vaikka aikaa laiturilla istuskeluun ei ole, voi Tuiskun saarnan kuulla kannanottona sen puolesta, että ainakin päätöntä hosumista tärkeämpää on uskallus asettua ”autiomaahan” kyselemään omaa paikkaa maailmassa tai sitä, mistä syntyy kokemus kirkon merkityksellisyydestä.

”Nyt jäämme paastonaikaan. Antakoon hyvä Jumala autiomaahamme vettä ja enkeleitä, antakoon hän hiljaisia rukousvastauksia, antakoon hän jonkin hyvän kasvaa meissä, olkoon hän oman sydämemme autiomaassa kuulemassa toiveeni ja huokaukseni, vastaanottamassa kaipaukseni syvät äänet.”

Ääni heikoimpien
puolella

Viime aikoina erityisesti arkkipiispa Tapio Luoma on käyttänyt puheenvuoroja kirkon ”äänioikeuden” puolesta. Kirkolla on oikeus ja velvollisuus esittää kantojaan myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kun kirkko kantaa huolta köyhistä, se ei ole arkkipiispan mielestä ryhtymistä poliittiseksi toimijaksi.

Karjasiltalaisten kirkkoherra jakaa ylimmän kaitsijan näkemyksen.

– Kirkolla pitää olla iso rooli yhteiskunnallisena keskustelijana. Tämä on kehotus myös itselleni ottaa kantaa silloin, kun puhutaan esimerkiksi seurauksista, joita päättäjien ratkaisut tuovat vaikkapa lasten, nuorten tai ikäihmisten arkeen.

– Hyvin usein kirkon äänen toivotaan olevan vastavoima niille painotuksille, joiden alle yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat uhkaavat jäädä.

Mielipiteet vaativat
kestäviä perusteluja

Aiemmin Haukiputaalla kirkkoherrana työskennelleelle Tuiskulle mielipiteen kertominen on tuttua työtä, mutta kirkkoherranvaalien aikana syksyllä kolme ehdokasta ”piiritettiin” hetkellisesti median ja seurakuntalaisten kysymyksillä.

Tuisku kuvaa olleensa tuolloin todellisessa läpivalaisussa, mikä oli ajoittain raskasta, mutta myös hyödyllistä.

– Jotta oman kantansa pystyi kertomaan mitä erilaisimpiin asioihin, oli myös etsittävä päivänvalon kestävät perustelut sanomisilleen. Joka asiasta minulla ei ole valmista mielipidettä. Vakuuttavuus syntyy, kun tutkii asioita eri näkökulmista.

– En halua silmilleni mustavalkoisia silmälaseja, vaan pikemminkin tuoda keskusteluihin elämän monia värejä.

– Samaa mieltä en pysty koskaan olemaan kaikkien kanssa. Rohkeutta on oltava myös sen sanomiseen, kun oma mielipide muuttuu uusien perustelujen seurauksena.

Kokeilemisen kulttuurille
kannatusta kirkkoherralta

Johtamista Jaakko Tuisku kuvaa kiinnostavaksi kutsumustyöksi, mutta myös aikaa vieväksi ja vaivannäköä vaativaksi. Hän kertoo arvostavansa palvelevaa johtajuutta.

– Se on tulevaisuuden juttu. Uskon nuorten sukupolvien haluavan sitä enemmän kuin autoritääristä johtamista. Hyvä johtaja keskustelee ja kuuntelee, mutta – totta kai – antaa myös suuntaviivoja ja pitää kokonaisuuden kasassa.

– Pelkästään itseeni en halua luottaa kehittämistyössä. Joukkovoiman tuomaa viisautta ei kannata aliarvioida työpaikalla, hän lisää.

Tuisku kannustaa työtovereitaan kokeiluihin seurakuntatyön kehittämisessä.

– Jos uusi idea ei tuota onnistumisia, tehdään seuraavaksi asioita toisin. Yrittäminen on harvoin keneltäkään pois. Hyvään työpaikkaan kuuluu uskallus tuoda aktiivisesti esille omia mielipiteitään ja ideoitaan. Tällainen vaatii työyhteisössä luottamusta.

Jaakko Tuiskun mielestä kahvikulttuurin merkitys työpaikoilla on suuri. Silloin saa huilata hetken ja vaihtaa kuulumisia kollegoiden kanssa. Tuiskun kanssa kahvikupin äärellä keskustelevat johtava diakoniaviranhaltija Riikka Ikonen ja seurakuntasihteeri Birgitta Mäkelä.

En halua silmilleni mustavalkoisia silmälaseja, vaan pikemminkin tuoda keskusteluihin elämän monia värejä. Jaakko Tuisku