Kerhomummo Sirpa Tauriainen saa höpöttää lasten kanssa

Oulujoen seurakunnan vapaaehtoinen kerhomummo Sirpa Tauriainen odottaa maanantaiaamuja, koska silloin ohjelmassa on Puuhaa ja pulinaa Hiukkavaarassa.

Noin 60-vuotias polkkatukkainen nainen tervehtii nuorta vaaleaa pitkähiuksista naista, jonka sylissä on pikkuvauva. Vauva hymyilee kameralle.

Sirpa Tauriainen kertoo, että hänelle maanantaiset Puuhaa ja pulinaa -aamut ovat viikon kohokohta.

– Moni odottaa viikonloppua, mutta minä odotan viikon alkua, koska silloin pääsen tänne Hiuskaan.

Tauriainen vieraili Hiukkavaaran K-marketin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevassa seurakuntakoti Hiuskassa ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Mukana oli tuolloin viisivuotias pojantyttö.

Leluja ja erilaisia touhupisteitä täynnä oleva paikka teki vaikutuksen.

– Kysyin, tarvittaisiinko täällä kahvinkeittäjää, ja siitä se lähti. Täällä on kyllä kiva käydä, muutenhan minä töröttäisin vaan kotona kissan kanssa.

Muutenhan minä töröttäisin vaan kotona kissan kanssa.

Ihan ensi kertaa Tauriainen ei tuolloin ilmoittautunut valmiiksi auttamaan, sillä aikaisemmin hän on ollut mukana vanhustenkerhossa Huonesuolla ja perhekerhossa Myllyojalla. Molemmat ovat kuitenkin jo loppuneet.

– Suosittelen toimintaan mukaan lähtemistä ihan kaikille. Tämä antaa varmasti paljon enemmän kuin mitä se ottaa.

Vaikka kerhomummokin on sitoutunut tulemaan paikalle joka maanantai, vastuussa ovat työntekijät.

Maanantaiaamujen Puuhaa ja pulinaa -tuokiot Hiuskassa kestävät kaksi ja puoli tuntia. Kerhomummo on perhetoiminnanohjaajien apuna niin keittiössä kuin leikeissä lasten kanssa.

– He ovat kyllä usein ehtineet jo keittää kahvit ja laittaa välipalaa tarjolle, kun minä tulen paikalle, Tauriainen nauraa.

Nykyisin Tauriaisella on viisi lastenlasta ja lapsenlapsenlapsiakin jo yksi. Noita Nelli Poks -hahmona esiintyvä ja pellekoulun käynyt kerhomummo on innokas heittäytymään leikkiin kuin leikkiin.

Tämä on niin mukavaa, kun saa toteuttaa itseään.

– Tämä on niin mukavaa, kun saa toteuttaa itseään. Olen esittänyt täällä nukketeatteriakin.

Vaikka kerhomummon hommia on vain yhtenä päivänä viikossa, ja lapsenlapsenlapsen hoitoavuksikaan häntä ei tarvita ihan viikoittain, ei Tauriainen lepää laakereillaan.

– Serkkutyttö bongaa aina kaikenlaisia tapahtumia, joissa käymme yhdessä. Aika vastikään olimme retriittiviikonloppua viettämässä Haukiputaalla.

Puuhaa ja pulinaa -aamun jälkeen Tauriainen suuntaa kotiin Oulujoen hautausmaan kautta. Siellä hän käy puolisonsa haudalla. Ja sitten alkaa taas seuraavan maanantain odotus.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää