"Päätös liittyä takaisin kirkkoon oli aika helppo"

Miina-Anniina Heiskanen on pienestä pitäen osallistunut perheensä kanssa jumalanpalveluksiin ja kuurojen seurakunnan tapahtumiin. Hän on käynyt myös seurakunnan järjestämillä lasten ja nuorten leireillä sekä kerhoissa.

– Kymppileiri ja rippikoulu olivat mieleenpainuvia kokemuksia. Innostuin myös itse toimimaan isosena useamman kesän ajan ja sain sieltä elinikäisiä ystäviä.

Mikko Palovaara on saanut perinteisen luterilaisen kasvatuksen. Hänet on kastettu kirkossa ja hän on käynyt rippileirin.

Kirkko ei ollut lapsuudessa ja nuoruudessa millään tavalla arjessa mukana.

– Kirkko ei ollut lapsuudessa ja nuoruudessa millään tavalla arjessa mukana. Kirkollisiin menoihin osallistuminen oli vähäistä. Suurin syy oli välimatka. Vartuin pienessä lappilaisessa kylässä ja Rovaniemellä sijaitsevaan kotikirkkoon oli matkaa noin 55 kilometriä.

Palovaara muistaa, että kerran vuodessa kotikylässä järjestettiin kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Ala-asteella oli joulujuhlissa jonkin verran kristillistä teemaa ja keväisin päättäjäisissä käytiin Jouttikeron kappelissa. Suvirsi on jäänyt elävänä mieleen.

Eroamisen syynä raha ja arvojen ristiriita

Heiskaselle lähimmäisenrakkaus ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet kantavia kristillisiä teemoja.
Tämän vuoksi hän seurasi tarkkaan aina kun julkisuudessa puhuttiin tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Julkisen keskustelun myötä koin pikkuhiljaa, että kirkko ei näyttäytynyt yhdenvertaisena toimijana.

– Julkisen keskustelun myötä koin pikkuhiljaa, että kirkko ei näyttäytynyt yhdenvertaisena toimijana, jonka toimintaa haluaisin rahallisesti tukea. Moni julkisuudessa esiintynyt ei edustanut suoraan kirkon linjaa, mutta he perustelivat kantojaan Raamatulla. Se sai minut pohtimaan suhdettani kirkkoon.

Heiskanen erosi kirkosta pitkän pohdinnan jälkeen vuonna 2015. Kuuden vuoden päästä hän totesi, että asioihin on parempi vaikuttaa sisältä kuin ulkoa päin.

Samassa yhteydessä Heiskanen asettui ehdolle seurakuntavaaleissa, jotta voisi aidosti vaikuttaa. Hänet valittiin Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Mikko Palovaaran päätös erota kirkosta vuonna 2010 liittyi taloudellisiin syihin.

– Työskentelin vastavalmistuneena mielisairaanhoitajana. Aloin pohtia, mihin kaikkeen rahaa menee, ja kirkollisvero oli yksi rahareikä.

Aloin pohtia, mihin kaikkeen rahaa menee, ja kirkollisvero oli yksi rahareikä.

Koska Palovaara ei käyttänyt seurakunnan palveluita eikä suhde kirkkoon ollut syvällinen, hän ajatteli maksavansa turhasta. Päätös erota kirkosta oli helppo.

– Jos kirkollisvero oli karkeasti suuruudeltaan saman verran kuin ammattiliiton jäsenmaksu, niin mietin, kummasta on minulle enemmän hyötyä.

Lapsen syntymä sai liittymään takaisin

Vaikka Palovaara oli kasvanut kirkon jäsenenä, hän ei kokenut saaneensa siitä mitään sellaista, mitä ei voisi saada myös olematta kirkon jäsen. Yhtä lailla hän olisi voinut käydä messussa sunnuntaina, jos olisi halunnut.

Jotkut lähisukulaiset kyseenalaistivat Palovaaran suhdetta uskoon, koska hän ei kuulunut kirkkoon.

– Aloin miettiä, muuttuuko suhde uskoon kirkosta eroamisen vuoksi. Eikö minulla ole oikeus enää uskoa mihinkään, jos en maksa kirkollisveroa?

Eikö minulla ole oikeus enää uskoa mihinkään, jos en maksa kirkollisveroa?

– Kapinahenkisyydessä päätin tuolloin, että nyt en varsinkaan liity kirkkoon takaisin, vaikka taloudellinen tilanne kohenisi, Palovaara sanoo.

Ensimmäisen lapsen syntymä vuonna 2016 muutti tilanteen. Palovaara mietti, miten nimeäminen tapahtuisi, jos ei ole perinteistä kastetilaisuutta. Kaste tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

– Lähestyin asiaa perinteet kunniaan -ajattelutavalla. Päätös liittyä takaisin kirkkoon oli aika helppo.

Syrjintä ei kuulu kirkkoon eikä seurakuntaan

Miina-Anniina Heiskasen mielestä kirkossa on edelleen epäkohtia, joihin puuttuminen on oleellista.

Syrjivät asenteet eivät kuulu kirkkoon eikä seurakuntaan. Luottamushenkilönä hän haluaa edistää samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kirkossa.

– Tällä hetkellä Oulun seitsemästä seurakunnasta vain Tuirassa ja Tuomiokirkkoseurakunnassa vihitään samaa sukupuolta olevia pareja. Se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Kirkko tukee monia tärkeitä toimijoita, mutta rahallista tukea ei Heiskasen mielestä tulisi myöntää homofobisille tai naisten oikeuksia polkeville järjestöille.

Myös suhtautuminen naispappeuteen on yhä paikoin negatiivista, vaikka ensimmäiset naispapit vihittiin jo vuonna 1988.

Ihailen kaikkia naispappeja, jotka ovat osaltaan olleet raivaamassa tietä kirkossa.

– Osa kirkon jäsenistä ei tule ehtoolliselle, jos alttarilla on nainen. Se on mielestäni surullista. Suurempi ongelma on se, jos työntekijä kieltäytyy työstä vastaavasta syystä. Ihailen kaikkia naispappeja, jotka ovat osaltaan olleet raivaamassa tietä kirkossa.

Heiskasen mielestä on onneksi menty paljon eteenpäinkin. Hän uskoo, että muutos on mahdollinen, mutta se vaatii tekijänsä. Siksi hänelle on tärkeää olla aktiivinen yhteiskunnan ja kirkon jäsen.

Kirkon yhteiskunnallinen työ on arvokasta

Nykyään kirkko ja seurakunta on yhteisö, josta Heiskanen saa seesteisyyttä, voimaa ja rauhaa.

– Koen, että kirkko ja seurakunta tukevat ihmistä eri elämänvaiheissa. Olen saanut osakseni paljon tätä tukea. Oma lapseni kastettiin Oulun Vanhassa pappilassa vuosi sitten. Kastetilaisuus oli koskettava ja tärkeä.

Kirkko tekee tärkeää yhteiskunnallista työtä. Tämän kautta Heiskanen kehottaa miettimään, mihin rahallinen panostus kirkollisveron muodossa menee.

Jos taas on taloudellisia esteitä kuulua kirkkoon, niin sekin on hänen mukaansa täysin ymmärrettävää.
Mikko Palovaara on samaa mieltä. Kirkollisvero menee hyvään tarkoitukseen. Sitä maksamalla jokainen voi tuoda oman panoksensa yhteiseen hyvään.

Niitä, jotka harkitsevat uudelleen liittymistä, Palovaara kannustaa liittymään.

Kannattaa rohkeasti mennä tutustumaan kirkon ja seurakunnan tarjontaan.

– Kannattaa rohkeasti mennä tutustumaan kirkon ja seurakunnan tarjontaan. Silloin saa laajemman käsityksen siitä, mitä kaikkea seurakunta pitääkään sisällään.

Seurakuntien tapahtumista löytyy jokaiselle jotain

Usko Jumalaan ei Heiskasen mielestä vaadi kirkon jäsenyyttä, mutta hänestä on hienoa tukea sitä tärkeää toimintaa, jota kirkko ja seurakunnat tekevät.

Kirkko tarjoaa kaikenikäisille tukea ja voimaannuttavia hetkiä. Jumalanpalveluksien lisäksi hänelle tulee mieleen muun muassa hiljaisuuden jooga ja erilaiset musiikilliset tapahtumat.

Heiskasen mielestä ihminen voi olla uskossa ja käydä kirkon tapahtumissa, vaikka ei ole kirkon jäsen.

– Jos ihminen kokee senhetkisessä elämäntilanteessaan halua erota kirkosta, hän on vapaa tekemään sen päätöksen, mutta on aina tervetullut takaisin. Kirkon täytyy olla avoin kaikille.

Kirkon täytyy olla avoin kaikille.

Mikko Palovaara opiskelee tällä hetkellä sosionomi-diakoniksi Oulun diakonia-ammattikorkeakoulussa.

Koulutuksessa voi suorittaa myös kirkollisen alan opintoja. Niitä Palovaara teki viime syksynä. Opintojen mielenkiintoisuus yllätti Palovaaran, koska hän ei ollut aiemmin pitänyt itseään uskonnollisena. Nyt hänellä on valmius työskennellä myös evankelis-luterilaisen kirkon virassa.

– Vuoden alussa olin Haukiputaan seurakunnassa parin kuukauden harjoittelujaksolla. Sain erittäin lempeän vastaanoton. Ohjaajan kanssa henkilökemia toimi. Pystyin turvautumaan häneen hankalissakin hengellisissä kysymyksissä ja tilanteissa.

– Huomasin erityisesti sen, miten paljon näkymätöntä työtä diakonia pitää sisällään, esimerkiksi leirien ja tapahtumien suunnittelua.

Harjoittelun aikana Palovaara koki hengellistä kasvua. Hän huomasi, miten paljon seurakunta tarjoaa erilaisia tapahtumia, kerhoja ja muuta toimintaa. Aikaisemmin hän ei edes tiennyt näistä tapahtumista, koska ei ollut nähnyt mainoksia niihin liittyen.

Koen nyt enemmän yhteyttä kirkkoon ja seurakuntaan kuin koskaan aikaisemmin.

– En ole katunut, että valitsin sosionomiopintojeni rinnalle diakoniaopinnot. Kulunut vuosi on ollut minulle erittäin merkityksellinen ja antanut paljon. Koen nyt enemmän yhteyttä kirkkoon ja seurakuntaan kuin koskaan aikaisemmin.