Kirkollista huumoria yksissä kansissa

Kirkkoherra Petri Laitinen julkaisi äskettäin Pilkettä kirkon kulmassa -kirjan, joka sisältää sattumuksia eri puolilta Suomea. Laitinen toteaa, että kirkollisia asioita voi tarkastella ymmärryksen hymyn kanssa.

Laitilan kirkkoherra Petri Laitinen totesi toissa kesänä, että monet seurakuntalaiset halusivat kertoa hänelle hupaisia juttuja entisajan ja nykyajan kirkollisista persoonista sekä ylipäätään erilaisista seurakuntaan liittyvistä sattumuksista.

– Aloin kirjata sattumuksia muistiin. Samalla tulin miettineeksi, mitä juttuja muistaisin muista seurakunnista, joita olen saanut palvella.

Samalla Laitinen sai idean kirjasta, jossa olisi ikääntyvien polvien hienoja, ainutlaatuisia muistoja menneestä kulttuurista.

– Oivalsin, että jututhan saattavat puhutella ja tuottaa iloa. Haastoin ihmisiä lähettämään minulle itse kokemiaan sattumuksia. Lopulta käsikirjoituksessa olivat edustettuna kaikki eri hiippakunnat ja maakunnat, Laitinen kertoo.

Huumorikirjan tekeminen oli hauskaa

Kirjan nimi Pilkettä kirkon kulmassa syntyi ”pilkettä silmäkulmassa” -sanonnan pohjalta; kirkollisia asioita voi tarkastella ymmärryksen hymyn kanssa.

Laitinen kertoo muistaneensa itsekin ulkoa varsin paljon juttuja, joita hän oli kuullut työskennellessään ja asuessaan Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi hänelle lähetettiin 400–500 tarinaa. Kustantaja rajasi aluksi osan aineistosta pois.

Laitisen mukaan itse kirjoittaminen oli varsin nopea prosessi.

– Toki lähes kaikki jutut täytyi kirjoittaa uusiksi, toimivaan ja dynaamiseen muotoon. Yleensä itsekoetut, itse kuulemani tai minulle lähetetyt sattumukset eivät olleet kirjoitettuina toimivia. Suurin osa ajasta meni kuitenkin muuhun, kuten teknisten ratkaisujen pohtimiseen, kuvittajan etsimiseen ja yhteydenpitoon kustantajan kanssa.

Laitinen kertoo Pilkettä kirkon kulmassa -kirjan tekemisen olleen hauskaa.

– Palautteen perusteella vaikuttaa siltä, että hauskuus on välittynyt myös lukijoille.

Kuvitustukuva kirjasta: Jussi Vaajasaari

Sanasiirejä ja -seppoja on joka ammattikunnassa

Petri Laitisen mukaan papit saattavat vaikuttaa hieman juhlallisilta, mutta pohjimmiltaan he ovat varsin hilpeitä sanasiirejä ja -seppoja. Suntiot ovat hänen mukaansa usein hiljaisia, mutta häkellyttävän tarkkanäköisiä.

– Kanttorit näyttäytyvät varsin värikkäässä valossa ja haudankaivajat ovat todellakin maanläheisiä. Entisaikaan on sitä paitsi ollut erikoisia ammattiyhdistelmiä, kuten haudankaivaja-limsatehtailija. Ehkäpä tulevaisuudessa kirkon rekrytoinnissa tarvitaan samantyyppisiä innovatiivisia yhdistelmiä, hän naurahtaa.

Kanttorit näyttäytyvät varsin värikkäässä

valossa ja haudankaivajat ovat todellakin maanläheisiä.

Entäpä maakuntakohtaiset erot? Laitisen mukaan pohjalaisilla vaikuttaa olevan usein oma suoraviivainen, mutta osuva lähestymistapansa. Kirjasta löytyykin pohjalaisille oma luku.

– Ja Itä-Suomessa jutut ovat ehkä vieläkin oivaltavampia ja yllätyksellisempiä.

Kuvituskuva teoksesta: Jussi Vaajasaari

Kirkollinen huumori on rentoa

Laitisen mukaan kirkollinen huumori ja kulttuuri vaikuttaa kerätyn aineiston perusteella hämmästyttävän rennolta. Hän toteaa, että nykyisinkin mielikuva kirkosta voi olla monenlainen, mutta rento se ei yleensä ole.

– Oli kiinnostavaa havaita, että seurakuntien työntekijät ovat jutuissa arjen sankareita: inhimillisen raadollisia, mutta ehdottoman myönteisiä sankarihahmoja. Heidän tilannetajunsa ja oivalluskykynsä on suorastaan ihailtava.

Petri Laitinen sanoo uskovansa tilannehuumoriin.

Parhaat jutut eivät synny niin,

että joku kertoo jonkin opettelemansa vitsin.

– Parhaat jutut eivät synny niin, että joku kertoo jonkin opettelemansa vitsin. Parasta on se, kun arjessa tulee yllättäen vastaan tilanne, joka nostaa hymyn huulille.

Laitisen mukaan tällaista hauskuutta löytyy kirkosta.

– Jos siis haluat hakeutua työhön, jossa saa kokea iloa, niin tule töihin seurakuntaan.

Laitinen uskoo, että niin huumori kuin vakavuus ovat elämän ydinasioita. Ne eivät ole  vastakohtia, vaan ihmisenä elämisen taitoja.

– Yksi onnellisuuden ja ihmisenä kasvamisen merkki on se, että osaa nauraa itselleen.

Eläytyminen on osa yhteistä ihmisyyttä

Laitisen mielestä kirkossa on sopivasti huumoria. Olennaista on ihmisen ottaminen ihmisenä. Sureva ihminen otetaan tosissaan, mutta niin myös iloitseva.

– Parhaimmillaan kirkko on sekä lohdutuksen että huumorin tuoja. Samalle aaltopituudelle eläytyminen on osa yhteistä ihmisyyttä.

– Uskonnosta on saattanut syntyä totinen mielikuva. Se johtuu ehkä siitä, että uskontoa on kahdenlaista: vapauttavaa mutta myös moralistista. Usko Jeesukseen vapauttaa elämään kokonaisvaltaisesti iloissa ja suruissa. Se on sitä myönteistä uskontoa.

=> Anna palautetta haastattelusta täällä