Kirkossa ennen wanhaan: Penkkisijasta poikkeaminen oli rangaistava teko

Oululaiset olivat kerääntyneet kirkkoon tavalliseen jumalanpalvelukseen toukokuussa 1733, kun tapahtui jotain järkyttävää.

Pikkuporvarin vaimo Brita Sigfridintytär Eskonsipo marssi istumaan kirkon etupenkkiin.

Tästä rikkomuksesta hänet tuomittiin loppupäiväksi istumaan kirkon edessä jalkapuussa.

Istumajärjestys kirkossa eli penkkisija oli perinteisesti tarkkaan määritelty 1600- ja 1700-luvuilla.

Mitä taaemmas kirkossa mentiin, sitä alempana oltiin arvoasteikolla.

Kaikkein korkea-arvoisimmat istuivat kirkon etupenkissä.  Etusijalla olivat papit, pormestari, raatimiehet ja mahdolliset vierailevat arvohenkilöt perheineen.

Mitä taaemmas kirkossa mentiin, sitä alempana oltiin arvoasteikolla. Viimeisiksi katsottiin työläiset ja palvelusväki.

Istumapaikkoja ei aina riittänyt, ja osan piti seisoa kirkon takaseinän luona. Erityisen suurissa tilaisuuksissa seisovaa yleisöä saattoi levitä kirkon oven ulkopuolellekin.

Pöytäkirjoihin on jäänyt väite, että Brita teki tekonsa näyttääkseen uutta hienoa leninkiään.

Tämä olisi tehnyt tapauksesta erityisen tuomittavan, sillä tuohon aikaan vallinnut luterilainen puhdasoppisuus vierasti kaikenlaista ulkoista prameilua kirkkoelämässä.

Istumajärjestys oli virallisesti määrätty ja kirjattu. Sitä käsiteltiin ja päivitettiin seurakunnan kokouksissa.

Keskustelua käytiin ajoittain siitä, missä määrin penkkisija pitäisi katsoa periytyväksi. Tämä oli kaikille selvästi näkyvä osoitus jokaisen asemasta yhteiskunnan arvojärjestyksessä.

Jyrkkä ja tarkka istumajärjestyksen määrääminen löystyi vähitellen ajan mittaan.

Vain muutama vuosi Britan tapauksen jälkeen seurakunnan kokouksessa riideltiin istumajärjestyksestä.

Oulun triviaalikoulun opettaja Johan Snellman vaati, että hänen tulisi saada vaihtaa paikkaa koulun konrehtorin Anders Cajanuksen kanssa.

Tätä hän perusteli sillä, että vaikka Cajanus oli korkeammassa virka-asemassa, paikka kuuluisi Snellmanille, koska tämä oli suorittanut korkeammat opinnot Turun akatemiassa.

Seurakunnan kokous ei myöntynyt Snellmanin vaatimukseen.

Jyrkkä ja tarkka istumajärjestyksen määrääminen löystyi vähitellen ajan mittaan, kun uskonnollinen elämä vapautui muutoinkin 1800-luvun aikana.

Silti tapa on jollakin tasolla käytössä vieläkin, kun jumalanpalvelukseen osallistuvia arvovieraita saatetaan istumaan etupenkkiin.

Lähteet:

Palola, Ari-Pekka (2000): Oulun kirkkohistoria 1. Kirkko keskellä kaupunkia

Halila, Aimo (1953): Oulun kaupungin historia 2, 1721–1809.