Kun kaikki tuntuu kallistuvan, huoli purkautuu myös apteekissa

Hallitusohjelma näkyy apteekeissa: kansalaiset hätäilevät, riittävätkö rahat lääkeostoksiin. ”Jos asiakas miettii säästökeinona esimerkiksi lääkkeen vähentämistä tai lääkkeen aloittamisen myöhentämistä, painotamme lääkärin ohjeen tärkeyttä”, sanoo apteekkari Katri Haipus.

Apteekeissa on asioinut uuden vuoden alkupuolella huolestuneita asiakkaita. Huolipuheen taustalla on hallituksen säästökuuri. 

Säästötoimenpiteitä on muun muassa lääkekorvauksien alkuomavastuun nosto. Nousua on myös lääkkeiden arvonlisäverossa.

Vuoden alusta korotusta on tullut lääkekattoon eli vuosiomavastuuseen.

Apteekkari Katri Haipus Oulun uudesta apteekista arvioi, että huolta lääkkeiden hinnannoususta on kerrottu alkuvuodesta ehkä hieman aikaisempia vuosia enemmän.

– Kun median uutisoinnista syntyy mielikuva, että kaikki kallistuu, hätä kasvaa myös siitä, riittävätkö rahat lääkkeisiin.

Haipuksen mukaan asiakkaiden murheet otetaan apteekissa vakavasti. 

– Kerromme lääkkeen ostajille hinnaltaan halvemmista, vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Jos asiakas miettii säästökeinona esimerkiksi lääkkeen vähentämistä tai lääkkeen aloittamisen myöhentämistä, painotamme lääkärin ohjeen tärkeyttä.

Liian pienellä annoksella ei saavuteta haluttua tehoa, Haipus toteaa.

– Monien lääkehoitojen tarkoitus on estää myöhempien terveyshaittojen kehittymistä.

Ihmisten huolipuheen taustalla on usein myös uutiset lääkkeiden saatavuushäiriöistä.

Asiakkaiden kuunteleminen ja keskustelu heidän kanssaan ovat tulleet viime vuosina olennaiseksi osaksi apteekkityötä.

– Meillehän voi kävellä sisään ilman ajanvarausta ja jutella asiantuntijan kanssa omaan terveyteen liittyvistä asioista. 

Haipus muistuttaa, että apteekin palveluja eivät tarvitse vain ikäihmiset. Rahojen riittäminen lääkkeisiin mietityttää myös monia opiskelijoita ja muita pienituloisia.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää