Kuulevissa korvissa on kuuntelija tarjolla
Seurakuntien perhetoiminnanohjaajat haluavat olla perheiden avuksi silloin, kun arjen sujuvuus on koetuksella. Myös yhdessä iloitseminen on hyvä syy soittaa Kuulevat korvat -puhelinpalveluun.
Seurakunnissa ei haluta jättää lapsiperheitä yksin selviytymään arjen hankaluuksista, esimerkiksi taloushuolista tai parisuhteen pulmista.
Oulun kolmessa seurakunnassa, Oulujoella, Tuirassa ja Karjasillalla, toimii Kuulevat korvat -puhelinpalvelu. Palveluun voi soittaa silloin, kun omaa oloa saattaisi helpottaa luurin päässä oleva kiireetön juttukumppani.
Perhetoiminnanohjaaja Tom Pajukangas Oulujoelta rohkaisee ottamaan yhteyttä Kuuleviin korviin, sillä hän tietää, että viime vuodet ovat laittaneet monet perheet tiukoille.
– Takana on koronavuodet ja nyt jaksamista saattaa heikentää kiristyvä taloustilanne. Monissa kodeissa painitaan korkonousujen kanssa. Myös sotauutiset maailmalta voivat ahdistaa ihmisiä.
– Erityisesti kuulen työssäni perheiden taloushuolista. Moni vanhempi kysyy muun muassa, miten rahat saisi riittämään lasten harrastuksiin. Raha-asioiden kohentumiseksi osa vanhemmista kiirehtii töihin palaamista ja lapsen viemistä päivähoitoon, vaikka haluaisi olla vielä kotona perheen pikkuisen kanssa.
Tom Pajukangas toivoo, etteivät ihmiset jätä soittamatta silloin kun jaksaminen ja huoli perheen selviytymisestä painaa mieltä.
– Yritämme olla tukena parhaan taitojemme mukaan.
Kuulevat korvat -puhelinpalveluun vastaavat perhetoiminnanohjaajat eivät ole kaikkien alojen asiantuntijoita, mutta Pajukankaan mukaan he yrittävät ohjata tarpeen vaatiessa ihmisiä oikeanlaisen avun piiriin.
Hän kertoo Oulujoen seurakunnan kokemuksena, että joissakin tilanteissa hyvä yhteistyö oman alueen, Kontinkankaan neuvolan kanssa auttaa parhaan avun löytämisessä parisuhteen pulmiin.
Kuuleviin korviin vastaavat henkilöt ovat vaitiolovelvollisia ja siksi heidän kanssaan voi keskustella luottamuksella omista ja perheen asioista.
Linjoille voi tulla myös kertomaan iloisia uutisia.
Perhetoiminnanohjaajat ovat kuulleet usein palautteena, että asioiden jakaminen selkeyttää ajatuksia ja helpottaa oloa.
Puhelin päivystää:
Oulujoen seurakunnassa Kuulevat korvat päivystävät torstaisin kello 12–14, p. 044 7884127.
Tuiran seurakunnan Kuulevat korvat -puhelinpalvelu on maanantaisin kello 13–17, p. 050 5347477.
Karjasillalla perheet ja lapset voivat soittaa tiistaisin kello 13–16, p. 040 5747 109.
Numeroihin voi jättää myös tekstiviestin tai WhatsApp-viestin soittopyyntöineen.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.