Maaseutu tarvitsee rohkeita tekoja

Kirkon ajankohtainen ja iso haaste on, miten vastata maaseudun muutokseen.

Näin todetaan kirkon uudessa maaseutulinjauksessa, joka esittää keskustelunavauksia maaseutuseurakuntien tulevaisuuden toimintaedellytyksistä.

 – Odotan linjauksen pohjalta rohkeita tekoja niin kokonaiskirkolta kuin seurakunnilta, sanoo maaseutulinjausten uudistamista valmistelleen työryhmän puheenjohtajana toiminut kirkkoherra Tuomo Törmänen Taivalkoskelta.

Kirkolla on Törmäsen mukaan edellytykset olla tulevaisuudessakin läsnä maaseudun ihmisten elämässä – kunhan tulevaisuutta aletaan miettiä ennakkoluulottomasti ja rehellisesti.

 – Maaseutuseurakuntien pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja ryhtyä tulevaisuustyöhön, hän kannustaa.

Maaseutulinjauksessa tuodaan selkeästi esille, että maaseutuseurakunnilla on uudistumisen pakko.

Taustalla on ennen kaikkea maaseudun väestökehitys.

Maaseutumaisissa seurakunnissa suurempien kaupunkien läheisyydessä jäsenmäärä voi positiivisen muuttoliikkeen ansiosta lievästi kasvaa, mutta muualla maaseudulla seurakunnat menettävät jäsenistöstään merkittävän osan. Seuraavien kymmenen vuoden aikana jäsenmäärä maaseutuseurakunnissa voi vähentyä jopa viidenneksellä.

Linjauksen tekijöille tuli yllätyksenä, että seurakuntien väliset erot ovat suuremmat maaseutuseurakuntien kesken kuin kaupunki- ja maaseutuseurakuntien välillä.

On hyvä nähdä maaseudun moninaisuus. Esimerkiksi Limingassa on ihan erilaista kuin vaikkapa Posiolla.

Törmäsen mukaan moni maaseutuseurakunta ”kulkee laput silmillä”, haluamatta tarkastella jäsenkehitystään, taloudellista tilannettaan tai toimintansa laajuutta.

– Jokaisen maaseutuseurakunnan tulisi luoda ajantasainen tilannekuva omista haasteistaan ja mahdollisuuksistaan ja alkaa rakentaa tulevaisuuden seurakuntaa.

– Seurakunnissa tarvitaan nyt johtamisen osaamista ja strategisen ajattelun taitoa.

”Seurakuntaliitos on yksi työkaluista”

– Itsenäisyydellä on seurakunnalle hyvin vahva merkitys ja sillä on oma arvonsa. Mutta jos toimintaedellytyksiä ei ole, itsenäisyys ei loputtomiin kannattele.

– Maaseutulinjaus ei ole mikään seurakuntaliitoksia ajava paperi, mutta kyllä seurakuntaliitos on yksi työkalu maaseutuseurakuntien työkalupakissa, Törmänen sanoo.

Seurakuntien itsensä tulisi miettiä yhteistyötä lähiseurakuntien kanssa. Myös kirkon johdolta Törmänen toivoo vahvempaa otetta maaseudun seurakuntien tilanteeseen.

– Kirkon johdon ja hiippakuntien tuomiokapitulien pitäisi ottaa aktiivisempi rooli maaseutuseurakuntien tulevaisuustyöskentelyssä. Nyt moni seurakunta kokee jääneensä yksin.

Tulonsiirtoja kaupungeista maaseutuseurakuntiin?

Kirkon uuteen maaseutulinjaukseen haluttiin avauksia, jotka oikeasti vaikuttaisivat maaseutuseurakuntien elinvoimaisuuteen. Törmänen ennakoi, että osa ehdotuksista herättää vastustusta.

– Maaseutuseurakuntien tukemiseen tarvittaisiin enemmän rahaa ja keinoja kohdentaa tuki juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Nykyiset tulonsiirrot köyhille alueille ovat vain murusia.

Törmänen pitää erikoisena sitä, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa  seurakuntalaiset eri puolilla Suomea ovat.

– Kirkollisveroprosentti voi pääkaupunkiseudun seurakunnassa olla yksi kun taas maaseudulla jopa yli kaksi prosenttia.

– Korkeampi kirkollisvero kerätään ihmisiltä, jotka ovat pienituloisempia ja jotka saavat seurakunnaltaan vastineeksi suppeammin toimintaa ja palveluita. Osassa seurakuntia on tarjolla vaikka minkälaista toimintaa maan ja taivaan välillä. Osassa seurakuntia resurssit riittävät vain minimin tarjoamiseen.

Törmäsen mielestä nyt tarvittaisiin kokonaiskirkollista samassa veneessä olemista.

– Siis käytännössä sitä, että kaupunkiseutujen seurakunnilta siirrettäisiin rahoja maaseutuseurakunnille.

– En haluaisi luoda vastakkainasettelua, mutta kyllähän kirkollista päätöksentekoa on tehty aika paljon pääkaupunkiseudun kehityksen ehdoilla, Törmänen arvostelee.

Lamaantumisen tai alistumisen sijaan maaseutuseurakunnissa pitäisi yhtyä työstämään tilannekuvaa.

– Rohkealla asenteella, ennakkoluulottomasti, luovasti, jopa inhorealistisesti.

– Haastan maaseutuseurakuntia ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä. Jos jatketaan vain kuten ennenkin, se on tuhon tie.

Kaksoisjäsenyys on yksi uusista avauksista

Yksi kirkon uuteen maaseutulinjaukseen kootuista avauksista on kaksoisjäsenyys.

Liikkuvuuden lisääntyminen ja monipaikkaisuus on yksi tämän hetken maaseudun voimistuvista ilmiöistä.

Yhden kiinteän asuinpaikan sijasta arkea ja vapaa-aikaa vietetään useissa eri paikoissa. Digitalisaatio mahdollistaa esimerkiksi työnteon mökki- tai mummolapaikkakunnalla.

– Monella suomalaisella yhteys mökki- tai mummolapaikkakunnan seurakuntaan voi olla tiiviimpi kuin virallisen varsinaisen asuinpaikan seurakuntaan. Heille kaksoisjäsenyys olisi merkittävä asia ja se voisi olla piristysruiske myös monelle maaseutuseurakunnalle, Törmänen arvioi.

Kuntapuolella kaksoiskuntalaisuutta on jo selvitetty. Haasteeksi nousivat verotus ja äänestysoikeus.

– Rahaan ja demokratiaan liittyvät kysymykset ovat haasteita kirkossakin. Kaksoisjäsenyys ei ole mikään nopeasti ratkaistava asia, mutta siitä pitäisi tehdä ainakin oma selvitys.

Monipaikkaisuus on mahdollisuus

Siinä missä väestön väheneminen ja vanheneminen on ollut tuttua monissa maaseutuseurakunnissa jo vuosikymmenien ajan, uutta on monipaikkaisten asukkaiden määrän kasvu.

Maaseudun kannalta merkittävin monipaikkaisuuden muoto on vapaa-ajan asuminen. Suomessa on noin puoli miljoonaa kesämökkiä sekä noin 100 000 vapaa-ajan asuntona käytettävää omakotitaloa. Niitä käyttää vuosittain arviolta 2,5–2,9 miljoonaa henkilöä.

Monipaikkaisuuden taustalla voi olla myös esimerkiksi opiskelu, pitkät työmatkat, kausityö tai perhesyistä johtuva monipaikkaisuus kuten omaisen hoiva.

Karkeasti arvioiden 3,5–4 miljoonan suomalaisen elämä on tavalla tai toisella monipaikkaista.

Monipaikkaisuus muuttaa aluekehityksen kokonaiskuvaa. Kausittaisesti kasvavat alueet ovatkin yleisempiä kuin taantuvat alueet.

Monipaikkaisuus haastaa seurakunnat toimimaan joustavammin ja sopeutumaan vaihtelevaan ihmisten määrään.

Jos kaksoisseurakuntalaisuus on hankala järjestää, tulisi miettiä, onko vapaaehtoinen kannatusmaksu yksi mahdollisuus kattaa monipaikkaisuudesta seurakunnalle aiheutuvia kuluja.