"Meidän on mahdollista jakaa omastamme"

Kauneimmat Joululaulut on tuttu asia Mari Leppäselle. Hän kävi laulamassa niitä perheen kanssa jo lapsena ja sittemmin ne ovat olleet myös osa hänen työtään pappina. 

– Ihmiset tulevat niihin monin erilaisin tunnoin, osa innoissaan jouluvalmisteluista, osa niiden tai työn väsyttäminä. Joillekin jouluun voi liittyä luopumisen ja ikävän tunteita siksi, että päällimmäisenä mielessä on joku kokemus joulusta, joka ei enää voi toteutua. 

– Mutta uskon, että jokainen tulee tilaisuuteen hetkeksi levähtämään, tavoittelemaan iloa ja tyyntymään kaiken keskellä. Myös Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus on matka jouluun, sanoo näitä tilaisuuksia monesti juontanut Leppänen, Turun arkkihiippakunnan piispa.

Seurakunnissa valmistellaan kovaa vauhtia joulua. Terveysturvallisuus on toki huomioitava, mutta toiveissa on, että tänä vuonna kauneimpia joululauluja päästäisiin laulamaan lähes vanhaan malliin.

Mari Leppäsen oma suosikkijoululaulujen lista on hyvin samankaltainen kuin suurimmalla osalla suomalaisista. 

Vahvoja kokemuksia liittyy vanhoihin klassikoihin kuten Varpunen jouluaamuna ja Arkihuolesi kaikki heitä. Sylvian joululaulu sai uutta merkitystä Espanjassa ulkosuomalaistyössä vietetyn vuoden aikana.

– Viime vuosina olen tykännyt erityisesti Taivas sylissäni -laulusta. Se on ihana, uudempi laulu ja tiivistää hienosti joulun sanoman.

Omaa joulua isolla porukalla

Mari Leppäsen omiin lapsuuden jouluihin kuului aina iso joukko ihmisiä: vanhemmat, kuusi sisarusta, isovanhemmat ja muita sukulaisia. 

– Meillä joulua ei vietetty vain oman perheen kesken. 

– Me lapset esitimme jouluevankeliumin, tiernapojat ja jotakin muutakin. Vanhin siskoni organisoi ja värkkäsi tiernapoikapäähineitä ja miekkoja. Lauloimme joululauluja, myös Kauneimmat Joululaulut -vihosta. Kävimme lapsiryhmän kanssa laulamassa vanhainkodissakin. 

– Hiljennyimme jouluhartauteen myös kotona ja monesti vielä yöllä kävimme hautausmaalla.

Nykyisin jouluun valmistautuminen on erilaista. 

– Joulunalusaika on töissä usein tiivistä, ja aineellinen valmistautuminen jää vähemmälle. 

– Kotimme vieressä olevassa kirkossa lauletaan Kauneimpia Joululauluja. Sen jälkeen seurakuntatalossa pidettävistä lähetystyön myyjäisistä haemme jotain myös omaan jouluumme.

– Mutta edelleen vietämme joulua isommalla porukalla sukulaisten kanssa. Jossain kohtaa syödään ja jaetaan lahjoja ja sitten käymme jouluyön messussa.

Toisten hätään pitää reagoida

Seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa pidetään esillä myös lähetystyötä ja lahjoittamista, mikä Mari Leppäsen mielestä sopii hyvin jouluun.

– Lähetystyö on kristittyjen tapa olla tässä maailmassa. Jumala syntyi lapseksi lahjana meille ja kun ’lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa’. 

– Meidän on mahdollista jakaa omastamme, ja monesti antaminen on ihan yhtä merkityksellistä kuin saaminenkin. Se toteutuu hienolla ja viisaalla tavalla myös Kauneimpien Joululaulujen kautta.

Kristinusko ei ole sidottu mihinkään kansallisuuteen tai alueeseen ja sisäänpäin kääntynyt ajattelu on sille vierasta, Leppänen sanoo. 

– Jos jossain on hätä – lähellä tai kaukana – meidän tulee reagoida siihen. Maailma on yksi ja olemme riippuvaisia toisistamme.

Lapset ja ympäristö lähellä sydäntä

Piispan työnkuvaan kuuluu osallistua monenlaisiin keskusteluihin ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Leppänen pitää mielellään esillä erityisesti kahta teemaa: lapsia sekä ympäristöä.

– Lapset ovat arvokkainta, mitä meillä on. Kirkon ja seurakuntien tulevaisuus riippuu siitä, miten otamme lapset vastaan sekä miten autamme perheitä ja tuemme niitä kasvatustyössä.

– Elämme kaoottisessa maailmassa, ja on paljon yksinäisiä lapsia. Kirkon tehtävä on tuoda pysyvyyttä, turvaa ja rauhaa, olla lähellä.

Mari Leppäsen mielestä joulun keskeinen sanoma on siinä, että Vapahtaja syntyy ihmiseksi ja tulee keskelle meidän arkeamme.

Kannammeko vastuuta  vain omasta arjestamme?

Toinen yhteinen tehtävä, jolta emme voi sulkea silmiämme, liittyy piispan mukaan luontoon ja ympäristöön. 

– Meidän pitää kysyä, olemmeko ymmärtäneet oikein paikkamme tässä maailmassa. Ihminen on osa luontoa ja luomakuntaa. Ympäristöasiat ovat iso ja monitahoinen kysymys, joka synnyttää eriarvoisuutta – ei vain täällä vaan globaalisti. 

Piispa kysyy, kannammeko vastuuta vain omasta arjestamme vai ajattelemmeko myös kaukaisia lähimmäisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia valita, ja joihin nämä kysymykset ensimmäisinä osuvat.

– Kirkko voi auttaa ihmisiä ymmärtämään, miksi me tätä Jumalan luomaa maailmaa arvostamme ja miksi me olemme riippuvaisia sen hyvinvoinnista. 

– Se, että me olemme siinä toimijoina, synnyttää toivoa ja auttaa kestämään kaikkea siihen liittyvää kaoottisuutta.