Messukansa pirstaloituu - uusi kirkkokansa.fi-sivusto listasi Raamatulle uskolliset messut

Kirkkokansa-sivuston taustalla on SLEY:n lisäksi muun muassa Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto.  Kun Kirkkokansa kirjoittaa raamattu-uskollisista herätysliikkeistä ja niiden messuista, herää kysymys, eikö Isolle kirjalle ollakaan uskollisia kaikissa messuissa.

Mitä seurakunnan messuille kuuluu?

Tämä kysymys on esitetty aiemminkin, mutta tällä kertaa kuulumisia herättelee tiedustelemaan tammikuussa julkaistu uusi kirkollinen internet-sivusto.

Kirkkokansa.fi-sivuston taustalla on seitsemän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike- ja lähetysjärjestöä sekä Suomen teologinen instituutti STI.
Verkkosivu julkaisee tietoja eri puolilla Suomea vietettävistä jumalanpalveluksista ja jumalanpalvelusyhteisöistä.

Sivustoa rakentamassa ollut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Ville Auvinen kertoo Kotimaan haastattelussa, että sivuston listaamia messuja yhdistää ennen kaikkea niiden taustajärjestöjen teologinen yhteneväisyys. Perinteinen virkakäsitys on yksi STI:n jäsenjärjestöjä yhdistävä asia.

Kirkkokansa.fi mainitsee noin 30 jumalanpalvelusyhteisöä reilulla kahdellakymmenellä eri paikkakunnalla. Sivustolla puhutaan raamattu-uskollisista herätysliikkeistä ja huolesta uskovaisen kansan hengellisestä hoidosta.

Oulun alueen jumalanpalveluksista listalla ovat Haukiputaalla sijaitsevan Kellonkartanon sunnuntaiset messut.

Erilaiset ihmiset,
erilaiset messut

Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen vastaa ensimmäiseksi kysymykseen, mitä messuille kuuluu Tuirassa.

Hyvää kuuluu. Viikoittainen messukattaus on aiempaa monimuotoisempi.

Pesonen kokee messuelämän elävöityneen tarjonnan monipuolistuessa. Hän kertoo, että Tuiran jumalanpalvelukset poikkeavat toisistaan, mutta eivät ole seurakuntalaisten hengelliset tarpeetkaan ”samasta puusta veistettyjä”.

– Kansankirkossa erilaisuudelle pitää olla tilaa. Vaikka messuja on erilaisia, niissä kaikissa Kristus on pääasia.

Kansankirkko.fi-verkkosivujen mainintaa raamattu-uskollisuudesta Pesonen kommentoi näin:

– Tuiran messuissa Isolle kirjalle ollaan uskollisia. Raamattu on meille rakas kirja.

Messut mausteilla
houkuttelevat

Lähetysyhdistys Kylväjän logo näkyy kirkkokansa.fi-verkkosivuilla, mutta oululaisen pastorin, Kylväjän työaluevastaavan Tapio Pokan mukaan järjestö puntaroi parhaillaan, onko se aktiivisesti mukana sivustolla.

Pokka näkee kirkkokansan messulistauksen kertovan ennen kaikkea pyrkimyksestä vastata hengelliseen kysyntään samalla innokkuudella kuin esimerkiksi nykyravintolat vastaavat asiakkaiden vaihteleviin ruokavalioihin.

– Kirkossa tunnistetaan tarve kehittää palvelutarjontaa. Hengellisiin tarpeisiin ja mieltymyksiin on suhtauduttava vakavasti.

– Osa ihmisistä haluaa hengellisen tarjonnan juuri niillä “mausteilla”, joita tarjoavat kirkkokansan taustalla olevat liikkeet ja järjestöt.

Pokka uskoo, että virkakysymys ei ole monellekaan pääasiallinen motiivi vierailla sivuston julkaisemissa messuissa.

– Iso osa heistä kaipaa esimerkiksi saarnoja, joissa on selkeää ja perusteellista raamattuopetusta, hän arvioi.

– Silloin puhutaan usein pidemmistä puheista kuin esimerkiksi seurakuntien pyhäaamujen messuissa on ja voi olla.

Pesonen taas näkee, että sivuston perustaneiden järjestöjen yhteenliittymisen taustalla on myös naispappeuden vastustaminen.
– Toki on varmaan muitakin syitä, mutta uskon, että en ole oletukseni kanssa ihan väärässä.

Osa ihmisistä haluaa hengellisen tarjonnan juuri niillä “mausteilla”, joita tarjoavat kirkkokansan taustalla olevat liikkeet ja järjestöt. Tapio Pokka

Mikä yhteisön
jäseniä yhdistää?

Niilo Pesosen mielestä kokemus yhteisöllisyydestä on avainasioita puhuttaessa siitä, mikä ihmisiä kirkkoon houkuttelee.

Hän korostaa kuitenkin, ettei jumalanpalvelusyhteisön perustana pidä olla kirkkopolitiikka – yhtäläinen näkemys virkakysymyksestä.

– Yhteisön ykkösasiana kuuluu olla Kristus.

Pesonen tarkentaa, ettei tunne joukkoon kuulumisesta ole kaikille messuvieraille merkityksellistä.

– Kerran vuodessa kirkossa käyvä on yhtä arvokas kuin useasti jumalanpalveluksessa vieraileva, hän lisää.

Tapio Pokka ja Niilo Pesonen näkevät eri tavalla kirkkokansa.fi-sivuston toteamuksen Raamattu-uskollisuudesta.

Pokan mukaan lause ei sisällä viestiä siitä, että sivuston perustajat pitäisivät itseään muita kristittyjä raamattu-uskollisempina.

Pesosen mielestä tällainenkin asenne on luettavissa.

Siitä Pokka ja Pesonen ovat yksimielisiä, että nykyiseen jumalanpalvelustarjontaan kuuluu runsaus, mutta samalla jokaisen messun on oltava osallistujille turvallinen tila.
Messuun tulijoiden on tiedettävä etukäteen, millaisessa hengellisessä tilaisuudessa he ovat mukana.

Kirkkokansa-sivuston taustalla on yhteinen adventtijuhla 2024. Juhlan organisoijat ovat myös sivuston perustajajärjestöjä: Laestadianernas Fridsföreningars Förbund, Lähetysyhdistys Kylväjä, Lähetysyhdistys Rauhan Sana, Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistys, Suomen Ev.Lut. Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Raamattuopiston Säätiö, Suomen teologinen instituutti sekä Svenska Lutherska Evangeliföreningen.

 

Kuvateksti: Tapio Pokka ja Niilo Pesonen pitävät nykyaikaan kuuluvana sitä, että tavallisten messujen lisäksi seurakunnissa järjestetään runsaasti erilaisia jumalanpalveluksia, joiden kohderyhmät, ajankohdat ja teemat vaihtelevat.

Jokaisen messun on oltava osallistujille turvallinen tila. Messuun tulijoiden on tiedettävä etukäteen, millaisessa hengellisessä tilaisuudessa he ovat mukana.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää