Nyt pääsee kertomaan messukokemuksiaan – opiskelija tutkii aikuistuvien nuorten jumalanpalveluksiin osallistumista
Millainen jumalanpalvelus on mielestäsi erityisen onnistunut? Muun muassa tätä kysytään teologiaa opiskelevan Mikko Raatikaisen kyselyssä.

Mitä odotat jumalanpalvelukselta? Millainen jumalanpalvelus on mielestäsi erityisen onnistunut? Jos kokemuksesi on ollut kielteinen, miten asioiden pitäisi muuttua osallistuaksesi uudestaan jumalanpalvelukseen
Teologiaa opiskeleva Mikko Raatikainen tekee parhaillaan opintoihinsa liittyvää Pro gradu -tutkielmaa, jossa selvitetään 15–24-vuotiaiden jumalanpalveluksiin osallistumista.
Tutkimus pohjautuu kyselyyn, jossa tiedustellaan kokemuksia jumalanpalveluksista. Mitkä asiat niissä ovat merkityksellisiä vastaajalle. Tila? Yhteisöllisyys? Saarna? Vai jokin muu asia.
Kyselyyn voi vastata nimettömänä. Raatikaisen mukaan vastaajista kerätään vain epäsuoria henkilötietoja, kuten syntymävuosi, sukupuoli ja koulutustaso.
Uskonnollisuuteen liittyviä taustatietoja selvitetään muun muassa kysymällä, kuinka usein vastaaja käy jumalanpalveluksessa ja missä määrin uskonnolliset asiat ovat tuttuja jo lapsuudesta.
Raatikainen toivoo, että hänen tutkielmansa vastaajajoukkoon kuuluisi laajasti eri taustoista tulevia ihmisiä.
– Kaipaan kommentteja vaikkapa johonkin herätysliikkeeseen kuuluvilta, mutta myös heiltä, jotka eivät edusta mitään erityistä kristillistä suuntausta.
– Kaikki vastaukset ovat arvokkaita.
Kaipaan kommentteja niiltä, jotka kuuluvat vaikkapa johonkin herätysliikkeeseen, mutta myös heiltä, jotka eivät edusta mitään erityistä kristillistä suuntausta. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita.
Suntiona Tuiran seurakunnassa työskentelevä Raatikainen pitää gradunsa aihetta innostavana.
– Tutkijoita kiinnostavat tällä hetkellä kovasti aikuistuvien nuorten asenteet hengellisyyttä kohtaan. Aiheeseen on pureuduttu muun muassa vuoden 2023 Nuorisobarometrissa ja Kirkon nelivuotiskertomuksessa Kirkko epävarmuuksien ajassa -julkaisussa.
- Kyselyyn voi vastata 23.2.2025 saakka tästä linkistä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.