Oulusalolaiset kaipaavat seurakunnalle isoa juhlatilaa
Tiistai-iltana pidetyn kuulemis- ja keskustelutilaisuuden viesti ei jäänyt epäselväksi: Oulunsalon seurakuntaan tarvitaan iso sali, jossa on mahdollista järjestää perhejuhlia, esimerkiksi häitä ja hautajaisia.
Oulunsalon seurakunnan toimitilat ovat tarveselvitysvaiheessa. Tähän liittyen seurakuntalaisia kutsuttiin kuulemis- ja keskustelutilaisuuteen.
Paikalle saapuneiden viesti oli selvä: tarvitaan juhlatila. Vattukujalla sijaitsevassa Toimitalossa ei mahdu järjestämään häitä, hautajaisia eikä muitakaan suurempia tilaisuuksia.
– Muissa seurakunnissa on juhlatila, meillä on kirkko ja virastotalo. Tämä on vähän kuin olisi viisi hevosta mutta ei tallia. Tarvitsemme tilat, joissa pystyy järjestämään perhejuhlia ja musiikkitilaisuuksia, tiivisti Ismo Hintsala.
Rauno Hekkala komppasi:
– Kyllä me tarvitaan ne isommat tilat. Nykyisellään perhejuhliin jää kutsumatta puolet ihmisistä, joita haluaisi kutsua.
Matti Lääkön mielestä tilan pitäisi mahdollistaa ruokahäät 150 hengelle.
– Eiköhän lapsille järjesty kerhotiloja kylille. Tärkeintä olisi saada iso tila tänne kirkon lähelle.
– Seurakunnan toiminta on näivettynyt seurakuntatalon purkamisen jälkeen kun meillä on niin onnettoman pieniä tiloja, totesi Jorma Uusi-Illikainen.
Paavo Kaakisen mukaan tilapula on haitannut muun muassa seurakuntakerhon toimintaa:
– Käymme vierailuilla muissa seurakunnissa, mutta emme voi esittää vastavierailukutsua. Ei meillä mahdu minnekään linja-autolastillista vieraita ja isoa määrää oulunsalolaisia seurakuntakerholaisia yhtä aikaa kokoontumaan ja ehkä ruokailemaankin.
Hannele Kurkela uskoo, että myös monet lapsiperheet jäisivät mielellään ruokailemaan jumalanpalveluksen jälkeen.
Kurkela totesi, että perhejuhlissa kutsuttavia on helposti 150.
– Esimerkiksi häille on ollut vaikea löytää tarpeeksi suuria tiloja. Omassa perhepiirissä niitä on käyty viettämässä muun muassa Kempeleessä Kokkokankaan seurakuntatalolla ja eri rauhanyhdistysten tiloissa.
Anja Salo toi keskusteluun myös varainkeruun näkökulman:
– Entisellä seuraluntatalolla oli äitienpäivä- ja isänpäivälounaita, myyjäisiä ja vastaavaa toimintaa. Varojenkeruu toi paljon väkeä seurakuntatalolle.
Tilat toimintaan lasketaan seurakunnan jäsenmäärän mukaan
Oulun seurakuntien kiinteistöjohtaja Jaana Valjus kertoi, että kullekin seurakunnalle on laskettu toimintaan annettavat neliöt seurakunnan jäsenmäärän perusteella.
– Oulunsalon seurakunnalle on kylläkin sallittu puolet isommat tilat kuin kaupunkiseurakunnille, Oulunsalo on rinnastettu tässä maaseutuseurakuntaan.
Laskentamallin perusteella Oulunsalon seurakunnalla voi olla toimitilaa noin 1300 neliötä. Vattukujan kiinteistö vie tästä 945 neliötä. Vuokratila Repun koko on vajaat 150 neliötä.
– Tällä laskuopilla neliöitä jää vajaat 200, Valjus tiivistää.
Jäljellä olevat neliöt voitaisiin hänen mukaansa mukaan käyttää Toimitalon laajentamiseen.
– Ja jos seurakunta luopuisi vielä Repun tiloista, tätä taloa voitaisiin laajentaa noin 350 neliöllä.
Aivan uutta seurakuntataloa Oulunsaloon ei näillä reunaehdoilla ole mahdollista rakentaa – paitsi jos Toimitalo saadaan myytyä.
Ehdotus Toimitalon laajentamisesta sai kuulemistilaisuudessa paikalla olleilta hyväksyviä nyökkäyksiä. Ääneen ne puki muun muassa Rauno Hekkala:
– Toimitalon alakerran voisi muuttaa kokonaan juhlatilaksi seiniä poistamalla ja laajennuksen tekemällä. Toimistotilat voisi siirtää yläkertaan ja kerhotiloja voisi vuokrata.
– Repun neliöt voisi ottaa käyttöön Vattukujalla. Annetaan arkkitehdin esittää ehdotuksia laajennukseksi, Seppo Salo jatkoi.
– Realiteetit pitää tajuta. Meille on annettu tietty määrä neliöitä, muistutti kirkkoherra Petri Satomaa.
Näkemyksiä tiloista voi kertoa vielä nettikyselyssä
Kiinteistöjohtaja Valjus kannustaa oulunsalolaisia kertomaan näkemyksiään tilatarpeista vielä nettikeskustelussa, joka avataan tammikuun lopussa.
– Kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan tekemällä ehdotuksia itse sekä arvioimalla toisten ideoita.
– Vastaavanlainen toteutettiin vuonna 2018 Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa ja kokemukset olivat mainioita: seurakuntalaisilta saatiin liki 80 tilojen ja toiminnan kehittämisideaa.
Linkki ja QR-koodi nettikeskusteluun löytyvät ensi viikon Rauhan Tervehdyksestä. Nettikeskusteluun pääsee silloin myös Kirkko Oulussa -facebooksivujen kautta.
Tavoitteena on saada ratkaisuesitys lausunnolle toukokuussa Oulunsalon seurakuntaneuvostoon ja kiinteistötoimen johtokuntaan.
Tiloja isompien tilaisuuksien pitämiseen Oulunsalossa on odotettu vuodesta 2013. Silloin seurakuntatalo ja pappila asetettiin käyttökieltoon sisäilmaongelmien vuoksi. Myöhemmin seurakuntatalo purettiin ja pappila myytiin.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.