Pappi kaipaa seurakuntaa, joulukirkkovieras kirkkosalin harrasta tunnelmaa
Oulujoen kirkkoon saapuu varhain jouluaamuna pastori Iida Glumoffin lisäksi kanttori, suntio ja nuorisotyönohjaaja. Kirkkosaleista on poissa tänä jouluna joulukirkkoväki. Maija Rimpeläisen tuleva joulu on erilainen, sillä epidemia pitää kiinni myös Tyrnävän kirkon ovet.
Mielikuviin on helppo loihtia varhaisen jouluaamun tunnelma kirkkojen pihamailta. Kulkijoita on paljon, sillä sukupolvet toisensa jälkeen hakevat kirkosta aitoa joulutunnelmaa.
Kirkon eteisessä tutut ja tuntemattomat sanovat tosilleen hyvän joulun toivotuksia. Hymy on monella herkässä. Kohta kirkkoväki laulaa penkeissään Enkeli taivaata täysin palkein.
Tulevana jouluna tällaisia kokemuksia ei monellakaan paikkakunnalla ole tarjolla tiukkojen koronarajoitusten vuoksi.
Kokoonnutaan kyllä, mutta samaan paikkaan ei tulla
Oulujoen kirkkoon kulkevat tulevana jouluaamuna pian aamukuuden jälkeen vain pappi, kanttori, suntio ja nuorisotyönohjaaja.
Kirkkokäsikirjaan on kirjoitettu jouluaamun jumalapalveluksen johdantosanoiksi teksti: ”Rakkaat kristityt! Tämä on se varhainen aamu, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa.”
Oulujoen seurakuntapastori, jouluaamun jumalanpalveluksen toimittaja Iida Glumoff toistaa surumielisesti sanaa ”kokoontuvat”.
– Toivottavasti kohtaamme ja kokoonnumme, vaikka tällä kertaa eri paikoissa, hän huokaisee.
Moni joulukirkossa kävijä suree kiinni pysyviä kirkon ovia. Iida Glumoff haluaa sanoa, että sama haikea mieli on myös papilla.
– Paljon hienompaa olisi viettää joulukirkko yhdessä paikan päällä kirkkosalissa. Toivon sydämestäni, että me pystymme tänä jouluna välittämään kirkosta ihmisille koteihin joulukirkon tunnelmia muun muassa musiikin avulla.
Kolme vuotta papin töitä tehneelle Glumoffille tuleva jouluaamun kirkko on erityinen myös siksi, että hän on silloin ensimmäistä kertaa työvuorossa pyhän yön jälkeisenä aamuna. Koronan vuoksi tyhjästä kirkkosalista jää nuorelle papille harvinaislaatuinen muisto pitkäksi aikaa.
Oulujoen kirkosta lähetettyä jumalanpalvelusta voi seurata Virtuaalikirkosta ja Radio Dein kanavalta 25.12. kello 7 alkaen.
”Kuin kaikki olisi pysähtynyt”
Tyrnäväläinen Maija Rimpeläinen käy mielellään kirkossa ja muissakin kotiseurakuntansa tilaisuuksissa. Nyt kirkossakäynnit ovat tauolla tiukentuneiden rajoitusten vuoksi, ja Rimpeläinen kuvaileekin elävänsä eräänlaisessa umpiossa.
– Tuntuu kuin kaikki olisi pysähtynyt ympärilläni.
Rimpeläinen ei käytä älylaitteita, mikä estää häntä seuraamasta tutun kirkon jumalanpalveluksia sosiaalisen median kanavilla.
Harras tunnelma syntyy kirkkotilasta, siellä soivasta musiikista ja papin puheesta.
Maija Rimpeläinen
– Joulukirkko joltakin paikkakunnalta kuuluu varmasti radiosta, mutta vain paikan päällä kirkossa pääsen hiljentymään kunnolla. Harras tunnelma syntyy kirkkotilasta, siellä soivasta musiikista ja papin puheesta.
Televisiojumalanpalvelusten musiikista Rimpeläinen ei useinkaan pidä, sillä hän kokee sen remputukseksi. Kotikirkon urut soivat kauniimmin, hän arvioi.
Joulujumalanpalvelus Tyrnävän kirkossa on Rimpeläiselle tuttu jo lapsuudesta. Nyt hänen joululahjatoivomuksensa on, että koronasta päästäisiin pian eroon ainakin siinä määrin, että tutun kirkon ovet voitaisiin avata jälleen läsnä olevalle kirkkoväelle.
– Kyllä minä uskaltaisin mennä muiden mukaan, hän sanoo.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.