Parempi yhdessä vai yksin? - Sitä pohtii yhä useampi senioripari

Niin kutsuttuja harmaita eroja on yhä enemmän. Yli 50 vuotta täyttäneiden eronneisuus on moninkertaistunut viime vuosikymmenten aikana.

Samalla on kuitenkin todettava, että pääsääntöisesti 50-vuotiaat ja sitä varttuneemmat ovat tyytyväisiä parisuhteisiinsa. Osa heistä kuvaisi todennäköisesti sitä jopa ilmaisulla ”paranee kuin viini vanhetessaan”.

Tällaiset seniorikansalaisiin liittyvät huomiot ovat tuttuja asioita Oulun seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa.

– Meille tulee myös yli viisikymppisiä asiakkaita, harvinaisia he eivät ole. Toki 30–40-vuotiaat ovat isoin asiakasryhmämme, kertoo johtava perheneuvoja Kimmo Helomaa.

Mitä haluan parisuhteeltani?

– Tutun sanonnan mukaan meillä on vain yksi elämä elettävänä. Tämän oivaltaminen voi laittaa eläkevuosia lähestyvän miettimään, millaisia toiveita tai unelmia omalle parisuhteelle on, jos elonpäiviä olisi vielä tarjolla ainakin kahdeksankymppiseen asti, Helomaa sanoo.

– Moni ikääntyvä pohtii, haluaako jäädä loppuiäkseen epätyydyttävään parisuhteeseen. Tällainen kysymys voi herätä tilanteessa, jolloin lapset eivät enää asu kotona.

Nykyiset kuusikymppisetkin saattavat arvioida parisuhteensa laatua punnitsemalla, olisiko eläkepäiviä parempi viettää yksin kuin suhteessa, jossa vaikkapa seksi tai alkoholi on jatkuvasti riidan aihe.

– Odotukset ja vaatimukset pari- ja perhesuhteisiin ovat kasvaneet seniorikansalaisten parissa. Jos huonossa suhteessa on sinnitelty niin sanotusti lasten vuoksi, sinni voi loppua kodin tyhjentyessä jälkikasvusta.

Helomaa ei hämmästele muun muassa Sininauhaliiton sivuilta löytyvää tietoa siitä, että alkoholin liikakäyttö hajottaa ikääntyneiden parisuhteita.

Helomaan mukaan ikä tuo mukanaan parempaa itsetuntemusta ja ymmärrystä siitä, mitä haluaa elämältään. Tällaisessa tilinteon hetkessä puoliso saattaa päätyä ratkaisuun, ettei tahdo rinnalleen ihmistä, joka ei halua eikä pysty rajoittamaan juomistaan.

Jämähtäneet roolit muutoksen esteenä

Kimmo Helomaan mukaan perheneuvontaan tulevilta kysytään, mitä he toivovat läheiseltä ihmissuhteeltaan: millaista muutosta he kaipaavat ja millaista parisuhdetta he tavoittelevat.

– Eli pohdinnassa on, löytyykö yhteistä unelmaa siitä, millaisessa parisuhteessa halutaan elää ”kunnes kuolema erottaa”.

Helomaa uskoo, että ihmiset pystyvät muutokseen, vaikka niiden tekeminen ei ole välttämättä helppoa, jos roolit ovat pitkässä parisuhteessa ajan myötä kivettyneet. Kyse on paljolti motivaatiosta: onko molemmilla tahtoa muutokseen?

– Usein motivaatiota löytyy, mutta esteeksi saattaa muodostua se, ettei suhteen solmuista puhuminen ole puolisoille luontaista.

Vanhakin oppii uusia tunnetaitoja

Perheneuvoja muistuttaa kuitenkin, että missä iässä tahansa on mahdollista oppia lisää omista ja toisten tunteista. Uusien asioiden ja uusien näkökulmien oppiminen vaatii mielen elastisuutta, hän sanoo.

– Lastakaan ei moitita, jos hän kävelemistä opetellessaan kaatuu. Tuki ja apu vievät teenpäin silloinkin, kun ihminen opettelee tunnistamaan tunteitaan ja ilmaisemaan niitä.

– Eletyt vuodet tuovat onneksi usein mukanaan kykyä ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Silloin uskaltaa ehkä kysyä sitäkin, mikä on realistinen tavoite suhteen parannustyössä, jos tunteiden näyttäminen tai tunteista puhuminen on toiselle osapuolelle aivan vierasta.

Helomaa toivoo, ettei ikääntyneiden parisuhteisiin suhtauduta yksioikoisesti arvioimalla, millainen käytös sopii kullekin ikäryhmälle: eihän nyt mummun sovi enää romantiikan perään kysellä.

– On surullista, jos iän karttuminen tarkoittaa sitä, että ihminen lakkaa kysymystä tunteidensa ja toiveidensa perään. Surullista sekin, jos me itse kukin ohitamme ikääntyneen ilman kiinnostusta, miten hän jaksaa omassa parisuhteessaan.

 Missä iässä tahansa on mahdollista oppia lisää omista ja toisten tunteista. Uusien asioiden ja uusien näkökulmien oppiminen vaatii mielen elastisuutta.

Perheneuvoja Kimmo Helomaa