Pariterapia kehittää ajattelua ja auttaa ratkomaan ongelmia

Seurakunnat tarjoavat apua pariskunnille ja perheille perheneuvonnan kautta. Parisuhdeterapiassa keskustellaan suhteen kipupisteistä ja uskon teemoja käsitellään vain pyydettäessä.

Anna, 22 ja Kai, 23 (nimet muutettu) aloittivat pariterapian Oulun seurakuntien perheneuvonnan kautta loppuvuodesta 2022. Suhde oli ajautunut ongelmiin, kommunikointi ei toiminut, oli paljon luottamusongelmia ja molemmilla sellainen olo, ettei kumppani täysin hyväksy ihmisenä. Suhteessa oli myös uskottomuutta.

– Vaihtoehdot olivat, että erotaan heti tai sitten aletaan työstää asioita. Molemmilla on myös mielenterveysongelmia, jotka heijastuivat aika vahvasti suhteeseemme, Anna luettelee.

Kai komppaa.

– Emme olleet keskustelleet asioista niin kuin olisi pitänyt, joten asioita oli jäänyt hiertämään pidemmältäkin ajalta. Aloitimme asioiden työstämisen puhtaalta pöydältä.

Nyt me erotaan tai mennään terapiaan

Suhteen kriisiytyessä Anna haki apua lyhytterapian kautta. Sieltä pari ohjattiin kriisikeskukseen, jossa oli viisi käyntikertaa. Molemmat terveydenhuoltotahot kertoivat kirkon ilmaisesta pariterapiasta, jonne pari hakeutui heti loppukesästä 2022. Kirkon pariterapiaan ei ole rajoitteita sen suhteen, kauanko terapiassa voi käydä.

Terapiassa on läpikäyty parisuhteen ongelmia, luottamuspulaa ja kommunikaatiota. Keskusteluyhteyttä on yritetty parantaa, sillä ulkopuolinen henkilö pystyy suhtautumaan ongelmiin objektiivisemmin.

– Aluksi uskottomuus oli esillä paljon, mutta taustalla olevat muut ongelmat ovat olleet sen jälkeen enemmän käsittelyssä. Vaikka kyseessä on pariterapia, on meitä käsitelty myös yksilöinä ja mietitty molempien omia ongelmia ja miten ne heijastuvat suhteeseen, Anna kertoo.

 

Terapiassa on pakko pysähtyä ainakin tunniksi miettimään asioita ja käymään niitä läpi ammattilaisen ohjauksessa rauhallisessa tilassa. Oma arki kun on aika kiireistä.

 

Terapeutin kanssa on myös sovittu tietyt aiheet, joista keskustellaan vain terapiassa. Jotkut aiheet alkavat kiertää kehää, eikä niihin saa selvyyttä yksin.

– Joka kerran jälkeen terapeutti kysyy, haluammeko uuden ajan, ja koemmeko että keskusteluavusta on meille hyötyä. Tuskin olisimme tässä ilman terapiaa, Anna ajattelee.

Terapia pakottaa pysähtymään asioiden äärelle

Kai käy yksilöterapiassa ja Anna etsii parhaillaan itselleen psykoterapeuttia.

– Terapiassa on pakko pysähtyä ainakin tunniksi miettimään asioita ja käymään niitä läpi ammattilaisen ohjauksessa rauhallisessa tilassa. Oma arki kun on aika kiireistä, Kai kertoo ajatuksiaan.

Terapiaan pääseminen vei kaikkiaan neljä kuukautta. Kesällä pari ja seurakunnan työntekijä kävivät puhelinkeskustelun syistä ja taustoista, jonka perusteella seurakunnan työryhmä valitsi terapeutin. Päätös tuli jo seuraavalla viikolla, mutta ensimmäinen käynti oli vasta loppusyksystä. Pitkä odotus kuitenkin palkittiin, kun terapeutin ja parin kemiat kohtasivat.

– Meille tuli kyllä täysosuma. Aluksi vähän jännitti, että liittyykö tähän sittenkin jotakin uskontoasiaa, Anna kertoo.

Aluksi käytiin huolellisesti läpi, miten terapia toimii ja mikä terapeutin ja seurakunnan rooli siinä on. Seurakunta toimii ainoastaan mahdollistajana siinä, että terapia on ilmaista.

– Terapeutti ei tuo uskontoteemoja esille, ellemme itse niin halua, Anna vahvistaa.

Pari kehuu terapeuttiaan muun muassa empaattiseksi ja huumorintajuiseksi. Hän uskaltaa myös haastaa. Terapeutti tietää, että huumori on parin puolustusmekanismi.

– Hän kysyy välillä vaikeita kysymyksiä. Tai sanoo, että tuo miten ajattelet, kuulostaa tosi surulliselta, pari perustelee.

Terapeutti on perheneuvoja ja psykoterapeutti, joten ero aiempiin sairaanhoitajiin, lääkäreihin ja psykiatriin on Annan kokemuksen mukaan huomattava.

Kipeät asiat kannattaa puhua halki keskusteluavun piirissä

Anna toivoo, että olisi tiennyt kirkon tarjoamasta terapia mahdollisuudesta aikaisemmin. Parin mielestä puhuminen kannattaa aina, olipa suhteessa ongelmia tai ei.

– Ei sinne kannata turhaan mennä. Jos ei aio panostaa suhteeseen enää, niin ei muuta kuin lusikat jakoon, Kai linjaa.

– Päätettiin, että jos erotaan, niin jatketaan silti terapiaa yhdessä. Jos suhde päättyy ongelmallisesti, niin voi olla hyvä jutella asiat halki ammattilaisen kanssa. Sitten molemmilla on helpompi jatkaa eteenpäin, Anna kertoo.

Pari jatkaa terapiassa syksyllä.

– Vaikka joskus ajattelee, ettei nyt ole mitään ihmeellisempää, niin aina käynnille mentäessä löytyy asioita joihin tarttua ja joita parantaa, Anna pohtii.

  • Perheasiain neuvottelukeskus
    Isokatu 17, Oulu
    Ajanvaraus ma–pe klo 9–11
    ja ma–ke klo 12–14 p. 044 3161 557

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää