Paul Elias uskaltaa kyseenalaistaa musiikillaan
Taustatarinaklubin syyskauden päättävän Paul Eliaksen elämää täyttää musiikin lisäksi jooga. Kun artisti saa levynjulkistuskiertueen taputeltua, luvassa on matka Intiaan luovuusretriitille.
Muusikko Paul Elias vastaa puhelimeen muuttolaatikoiden keskeltä, kolmen ihmisen kimppakämpästä. Vielä hetki sitten seitsemän hengen puutalokommuunissa asunut Paul ymmärsi kesällä, että yhteisö on hänen tapansa elää.
– Asuin monta vuotta yksin, ja kyllästyin siihen totaalisesti. Yhteisöllinen asuminen on ollut mullistava kokemus.
Paul on uskaltanut kyseenalaistaa yhteiskunnan luomia, esimerkiksi juuri asumiseen liittyviä normeja. Hän toivoo, että vaikkapa kimppakämppäasuminen voidaan jatkossa nähdä kenen tahansa asumismuotona.
– Jos perustan jossakin vaiheessa perheen, toivon, että elämän ei tarvitse eristäytyä jonnekin omakotitaloon. Olisi mahtavaa, jos esimerkiksi lapsia hoitaisi useampi ihminen vanhempien lisäksi.
Pois pop-musiikin kliseistä
Kyseenalaistaminen tihkuu myös artistin musiikkiin. Paulin syyskuussa julkaistu toinen kokopitkä Post Sinä pitää sisällään kappaleen Tyttöystävän tyttöystävä, jossa Paul pohtii monisuhteisuutta.
– Pop-musiikin kentällä ei ole juurikaan biisejä, jotka voisi mieltää vaihtoehtoisiin suhdemuotoihin. Pop-musa on aika kliseistä, koska tarinan kertomiseen on aikaa noin kolme minuuttia. Siinä on helppo tukeutua ratkaisuihin, joista käy heti selväksi, että kyseessä on kahden ihmisen välinen kuvio.
– Mua kiinnosti kirjoittaa biisi, jossa käsitellään avointa suhdetta – osittain senkin takia, että minulla on omaa kokemusta asiasta.
Paulin kappaleet syntyvät pääosin kahdella eri tavalla: osa biiseistä kirjoittaa ikään kuin itse itsensä, ja niihin liittyy syvä tarve kertoa jokin tietty tarina. Toinen osa biisintekoprosessia ovat yksittäiset ajatuskulut, jotka jalostuvat ajan ja tekemisen kautta musiikiksi.
– En arvota näitä työtapoja mitenkään, niissä on molemmissa ehdottomasti puolensa. Soitan usein myös melodianpätkiä puhelimen muistioon ja tapailen lyriikkaa siihen päälle. Joskus biisit syntyvät näiden luonnosten yhdistelmistä.
Musiikki on universaali kieli
Kaikenlainen taiteilu on ollut Paulille aina rakasta. Parhaillaan hän käy kuvanveistokurssilla, nuorempana hän maalasi paljon. Musiikin pariin hän hyppäsi yläasteella.
– Silloin siinä oli osa sitä, että musiikki on paljon siistimpää kuin maalaaminen: ketään ei kiinnostanut, kun maalasin sotaukkoja kaverin kansa, mutta heti kun liityin basistiksi johonkin surkeaan kellaribändiin, olinkin tosi siisti tyyppi, hän naurahtaa.
– Musiikki on universaali kieli, johon kaikilla on oma suhde ja mielipide. Musiikki liikuttaa meitä kaikkia, se ei jätä kylmäksi.
Nyt, muutama kuukausi toisen levyn julkaisun jälkeen, Paulin olo tuntuu kevyeltä.
– Aina, kun levy valmistuu, siinä on sellainen uudestaan syntymisen mahdollisuus. Omalla kohdallani se on tarkoittanut oman kodin ja työhuoneen muuton lisäksi sitä, että ajatukset ovat vaeltaneet jo seuraavaan levyyn. Tuntuu, että kaikki muuttuu yhtä aikaa.
Muutoksia Paulille on luvassa myös ensi vuoden alussa: hän on lähdössä tammikuussa Intiaan, jossa hän järjestää ystävänsä kanssa luovuusretriitin.
– Olen joogannut jo pitkään, ja kouluttauduin joogaohjaajaksi vuosi sitten. Retriitin tarkoituksena on stimuloida luovuutta taiteen, musiikin, joogan ja meditaation avulla.
Ennen Intian matkaa Paul esiintyy uuden albumin tiimoilta järjestetyllä minikiertueella. Taustatarinaklubilla hän esiintyy soolona.
– En ole vielä päättänyt, mitä soittimia otan mukaan. Sen voin kuitenkin luvata, että Taustatarinaklubilla luvassa on intiimi ja spesiaali keikka. Oulu on piirtynyt mieleeni elinvoimaisena paikkana, ja oululaiset superpositiivisina ja mukavina tyyppeinä.
- Paul Elias esiintyy Taustatarinaklubilla Oulun Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) sunnuntaina 3. joulukuuta. Ovet avataan yleisölle kello 15.40, ja keikka alkaa kello 16.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.