Pohjoisen ääni soi Jouluradiossa

Kun kaamos laskeutuu Suomen pohjoisimpaan kylään Nuorgamiin marraskuun lopussa, se tuntuu Anna Näkkäläjärvi-Länsmanista hyvältä.

Adventista aletaan mennä kohti joulua. Se tuo toivon pilkahduksen. Poronhoitajaperheessä syksy on kiireistä aikaa, mutta jouluna kaikki voivat viettää rauhassa aikaa yhdessä.

Näkkäläjärvi-Länsman on lähtöisin Inarista. Viitisentoista vuotta sitten hän perusti miehensä kanssa perheen Nuorgamiin, joka sijaitsee Tenojoen rannalla Saamenmaassa. Heidän kotinsa on tunturin rinteessä. Olohuoneen ikkunasta näkyy Norjaan.

Joulua edeltävinä neljänä sunnuntaina perheessä on tapana sytyttää adventtikynttilät. Silloin Näkkäläjärvi-Länsman laulaa yhdessä lastensa kanssa pohjoissaameksi Dál cahkkehat mii gintala.

– Nyt sytytämme kynttilän -virressä tulee tosi hyvin kerrottua se, miksi adventtia ja joulua vietetään, hän sanoo.

Poronhoitoa ja joikujen sävellystä

Anna Näkkäläjärvi-Länsman on muusikko. Poronhoitoon hän osallistuu silloin, kun tarvitaan. Näkkäläjärvi-Länsmanin puolison lisäksi myös hänen isänsä ja veljensä ovat poronhoitajia.

Näkkäläjärvi-Länsman esittää saamelaismusiikkia, ja hänet tunnetaan taiteilijanimellä Ánnámáret. Parhaillaan hän tekee myös tohtoriopintoja Sibelius Akatemian kansanmusiikin osastolla. Tutkimuskohteena on joiku eli saamelainen vokaalimusiikkilaji. Pohjoissaameksi joiku on luohti.

Ánnámáret-yhtye julkaisi elokuussa toisen albuminsa Bálvvosbáiki. Levyn nimi tarkoittaa palvontapaikkaa.

– Ánnámáretissa minä joikaan. Pohjalla on sukulaisteni joikutyyli, jota olen kuullut arkistoäänitteiltä. Niistä oppineena olen tehnyt omia sävelmiä. Joiuissani sekoittuvat vanha ja uusi.

Saamenpuku muuttuu muodin mukana

Kun kysyy, mistä Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin joiut kertovat, hän miettii hetken, miten asian selittäisi.

– Oletko ikinä kuullut semmoista luonnehdintaa pohjoissaamelaisesta joiusta, että joikaaja ei joikaa jostakin, vaan se joikaa jonkun?

Pohjoissaamen kielessä ei sanota, että joikaan hänestä, vaan sanotaan, että joikaan hänet.

– Pohjoissaamen kielessä ei sanota, että joikaan hänestä, vaan sanotaan, että joikaan hänet. Joikaaja tuo joiullaan henkilön ikään kuin paikalle. Tämä on erityistä verrattuna muihin Euroopan musiikkikulttuureihin.

Näkkäläjärvi-Länsman käyttää esiintyessään gáktia eli saamenpukua. Hänellä on niitä useita.

– Minulla on hienoja pukuja, jotka on tarkoitettu arvokkaisiin juhlatilaisuuksiin, ja sellaisia, jotka sopivat vaikka festareille tai arkikäyttöön.

Ennen saamelaisten vaatetus tehtiin niistä materiaaleista, mitä oli saatavilla, kuten poronnahasta ja villakankaasta.

– Nykyään kankaita voi tilata mistä vain ja käytössä on kaikenlaisia nettikauppoja. Saamenpuku muuttuu muodin mukana.

Kirkossa joikaamista ei ennen hyväksytty

Kirkoissa joikaaminen oli entisaikaan kielletty. Sitä pidettiin syntinä.

– Joikaamista ei pidetty ihmismäisenä käyttäytymisenä, ja siksi sen sanottiin olevan syntiä. Kun ulkopuoliset ihmiset ovat niin sanoneet, se on jättänyt jälkensä saamelaisyhteisöön.

Nykyään joikaamisesta ajatellaan eri tavalla.

– Kirkko piispaa myöten on sanonut, että joiku kuuluu myös kirkkoon.

Kirkko piispaa myöten on sanonut, että joiku kuuluu myös kirkkoon.

– Mutta jollakin tavalla yhteisöömme on osittain yhä juurtunut ajattelutapa, että joikaaminen olisi syntiä. Kestää jonkin aikaa ennen kuin sellainen ajattelu unohtuu.

Näkkäläjärvi-Länsman on laulanut usein Utsjoen kirkossa.

– Saamelaisessa virsilaulussa on kirkas äänenkäyttötapa. Laulaminen on aika hidasta, ja siinä venytellään ja liu’utellaan sävelten välissä. Täällä pohjoisessa virsistä löytyy useita muunnelmia. Niitä on laulettu vähän eri tavalla eri kylissä.

Veri veti takaisin pohjoiseen

10-vuotiaana tuleva joikaaja osallistui kahden muun tytön kanssa saamelaisnuorten taidetapahtumaan, ja he pääsivät jatkoon valtakunnalliseen taidetapahtumaan.

– Siitä lähti esiintymisen ja musiikin tekemisen kipinä.

Lukion jälkeen tie jatkui Tampereelle ammattikorkeakouluun musiikkipedagogiikan ja klarinetin soiton opintoihin ja sen jälkeen Sibelius-Akatemiaan.

Opintojen jälkeen Näkkäläjärvi-Länsman soitti klarinettia sotilassoittokunnassa Hämeenlinnassa. Sitten iski koti-ikävä. Veri veti takaisin pohjoiseen.

– Aloin katsoa laajemmin, mitä muuta voisin tehdä musiikin alalla, ja hakeuduin saamelaismusiikin pariin.

Klarinetti kulkee yhä Näkkäläjärvi-Länsmanin mukana, mutta viime aikoina se ei ole ollut aktiivisessa käytössä.

– Mutta eihän sitä tiedä, jos kohta taas innostun ja alan vaikka joikaamaan klarinetilla.