Aimo Mäelle Pro diaconia -mitali
Yli 20 vuotta seurakunnan vapaaehtoisena toimineelle Aimo Mäelle jaetaan mitali sunnuntaina 10. syyskuuta. Tilaisuus Tuiran kirkossa on kaikille avoin.

Tuiran seurakunnan pitkäaikainen vapaaehtoinen Aimo Mäki on saanut Pro diaconia -mitalin.
Aimo Mäki on tehnyt poikkeuksellisen arvokasta vapaaehtoistyötä Tuiran seurakunnassa jo vuosien ajan. Hän on ollut aktiivisesti mukana diakonian eri toiminnoissa sekä osallistunut lukuisiin vapaaehtoistehtäviin seurakunnassa. Yli kahdenkymmenen vuoden omistautunut sitoutuminen seurakunnan vapaaehtoistyöhön ansaitsee erityisen kiitoksen ja huomionosoituksen.
Pro diaconia -mitali on arvokas tunnustus henkilölle tai yhteisölle, joka on omalla toiminnallaan edistänyt diakoniaa tai toteuttanut lähimmäisenrakkautta erityisellä tavalla. Päätöksen mitalin myöntämisestä voivat tehdä kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto, tuomiokapituli, kirkkohallitus tai diakoniajärjestön hallitus.
Kirkkoherra Niilo Pesonen iloitsee tunnustuksesta, joka on arvokas kunnianosoitus vapaaehtoistyöstä.
– Diakoniatyön parissa työskentelee lukuisia vapaaehtoisia eri tavoin lähimmäisten rinnalla. Aimo on yksi heistä ja tehnyt työtään pitkään ja sydämellä. Toivottavasti monet Aimon tuntevat henkilöt tulevat juhlistamaan mitalia sunnuntain messun jälkeen kahvitilaisuuteen, jossa mitali luovutetaan, Pesonen sanoo.
- Mitalinjakotilaisuus on Tuiran kirkossa (Myllytie 5) sunnuntaina 10.9.2023 kello 10 alkavan messun jälkeen noin kello 11.15. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, ja sinne on vapaa pääsy.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.