Pyhäinpäivänä Oulun hautausmaalla käyvät lapset saavat kynttilän ja kaikki kävijät mehua

Oulun hautausmaalla on pyhäinpäivänä useita tilaisuuksia hiljentymiseen. Varhaiskasvatuksen työntekijät Päivi Wisuri, Marjaana Lassi ja Mari Jääskeläinen jakavat kynttilöitä perheen pienimmille.
Oulun hautausmaalla on pyhäinpäivänä useita mahdollisuuksia hiljentymiseen ja keskusteluhetkiin kirkon työntekijöiden kanssa. Karjasillan seurakunnan varhaiskasvattajat tervehtivät paikalle saapuvia Kajaanintien puoleisilla sisäänkäynneillä kello 12–17. He jakavat lapsille kynttilöitä, aikuiset saavat halutessaan mukaansa tulitikut.
– Tämä on meidän tapamme toivottaa hautausmaalle saapuville hyvää pyhäinpäivää, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Marjaana Lassi.
Lassin mukaan kynttilän vieminen haudalle yhdessä lapsen kanssa antaa hyvän tilaisuuden puhua pyhäinpäivän merkityksestä ja ylipäätään kuolemasta.
– Pyhäinpäivä voi olla monelle lapselle tuntematon juhlapyhä. Kuolemasta on kuitenkin hyvä keskustella, sillä lapsi pohtii sitä joka tapauksessa jossakin vaiheessa kasvuaan. Vanhemmat saavat halutessaan tukea aiheen käsittelyyn meiltä varhaiskasvattajilta.
Kappelissa lämmintä mehua ja musiikkia
Intiön Vanhan kappelin ovet ovat avoinna pyhäinpäivänä puolesta päivästä lähtien. Tarjolla on lämmintä mehua hautausmaakävijöille sekä mahdollisuus hiljentymiseen. Paikalla on sairaalasielunhoidon työntekijöitä ja vapaaehtoisia keskusteluapua varten.
Kappelissa käynnistyy pyhäinpäivän hartaus kello 15. Kello 17 vuorossa on musiikkihetki, jossa kanttorit Raakel Pöyhtäri, Kaisa Säkkinen, Jaakko Rahko ja Tommi Hekkala esittävät päivän teemaan liittyvää musiikkia.
Tilaisuuden aluksi kuullaan Järnefeltin Kehtolaulu sekä Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen Särkyneille. Ohjelmassa on myös esimerkiksi virret Päivä vain ja hetki kerrallansa ja Hyvyyden voimaan. Lopuksi lauletaan virsi yhdessä.
– Tilaisuuden tunnelman on tarkoitus olla lohdullinen ja toiveikas, kuvailee Kaisa Säkkinen.
Sairaalapastori Mirjami Hännisen mukaan kirkko haluaa olla kohtaamassa ihmisiä päivänä, jolloin monet muistelevat edesmenneitä läheisiään.
– Pyhäinpäivä herkistää ihmiset ja voi herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Tarjoamme tilaisuuden keskustella näistä tuntemuksista. Pyhäinpäivänä on mahdollista myös jakaa läheisen menettämisestä syntynyttä surua ja surra yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Pyhäinpäivä Oulun hautausmaalla
- klo 12–17 varhaiskasvattajat tavattavissa
- klo 12–15 mehutarjoilu Vanhassa kappelissa
- klo 15 hartaus Vanhassa kappelissa
- klo 17 konsertti Vanhassa kappelissa
Hartaus tai jumalanpalvelus kymmenessä Oulun kirkossa
Pyhäinpäivänä Oulun seurakunnat järjestävät hartauden tai jumalanpalveluksen kymmenessä kirkossa eri puolilla Oulua.
Tuiran kirkossa on pyhäinpäivän messu kello 10 ja Oulun tuomiokirkossa hartaus kello 15. Jumalanpalvelukset käynnistyvät kello 18 Pyhän Tuomaan, Karjasillan, Oulujoen, Haukiputaan, Oulunsalon, Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin kirkossa. Pyhäinpäivän jumalanpalveluksissa luetaan vuoden sisällä kuolleiden seurakuntalaisten nimet.
Pyhäinpäivän vietto päättyy Oulun tuomiokirkossa järjestettävään iltakonserttiin, joka alkaa kello 20. Konserttia voi seurata myös Virtuaalikirkossa. Kaikki pyhäinpäivän tapahtumat löytyvät Oulun seurakuntien verkkosivuilta oulunseurakunnat.fi/pyhainpaiva.
Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään 2. marraskuuta. Pyhäinpäivä eli vainajien muistopäivä on kristillinen juhlapäivä, jolloin muistetaan edesmenneitä läheisiä. Vuosittain pyhäinpäivää vietetään 31.10.–6.11. väliselle ajalle osuvana lauantaina.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.