Rippileiri yhdisti alakoulukaverit uudestaan
Tyrnävän rippileirillä uudistettiin ystävyyksiä ja opittiin anteeksiannosta.
Ihan täysi kymppi.
Näin arvioi joukko tyrnäväläisnuoria rippikouluaan.
– Odotimme uusia kavereita, hauskaa tekemistä ja uusien asioiden oppimista. Kaikki odotukset ovat täyttyneet, toteavat Riina Kylén, Fanni Nevala, Sami Kallinen, Ville Alaraappana ja Iisakki Siira.
Erityisesti viisikkoa ilahduttaa, että he ovat löytäneet toisensa uudelleen. Parhaiksi ystävyksiksi toisiaan luonnehtivat Kylén ja Nevala olivat alakoulussa samalla luokalla Kallisen, Alaraappanan ja Siiran kanssa, mutta sen jälkeen tiet erkanivat.
– Täällä olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä. Jospa näkisimme nyt useammin tai ainakin pitäisimme yhteyttä Snapchatissa, porukka toivoo.
Rippikoululaisia on nyt aikaisempaa enemmän
Tällä viikolla Kesäkoti Kolmikannassa pidetty rippikoulu oli Tyrnävän seurakunnan kolmas tälle vuodelle. Kuluvana vuonna ryhmiä on neljä aikaisempien kolmen sijaan.
– Ikäluokat ovat kasvussa muutaman vuoden ajan, joten yksi lisäleiri tulee olemaan tarpeen myös lähitulevaisuudessa, arvioi kirkkoherra Teemu Isokääntä.
Isokäännän mukaan ikäluokasta noin puolet käy kotiseurakunnan rippikoulun. Toisesta puolikkaasta suurin osa on Rauhanyhdistyksen rippikoulussa.
Aikuistumista odottaa, mutta se pelottaa
Rippikoulun sanotaan olevan paikka, jossa nuorella on mahdollisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä. Mikä nuoria sitten mietityttää?
– Oma tulevaisuus, vastaavat Nevala, Kylén, Kallinen, Alaraappana ja Siira.
– Aikuistumista odottaa innolla, mutta toisaalta se pelottaa, toteaa Fanni Nevala.
Löydänkö ihmisiä, joita rakastaa?
– Sitä miettii, millaista on elää itsekseen ilman vanhempia. Entä tuleeko elämässä ylipäätään pärjäämään: saako opiskelupaikan ja sen jälkeen töitä, joilla voi elättää itsensä? Löytyykö ihmisiä, joita rakastaa?
Viisikko sanoo pohtivansa näitä kysymyksiä useimmiten kavereiden kesken.
– Joskus puhumme näistä myös vanhempien kanssa, mutta enimmäkseen keskenämme.
Parisuhteiden kiemurat ja Jeesus mietityttävät
Teemu Isokäännän mukaan nuoria askarruttavien kysymysten pohdinta on tärkeä osa rippikoulua. Tulevaisuutta koskevat asiat olivat tulleet ilmi esimerkiksi konfirmaatiota varten pohdituissa esirukouspyynnöissä.
Leireillä käytävissä keskusteluissa nuoret nostavat aiheeksi usein ilmastonmuutoksen, mutta samalla tavalla keskustelua syntyy parisuhteeseen liittyvistä asioista.
– Seurusteluasiat puhuttavat. Esimerkiksi sitä pohditaan, kuinka seurustelusuhteen voi lopettaa ilman, että loukkaa toista, kertoo nuorisotyönohjaaja Mari Hevosmaa.
– Paljon keskustelua herää myös siitä, millainen Jeesus oikeastaan on. Hän kiinnostaa nuoria myös historiallisena henkilönä ja tieteen valossa, lisää Isokääntä.
Fanni Nevalalle mieleen olivat jääneet anteeksiantamisesta käydyt keskustelut.
– Opin, että anteeksiantoon voi kulua aikaa ja että on hyvä antaa aikaa hänelle, jota kohtaan on tehnyt väärin.
Ainoa harmi ovat aikaiset herätykset
Sami Kallisen, Iisakki Siiran, Riina Kylénin, Fanni Nevalan ja Ville Alaraappanan mieleen on kuluneesta viikosta jäänyt erityisesti uskontunnustus. Myös Nuoren seurakunnan veisukirja on aikaisempaa tutumpi.
– Siinä olevat laulut Tuu mun vaimoksein, Evankeliumi ja Sitkeä sydän jäävät soimaan päähän, he toteavat.
Onko jotain, mitä leirillä voisi muuttaa?
– Ainoa asia mikä harmittaa, on että yöllä pitää nukkua ja aamulla herätä jo kahdeksalta, toteavat nuoret.
Jokaisen toiveena on, että ensi kesänä rippileirille pääsisi uudelleen, sillä kertaa isosena.
Tyrnävän kolmannen rippileirin konfirmaatiota vietetään sunnuntaina 11. heinäkuuta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.