Saamenkieliset joululaulut soivat kaikilla kolmella saamenkielellä
Saamenkielisiä Kauneimpia joululauluja kokoonnutaan laulamaan Oulun tuomiokirkkoon 15. joulukuuta. Mukana on myös yksi uusi joululaulu.
Tänä vuonna juhlitaan Kauneimpien joululaulujen 50-vuotisjuhlavuotta. Samalla on ilmestynyt kolmas saamenkielinen Kauneimmat joululaulut vihko. Lauluja on kolmella eri saamen kielellä; koltansaamen, inarinsaamen ja pohjoissaamen kielellä.
Joululauluja Oulun tuomiokirkossa ovat laulattamassa saamelaiset muusikot, Annukka Hirvasvuopio-Laiti ja Aimo Aikio. Kanttorina palvelee hiippakuntasihteeri Raimo Paaso.
Saamenkielisessä Kauneimmat joululaulut -vihossa on mukana myös uusi joululaulu, johon sävelen on tehnyt Anna Näkkäläjärvi-Länsman (kuvassa) ja sanat Inger-Mari Aikio.
– Inger-Marin kirjoittama teksti kertoo valon voimasta. Laulussa valo pääsee vapauteen ja antaa joulumielen. Teksti on täynnä toivoa ja iloa, kuvailee Anna Näkkäläjärvi-Länsman.
– Oli todella mahtavaa säveltää tekstiin melodia, tuntui tärkeältä tehdä uutta pohjoissaamenkielistä laulettavaa materiaalia. On jännittävää nähdä, miten saamenkieliset laulajat ottavat laulun vastaan.
Inger-Mari Aikiolle kyse oli ensimmäisestä joululaulusta.
– Kun kirjoitin tätä viime talvena, olin Teneriffalla. Tuntui suorastaan hauskalta kirjoittaa sitä siellä.
Aikio tietää, miten tärkeitä joululaulut voivat olla ihmisille.
– Toivon, että laulu tulee tutuksi ja rakkaaksi meille saamelaisille. Mielestäni laulussa on paljoa toivoa, jota me kaikki tarvitsemme pimeimpänä aikana.
Inarin Partakossa kasvanut ja nykyään Helsingissä asuvan Aimo Aikion mielestä on hienoa että kauneimpia joululauluja lauletaan nykyään kaikilla saamenkielillä, myös koltansaameksi.
– On suuri kunnia saada olla mukana tekemässä historiaa.
- Saamenkieliset Kauneimmat joululaulut torstaina 15.12. klo 18 Oulun tuomiokirkossa. Tilaisuuteen voi myös osallistua Virtuaalikirkon kautta osoitteessa virtuaalikirkko.fi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.