"Vaikka siskoni kuoli oman käden kautta, hän eli täyden elämän"

Minnan siskon Hannen elämä päättyi oman käden kautta.

Minna piti siskoonsa tiiviisti yhteyttä, tuki ja auttoi parhaansa mukaan. Ihan kaikkea hän ei kuitenkaan tiennyt Hannen elämästä.

– Kun isäni soitti ja ilmoitti Hannen löytyneen kuolleena asunnoltaan, en uskonut sitä. Uskoin vasta, kun toinen siskoni soitti ja kertoi, että poliisit olivat vahvistaneet Hannen kuolleen.

Minnan valtasi suuri tyhjyys ja epäusko.

– En osaa selittää sitä tunnetta. En halunnut uskoa tapahtunutta. Mietin vain, miten Hanne on voinut tehdä itselleen jotain niin lopullista.

Hannen elämä ei ollut viimeisinä vuosina helppoa. Hän joutui väärien ihmisten seuraan, eikä hänellä ollut voimia irrottautua heistä.

Yritän ymmärtää hänen ratkaisuaan. Hannen on täytynyt olla niin rikki, ettei hän pystynyt enää näkemään muuta vaihtoehtoa.

– Yritän ymmärtää hänen ratkaisuaan. Hannen on täytynyt olla niin rikki, ettei hän pystynyt enää näkemään muuta vaihtoehtoa. Minua lohduttaa ajatus, että nyt hän on saanut rauhan. Kaikki kipu ja kärsimys on poissa.

Minna kertoo Hannen tykänneen työstään ja työyhteisöstään. Työkaverit olivat hänelle tärkeitä. Hän haaveili omasta, pienestä talosta.

Kerran Hanne laittoi siskolleen viestin neljältä yöllä. Hän pyysi siskoaan soittamaan heti viestin lukemisen jälkeen.

– Ajattelin, että jotain ikävää on sattunut, ja soitin hänelle heti herättyäni. Hanne halusikin tietää, mitä vaatisi asuntolainan saaminen. Sellainen hän oli: unelmoi arkisista asioista, rakasti eläimiä ja halusi saada elämänsä järjestykseen.

Hannen äkillinen kuolema oli suuri järkytys, mutta Minna ei halunnut jäädä kotiin miettimään asioita. Hän palasi pian töihin, ja kertoi myös työkavereilleen, mitä oli tapahtunut.

En häpeillyt kertoa, että siskoni teki itsemurhan. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää, se ei vähennä kuolleen elämän arvoa.

 – En häpeillyt kertoa, että siskoni teki itsemurhan. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää, se ei vähennä kuolleen elämän arvoa.

Minna kiittää esimiestään ja työyhteisöä ymmärryksestä, jota on saanut osakseen.

– Töissä päivät ovat melkoista hulinaa, eikä ole aikaa miettiä surua. Välillä ajattelin, teenkö väärin, kun olen töissä enkä kotona suremassa.

Minna kutsuu työtä terapiakseen.

– Minun ”suremisaikani” on aamuisin, jolloin käytän koiraa lenkillä. Silloin voin itkeä ja miettiä Hannea.

Hannen asunto tyhjennettiin muutama päivä kuoleman jälkeen.

– Tyhjensimme asunnon isolla porukalla. Hannelle koti oli tärkeä, se oli paikka, josta hän oli onnellinen.

Hannelle koti oli tärkeä, se oli paikka, josta hän oli onnellinen.

– Kun menimme asunnolle, näin heti, ettei se ollut enää sellainen koti, jollaiseksi Hanne oli sen aikanaan rakentanut. Moni asia oli muuttunut.

– Ulkoistin itseni, toimin kuin kone. Ajattelin, että nyt minun täytyy auttaa Hannea. Sen ajatuksen voimalla jaksoin.

Enää Minna ei voisi mennä siskonsa asunnolle. Hän ei haluaisi olla paikassa, jossa Hannen elämä päättyi.

– Minusta on raskasta edes ajatella, mitä hän on viimeisinä hetkinään miettinyt. Onko kaikki ollut mustaa, vai onko hän ollut onnellinen, koska on tiennyt kaiken olevan pian ohi? Ne kysymykset ovat mielessäni usein.

Hanne siunattiin vajaan kuukauden päästä kuolemasta.

Kun kävimme läpi muistopuhetta, mietin osaanko kertoa papille oikeita asioita Hannesta.

– Siunaustilaisuus oli kaunis, ja pappi todella ihana. Kun kävimme läpi muistopuhetta, mietin osaanko kertoa papille oikeita asioita Hannesta. Pappi puhui kauniisti, ja muistutti siitä, miten arvokas Hannen elämä oli ollut. 

Minna kävi hyvästelemässä Hannen avoimen arkun äärellä.

– Heti kun hautajaisia alettiin suunnitella, tiesin että minun on tehtävä se. Halusin nähdä, että hänen on nyt hyvä olla. Hän näytti rauhalliselta, siltä, että hänellä oli siinä kaikki hyvin.

Hannen elämässä jäi paljon kesken. Hän oli 43-vuotias, eläimiä ja ratsastusta rakastava, ihana sisko, Minna kuvailee.

– Olisin toivonut hänelle hyvän elämänkumppanin, sen oman pienen talon, seesteisen elämän.

Minna kuvaa Hannen olleen nauravainen, iloinen, onnellinen. 

Mietin välillä, olisimmeko voineet tehdä jotain enemmän hänen hyväkseen, mutta ymmärrän, että emme olisi.

– Hannen olemus muuttui viimeisinä aikoina. Hänestä näki, että voimat olivat vähissä. Mietin välillä, olisimmeko voineet tehdä jotain enemmän hänen hyväkseen, mutta ymmärrän, että emme olisi. Teimme kaiken, mitä voimme.

– Toisen elämää ei voi elää hänen puolestaan, ei vaikka kuinka tätä rakastaisi. Puhun paljon näistä asioista pikkusiskoni kanssa, ja ajattelemme hyvin samalla tavoin.

Hanne tuhkattiin, ja uurna laskettiin sukuhautaan mummon ja papan vierelle.

– En ole ihminen, joka jumittuisi surun äärelle. Olen miettinyt, että nyt tämä oli tässä. Hanne on kuollut, ja kaikki on hoidettu, vain hyvät muistot ovat jäljellä. Ja se ajatus tuntuu kipeältä.

Minnan ja Hannen nimet on muutettu.