Kempeleen Suvijuhlien järjestely-yhteistyö ajautui karille
Kempeleen seurakunnan ja Oulun Rauhan Sana ry:n väliseen sopimukseen Suvijuhlista tuli muutos: seurakunta ei ole Suvijuhlien toinen järjestävä osapuoli.
Rauhan Sanan Suvijuhlia vietetään Kempeleessä 19.–21. heinäkuuta, mutta Kempeleen seurakunta ei toimi Suvijuhlien toisena järjestävänä osapuolena, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Seurakunta antaa kuitenkin toimitilansa vastikkeetta juhlien käyttöön sekä antaa seurakuntamestarien työpanoksen tuntiveloituksena juhlajärjestelyjen vaatimiin tehtäviin.
Seurakunnan muu henkilöstö ei ole töissä Suvijuhlilla.
Päätös olla toimimatta tapahtuman järjestävän osapuolena syntyi kirkkoneuvostossa torstaina 16.5.
Vetäytymisen taustalla on Oulun Rauhan Sana ry:n ratkaisu olla esittämättä Oulun hiippakunnan piispalle Jukka Keskitalolle virallista kutsua Suvijuhlille. Kempeleen kirkkoherran Erja Oikarisen mukaan seurakunnan on mahdotonta olla järjestämässä tapahtumaa, jonne piispa ei olisi tervetullut virallisena vieraana.
Piispan kutsumatta jättämisestä Suvijuhlille uutisoi 6. toukokuuta Keskipohjanmaa. Lehden mukaan Oulun Rauhan Sana ry:n ratkaisun taustalla on piispainkokouksen maaliskuinen esitys rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä kirkossa.
Oulun Rauhan Sana on todennut myöhemmin, että ratkaisu Suvijuhlien puhujavieraista oli tehty ennen piispainkokouksen esitystä.
Oulun Rauhan Sana ry on tänä vuonna Suvijuhlien pääjärjestäjä.
Oikarinen kertoo olleensa viikolla asiasta yhteydessä Oulun Rauhan Sanaan tarkentaakseen vielä, olisiko piispa Keskitalo tervetullut puhumaan juhlille.
– Koska vastaus oli kielteinen, Kempeleen kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti vetäytyä järjestely-yhteistyöstä.
Alun perin Suvijuhlien ohjelmaan kuului juhlaviikonlopun lauantaina järjestettävä viikkomessu, jossa liturgina toimisi Kempeleen seurakunnan pappi.
– Kempeleen seurakunnassa jumalanpalvelus on aina seurakunnan kaikille avoin jumalanpalvelus, jonka toimittaa joku Kempeleen seurakunnan papeista. Oulun Rauhan Sanalle käy Kempeleen seurakunnan liturgi, jos olisi voitu varmistaa, että liturgi on sairaustapauksen sattuessakin mies.
Viikkomessua ei kuitenkaan pidetä, sillä Erja Oikarisen mukaan kirkkoherra ei tee papiston työvuorojärjestelyjä sukupuolen perusteella.
Kirkkoherra kertoo, ettei hän myönnä lupaa niin kutsuttuihin erillisjumalanpalveluksiin, jolloin jumalanpalveluksen järjestäisi seurakunnan sijaan jokin muu taho, kuten yhdistys tai järjestö.
2018 Pellon seurakunta vetäytyi Pellossa järjestettävistä Suvijuhlista. Päätöksen taustalla vaikutti muun muassa se, että osa rauhansanalaisista ajattelee, että vain miehet voivat toimia pappeina.
Aiheen taustoista lisää:
Kotimaa: Piispa Keskitaloa ei kutsuttu Rauhan Sanan kesäjuhlille | Rauhan Tervehdys
”Ratkaisu pelkästään rauhansanalaisista puhujista Suvijuhlilla ei ole harvinainen”
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.