Tansanialainen raamattukoulu taistelee harhaoppeja vastaan: "Kristityt eivät enää luota seurakunnan johtajiin"

Raamattukoulu analysoi Harhaanjohtavat opetukset -nimisen hankkeen kautta sitä, miten uskontoa käytetään harhaanjohtamiseen tansanialaisessa yhteiskunnassa. Matkasta kuullaan lisää Tansania-illassa 12. maaliskuuta.

Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon Viktorianjärven itäisen hiippakunnan alueella sijaitsee Nyakaton raamattukoulu. Se on tutkinut menestysteologiaa perustamalla hankkeen nimeltä Mafundisho Potoshi eli harhaanjohtavat opetukset.

Hankkeessa perehdytään siihen, miten uskontoa käytetään ihmisten harhaanjohtamiseen tansanialaisessa yhteiskunnassa.

Saarnaajat antavat katteettomia lupauksia

Toisen vuoden opiskelija Belinda Kawegere kertoo vuosina 2022-2023 tehdystä tutkimuksesta Tansanian luterilaisen kirkon seitsemän hiippakunnan alueella.

– Menestystä lupailevat saarnaajat kiinnostavat monia, koska ihmisillä on huoli omasta taloudellisesta tilanteestaan. Eräs syy voi olla pettymys omaan kirkkoon ja sen pastoreihin.

– Jotkut kokevat, että länsimainen lääketiede ei ole tuonut helpotusta elämään. Eräät kristityt elävät vielä synkretistisessä tilanteessa, he ovat kristillisen uskon ohella mukana perinteisissä uskonnoissa.

Opiskelija Belinda Kawegere kertoo menestysteologian suosioon johtavista syistä.

Kawegeren mukaan on tärkeää puuttua syihin, jotka tekevät ihmiset alttiiksi saarnaajien antamille lupauksille.

– Olen nähnyt tällaisia tilanteita. Esimeriksi, kun nuori nainen tulee raskaaksi, mies voi jättää hänet. Saarnaajat houkuttelevat näitä epätoivoisia naisia tuomaan kolehtia, jotta mies palaa naisen luokse.

Toisen vuoden opiskelija Stanley Mteule huomauttaa, että menestysteologian opetukset nöyryyttävät kirkon opettajia.

–  Kristityt eivät enää luota seurakunnan johtajiin. Pahimmassa tapauksessa he eivät usko eivätkä he enää halua sitoutua kirkkoonsa.

Katteettomia lupauksia tekevien saarnaajien opetus vaikuttaa perheisiin. Monet tuovat rahojaan väärille saarnaajille.

Ihmiset eivät enää tee työtä, vaan rukoilevat kaikki päivät. Sairaat saattavat jättää lääkkeensä, joka voi pahimmassa tapauksessa olla hengenvaarallista.

Raamatturyhmillä harhaoppeja vastaan

Stanley Mteule oli aiemmin vapaa evankelista. Hän on huomannut, että monet, joiden kanssa hän teki aiemmin yhteistyötä, ovat siirtyneet menestysteologian opettajaksi.

– Julistajat rohkaisevat tekemään ei-hyviä-asioita, jopa eristäytymään muusta yhteisöstä.

Stanley esittää kritiikkiä myös kirkkojen toiminnalle.

– Me emme osaa kutsua oikealla tavalla. Väärät opettajat osaavat käyttää mediaa.

Miten tällaista opetusta ja niiden julistajia tulisi vastustaa?

Evankelistaksi opiskelevan Tumaini Kwangun mielestä on hyvä pitää esillä tervettä Raamatun opetusta.

 

Opiskelijat Tumaini Kwangu, Belinda Kawegere ja Stanley Mteule ovat perehtyneet opinnoissaan Tansaniassa vaikuttaviin harhaopetuksiin.

– Perustetaan ryhmiä, joissa opiskellaan Raamattua. Näissä kokoontumisissa tulee pitää kiinni kokonaisesta Jumalan sanasta, sillä harhaan opettajat käyttävät monesti yksittäisiä raamatunjakeita. Harhaoppeja vastustetaan myös keskustelemalla ihmisten kanssa.

Nyakaton opiskelijat tuntevat ilmiön, ja he ovat saaneet opetusta harhaoppien kohtaamiseen.

Nyakaton raamattukoulun rehtorin Mimii Brownin mielestä asia ei ole vain luterilaisen kirkon kohtaama ongelma.

– Katteettomia lupauksia antavista saarnaajista on puhuttu julkisuudessa. On myös aloitettu ekumeeninen yhteistyö toisten kirkkojen ja uskontojen kanssa.

– Väärät opetukset ovat kuin syöpä, joka leviää. Niiden laajuutta yhteiskunnassa on vaikeaa mitata. Niiden vaikutusta voidaan vähentää. Olen positiivisella mielellä. Kaikki kristilliset kirkot ovat havahtuneet ongelmaan, Brown summaa.

Kirjoittaja vieraili Nyakaton raamattukoulussa tammikuussa 2025. Nyakaton raamattukoulua tukevat Oulun seudulla Oulun hiippakunta sekä Oulujoen ja Tuiran seurakunnat. Raamattukoulun oppilaiden haastattelussa tulkkina toimi pastori Hanna Oja-Nisula.

  • Tansania-ilta ke 12.3.2025 klo 18 Myllyojan srk-talossa. Tule kuulemaan terveisiä Tansaniasta. Kirkkoherra Ilkka Mäkinen kertoo matkastaan Tansaniaan ja Oulujoen tukemaan Nyakaton raamattukouluun. Illan lopuksi ”makuja maailmalta”-iltapala.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää