Tutkimus: Suomalaisista alle 30-vuotiaat suhtautuvat suvaitsevaisimmin uskonnolliseen pukeutumiseen
Uskonnolliseen pukeutumiseen liittyvät keskustelut ja kiistat ovat nousussa maailmalla. Myös Suomessa teema on noussut poliittisen keskustelun kohteeksi.
Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen uudessa raportissa käsitellään Gallup Ecclesiastica -aineiston perusteella suomalaisten asenteita, jotka koskevat uskonnollista pukeutumista. Tutkimuksessa kysyttiin vastaajien suhtautumista erilaisiin uskonnollisiin asusteisiin, kuten esimerkiksi musliminaisten asusteisiin, sikhien turbaaniin ja juutalaismiesten käyttämään kipaan.
Kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten suhtautuminen uskonnolliseen pukeutumiseen piirtyy käytännölliseksi ja varsin suvaitsevaiseksi. Kasvot peittäviin musliminaisten asusteisiin (niqab, burka) suhtaudutaan kuitenkin kielteisesti.
Musliminaisten yleisimpään uskonnolliseen asusteeseen eli hiukset peittävään hijabiin suhtautuminen jakaa suomalaisia: kielteisesti ja myönteisesti suhtautuvia on molempia noin neljännes. Silti lähes puolet suomalaisista suhtautuu hijabiin neutraalisti.
Nuoremmat ikäryhmät suhtautuvat erilaisiin uskonnollisiin pukeutumistapoihin keskimäärin vanhempia ikäryhmiä selvästi myönteisemmin. Tämä pätee erityisesti alle 30-vuotiaisiin.
– Kun huomioidaan ikäryhmien eroavaisuudet, voidaan ennakoida, että suomalaisten asenteet uskonnollisista asusteista ovat hiljalleen, mutta vakaasti menossa suvaitsevaisempaan suuntaan, Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtava asiantuntija Jyri Komulainen toteaa.
Uskontomyönteisyys ja uskontokriittisyys ovat muuttuneet poliittisella kartalla
Tutkimusaineisto antaa viitteitä siitä, että vastaajan poliittinen identifioituminen vaikuttaa uskonnolliseen pukeutumiseen asennoitumisessa. Erityisesti tämä koskee musliminaisten pukeutumista.
– Tutkimustulokset osoittavat, että liberaaleiksi ja vasemmistolaisiksi itsensä identifioivat osoittautuvat suvaitsevaisimmiksi. Suomalainen yhteiskunta näyttäisi muuttuneen siten, että sellainen perinteinen olettamus ei enää päde, jonka mukaan vasemmistolaiset olisivat uskontokriittisiä ja oikeistolaiset uskontomyönteisiä, Jyri Komulainen sanoo.
– Kyselytutkimuksen perusteella voi ennakoida, että uskonnollista pukeutumista koskeva yhteiskunnallinen keskustelu jatkuu tulevaisuudessakin. Toisaalta mihinkään suureen huoleen suomalaisten suvaitsevaisuuden osalta ei ole syytä.
Jyri Komulainen muistuttaa suomalaisen uskonnonvapauden satavuotismerkkivuoden päättyessä, että uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus noudattaa uskonnollisia pukeutumistapoja.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.