Vakuutusala vaihtui päiväkerhoihin

Lumijoella lastenohjaajana aloittanut Päivi Varjus palasi ammattiin, joka on tuttu parinkymmenen vuoden takaa.

Lumijoen seurakunnan uusi lastenohjaaja Päivi Varjus on jo ehtinyt odottaa syyskuun alkua. Tällä viikolla hän pääsee nimittäin ohjaamaan lasten päiväkerhoja, jotka käynnistyvät muutaman kuukauden kesätauon jälkeen.

Lumijoella kerhoja on maanantaista keskiviikkoon eli osa-aikaisen lastenohjaajan työpäivien ajan. Tuossa ajassa ehtii kokoontua viisi päiväkerhoryhmää.

Elokuussa Lumijoella aloittaneen Varjuksen työyhteisö on uusi, mutta työ itsessään varsin tuttua. Hän toimi lastenohjaajana Limingassa ja Oulun seurakuntayhtymässä 1990-luvun lopulla.

Pienet lapset ovat niin aitoja.

Tarjolla olleet pätkätyösuhteet saivat vaihtamaan vakuutusalalle, joka tarjosi voita leivän päälle parinkymmenen vuoden ajan. Kun yhtiön toiminta siirtyi toiselle paikkakunnalle, Varjus sai kutsun Karjasillan seurakunnan lastenohjaajaksi.

– Karjasillalla työskentely oli niin miellyttävä kokemus, että päätin hakea Lumijoella auki tullutta, vakituista paikkaa.

– Pienten lasten kanssa on palkitsevaa työskennellä. He ovat niin aitoja.

Päiväkerhoihin ilmoittauduttiin keväällä, mutta kiinnostuneiden kannattaa silti olla yhteydessä Varjukseen.

– Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat, joten peruutuspaikkoja voi ilmaantua.

Vapaa-aikansa lastenohjaaja käyttää pitkälti hevosten parissa.

– Kotipihallani Kempeleessä on talli, jossa harjoitan pienimuotoista kasvatustoimintaa, Varjus kertoo.

Anna palautetta jutusta


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää