Valtuusto nuijii ratkaisun rahanjakoon

Oulun yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 5. joulukuuta. Esityslistalla on aiheita, joista kirkon sisällä on näkemyseroja.

Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian määrärahojen jako on yksi asia Oulun yhteisen kirkkovaltuuston esityslistalla 5. joulukuuta.

Aiemmin yhteisessä kirkkoneuvostossa 23. marraskuuta rahanjako herätti keskustelua ja esitykset valtuustolle syntyivät äänestyksen tuloksina.

Oulun seurakunnat ovat pitkään jakaneet lähetystyön avustuksia siten, että Kirkon Ulkomaanapu saa määrärahoista 40 prosenttia ja kirkon viralliset lähetysjärjestöt 60 prosenttia. Nyt yhteinen kirkkoneuvosto esittää valtuustolle, että Ulkomaanapu saa 30 prosenttia rahoista ja lähetysjärjestöt 70 prosenttia.

Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian jaettava määräraha on ensi vuonna 745 000 euroa.

Neuvoston käsiteltävänä oli myös esitys, jonka mukaan avustuskohteina olisi kirkon kahdeksasta lähetysjärjestöstä viisi: Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Pipliaseura, Lähetysyhdistys Kylväjä sekä Medialähetys Sanansaattajat.

Äänestyksen jälkeen yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää valtuustolle, että lähetyksen määrärahojen jaossa ovat mukana virallisista lähetysjärjestöistä myös Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys.

Lähetysjärjestökeskustelun taustalla on piispojen syksyllä käynnistämä kuulemismenettely, joka kohdistuu Evankeliumiyhdistykseen ja Kansanlähetykseen. 

Piispojen mukaan molemmat järjestöt ovat rikkoneet lähetystyön perussopimusta työntekijöidensä pappisvihkimyksillä Inkerin kirkossa Pietarissa syyskuun alkupuolella.

Kirkkovaltuuston kokoukset ovat julkisia.

 

 




Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää