Yhdessä 60 vuotta ollut pari tietää, mikä on tärkeää

– Minulla oli 16-vuotiaana sellainen moottoripyörän rutku, jolla ajelin aina Kyllikin kotitalon ohi. Jollakin lailla tuo tyttö vain kävi silmään.

Hailuotolaiset Kyllikki ja Seppo Viitaluoma viettivät viime kesänä 60-vuotishääpäiväänsä, mutta muistavat yhä rakkaustarinansa alun.

Kyllikki seurasi, kuinka Seppo kyyditti kylän tyttöjä moottoripyörällään. Hän toivoi pääsevänsä ajokaveriksi, mutta haave ei toteutunut.

Sen sijaan muutaman vuoden päästä pidetyt tanssit Hailuodon nuorisoseuran talolla loksauttivat asiat paikalleen. Siitä illasta lähtien he ovat olleet pari.

Sulhanen hyppäsi aidan yli

Nuoripari ehti riiata Oulussakin, kun Kyllikki oli Oulussa talouskoulussa ja Seppo samalla paikkakunnalla poliisina. Seppo vieraili salaa perhetuttujensa hoteissa majoittuneen Kyllikin luona.

– Siinä vain mantteli vilahti, kun hyppäsin talon aidan yli, Seppoa naurattaa.

Julkista rakkaudesta tuli viimeistään, kun Seppo kysyi Kyllikin Eino-isältä tämän tyttären kättä. Lupa heltisi, vaikka 18-vuotias tytär oli sen ajan mittapuun mukaan vielä alaikäinen.

– Isä talutti minut Hailuodon kirkon käytävää pitkin. Huolehti siitäkin, että morsiamen kengänpohjat olivat puhtaat, muistaa Kyllikki.

Kun toinen oli kotona, toinen oli poissa.

Ruuhkavuodet olivat resuisia

Lapsiperheaika oli tyttären ja kaksi poikaa saaneille Viitaluomille kiireistä. Tuolloin ei vielä puhuttu ruuhkavuosista, vaikka juuri niitä he elivät, ensin Koulukadulla ja Lintulassa, sittemmin Kempeleessä.

Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen sairaanhoitajaksi opiskellut Kyllikki kuvaa lapsiperheen elämän olleen ”resuista”.

– Olimme molemmat vuorotyössä. Kun toinen oli kotona, toinen oli poissa. Yhteistä aikaa oli todella vähän.

Kaiken keskellä pariskuntaa piti kiinni toisissaan jo nuorena tehty päätös: asioita yritetään tehdä yhdessä niin paljon kuin mahdollista.

– Kun yhteistä vapaata sitten oli, olimme yhdessä perheenä. Sillä tavalla hitsaannuimme yhteen, Kyllikki kertoo.

Rakkautta on lukea toiselle

Kun Kyllikki katsoo vuosia taaksepäin, parasta aikaa on ollut 1990-luku, jolloin he muuttivat takaisin Hailuotoon.

Omakotitalo nousi lähelle Kyllikin vanhaa kotitaloa. Järjestötoiminnasta tuli yhteinen harrastus.

– Veteraaniosasto, Eläkeliitto, Lions Club, diakoniatyön johtokunta, raamattupiiri… Viitaluomat luettelevat menojaan vuosien varrelta.

Lukeminen on tärkeää molemmille, vuosien saatossa on luettu paljon ääneenkin.

– Muistan, kuinka aikoinaan automatkoilla Seppo ajoi ja minä luin ääneen.

– Opettelin pari vuotta sitten tikkuripiirissä luotolaispaidan kutomisen. Nyt minä kudon ja Seppo lukee.

Sometus sieppaa välillä

Jokaisessa parisuhteessa räiskyy välillä. Mikä aiheuttaa keskustelua Viitaluomilla?

– Seppo on nopeampi käänteissään kuin minä ja ulospäinsuuntautuneempi. Välillä ihmettelen, onko siellä Facebookissa pakko kommentoida niin kärkkäästi, Kyllikki huokaisee.

– Kyllikki on hyvä siivoamaan, kuittaa Seppo, mutta Kyllikillä on puolustus valmiina.

– Mikään himosiivoaja en ole. Työvuosinasi et vain nähnyt, että talo tarvitsee puhtaanapitoa.

On hyväksyttävä, ettei jaksa

Vuosien vieriessä voimat väistämättä vähenevät. Kyllikki on luopunut kasvimaan laittamisesta eikä Seppo jaksa enää tehdä pihatöitä entiseen malliin.

– On vain luovuttava. Hyväksyttävä, ettei jaksa, Kyllikki sanoo.

– Terveyden säilyminen on tässä vaiheessa kaikkein tärkeintä.

Aamu alkaa halauksella

Kosketus. Sillä alkaa kahdeksankymppisten Viitaluomien päivä ja siihen se myös päättyy.

– Meidän tapoihimme kuuluu joka-aamuinen halaus. Iltarukouksen luemme käsi kädessä, Kyllikki kertoo.

Aamuisin he pitävät yhteisen hartauden. Sanan aika -kirjasta luetaan teksti ja lausutaan aamurukous.

– Seppo ehdotti, että vaihtaisimme Lutherin aamurukouksen minä-sanojen tilalle ”me”. Niin teimme.