YK:n päivän kävely muistutti: Uskontojen sanoma on rauhan, ei väkivallan sanoma
Uskontojen edustajat kävelivät yhdessä Oulun torilta kauppakeskukseen rauhan ja vieraanvaraisuuden puolesta. Konfliktien taustalla on yleensä ihmisten valtapyrkimyksiä eikä uskonto, Katri Kuusikallio sanoo.

Uskontojen vuosittaiseen rauhankävelyyn osallistui tiistaina YK:n päivänä Oulussa nelisenkymmentä eri uskontojen edustajaa.
Kävelyn teemana oli vieraanvaraisuus.
Tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Karjasillan seurakunnan pastori Hanna Vapaavuori kuvaa aihetta olennaiseksi osaksi uskontoja. Vapaavuoren mukaan Raamatussa vieraanvaraisuuteen viitataan useammassakin kohdassa.
Hän siteeraa heprealaiskirjettä, jossa varoitetaan unohtamasta vieraanvaraisuutta, sillä ”yösijan antajat tulevat majoittaneeksi enkelin”.
Vapaavuori löytää vieraanvaraisuudesta yhteyden monien maailmanuskontoja yhteiseen nimittäjään, kultaiseen sääntöön, joka kehottaa tekemään toisille niin kuin toivoisi itselle tehtävän.
Hän tähdentää vieraanvaraisuuden tärkeyttä, sillä kymmenet miljoonat pakolaiset ovat joutuneet tälläkin hetkellä jättämään kotinsa taakseen erilaisten kriisien seurauksena.
Kävelytapahtuma järjestettiin samaan aikaan Oulun lisäksi Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa. Helsingissä rauhansanomaa vei eteenpäin moniuskontoinen rauhankonsertti.
Oulun rauhankävelyssä oli mukana luterilaisten seurakuntien ja Oulun tuomiokapitulin lisäksi muun muassa Oulun Bahá’í-yhteisö, Pohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta, Pohjois-Suomen islamilainen yhdyskunta sekä Oulussa asuvia ukrainalaisia.
Väkivallan syy ei ole uskonto, vaan ihmisen vallanhalu
Rauhankävely-tapahtumien taustalla on uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi.
Foorumin toiminnanjohtajan Katri Kuusikallion mukaan rauhankävely on kipeän ajankohtainen juuri nyt, kun media raportoi joka päivä sotauutisia niin Lähi-idästä kuin Ukrainasta.
Kuusikallio pitää yhteistä rauhankävelyä viestinä siitä, että uskontojen ydin on rauha, ei väkivalta.
– Väkivaltaa ei voi selittää uskonnolla, konfliktien taustalla on yleensä ihmisten valtapyrkimyksiä. Väkivallan harjoittaminen uskonnon nimissä on tuomittavaa.
Rauhankävelyt ovat myös merkki uskontojen välisestä ystävyydestä, hän lisää.
Hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon tervehdyksessä kävelijöille kehotettiin kohtaamaan jokainen ihminen rohkeasti ja aidosti erilaisuutta pelkäämättä.
Oulun piispan mielestä viimeaikaiset tapahtumat Israelissa ja palestiinalaisalueilla nostavat voimakkaasti esiin tarpeen kansojen, uskontojen, katsomusten ja kulttuurien rauhanomaiselle rinnakkaiselolle ja vieraanvaraisuudelle.

Rauhankävely päättyi kauppakeskus Valkeaan, jossa uskontojen edustajat käyttivät puheenvuoroja.
Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.
Jaa sivu eteenpäin
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.