Tiedote Pohjois-Suomen Kansanlähetyksen toimintaperiaatteista
Kirkollisella kentällä on käyty keskustelua konservatiivisten järjestöjen suhteesta seurakuntiin, lähetystyöhön ja jumalanpalveluselämään. Paikallisena ja maakunnallisena toimijana tahdomme ilmaista oman toimintatapamme
Seurakunnissa mietitään lähetystyön tarpeita ja uudelleen suuntaamista vuodelle 2024.
Kirkollisella kentällä on käyty keskustelua konservatiivisten järjestöjen suhteesta seurakuntiin, lähetystyöhön ja jumalanpalveluselämään. Paikallisena ja maakunnallisena toimijana tahdomme ilmaista oman toimintatapamme seuraavasti.
Pohjois-Suomen Kansanlähetyksen (entiset Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin Kansanlähetyspiirit) yhteistyö seurakuntien kanssa on ollut mielestämme erittäin toimivaa.
Pohjois-Suomen Kansanlähetys toimii nimenomaan seurakuntien apuna. Omaa toimintaa on vähän ja sekin yleensä samalla seurakuntien kanssa yhteistä toimintaa.
Teemme jumalanpalvelusyhteistyötä Pohjois-Suomen alueella paikallisen seurakunnan kanssa ja heidän ehdoillaan. Virkakysymystä ei ole pidetty Pohjois-Suomessa esillä eikä ongelmana ainakaan järjestömme taholta.
Emme ole toiminnassamme saarnanneet tai toimineet vastoin kirkkojärjestystä tai kirkkolakia. Yhteistyö seurakuntien kanssa on ollut ensisijainen ja ainoa pitkän tähtäimen tavoite.
Pohjois-Suomen Kansanlähetys on esimerkillinen siinä, että aktiivimaallikoiden toiminta kanavoidaan nimenomaan seurakuntiin.
Lähetystyössä haluamme keskittyä sinne, missä lähetyksen tarve on suurin. Tästä uutena kenttäavauksena ovat Pohjois-Afrikan siirtolaiset Välimeren alueella.
Mediakohua aiheuttaneeseen pappisvihkimykseen liittyen:
- Kansanlähetyksen lähetysyhteistyössä Inkerin kirkon kanssa pappisvihkimykset eivät ole olleet strateginen tavoite, vaan niistä sovittaessa on pidetty ensisijaisena Inkerin kirkon tarpeita.
- Inkerin kirkon pappisvihkimyksen päivämäärä ei ole ollut protesti, se on ollut monen tekijän surullinen ja valitettava yhteensattuma. Lähetysjärjestöt eivät puolestaan olleet Mikkelissä tapahtuneen piispanvihkimyksen kutsuvieraita. Jostakin syystä tämä kahden vihkimyksen samanaikaisuus on noussut mediakeskustelun keskiöön.
- Inkerin kirkossa toimii yhtä lailla mediakohun ulkopuolelle jääneitä järjestöjä, esim. Evankelinen Lähetysyhdistys Ely. Samoin konservatiiviset järjestöt toimivat lähetystyössä ulkomailla olosuhteissa, missä on voimassa Suomen kirkon virkanäkemys. Evankeliumin vieminen on mielestämme tärkeintä.
Tiedostaen niin sisä- kuin ulkolähetyksen ajankohtaisuuden ja tärkeyden toivomme Pohjois-Suomen seurakunnilta asiallisen ja hyvän yhteistyön jatkuvan. Itse olemme sitoutuneet toimimaan seurakuntatyössä kirkon oman järjestyksen mukaisesti, ja siihen toivomme muidenkin liikkeessä olevien sitoutuvan.
Olemme valmiita vastaamaan kysymyksiin ja tulemaan myös kirkkoneuvostojen tai lähetysjohtokuntien kokouksiin.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.