Pääkirjoitus | Elsi Salovaara: Sanojen ja tekojen kielet
”Puhuimmepa mitä kieltä tahansa, ymmärryksen kannalta tärkeämpää on, miten käyttäydymme suhteessa toisiin ihmisiin ja koko ympäröivään maailmaan”, kirjoittaa Elsi Salovaara.

Noin 500 vuotta sitten yksi Eurooppaa kahtia repineen uskonpuhdistuksen syistä oli tarve saada kuulla Jumalan sanaa ymmärrettävällä kielellä. Siihen saakka kansat kirkoissa kautta maanosan olivat kuunnelleet pappien saarnaamista oppineiden yhteisellä kielellä, latinalla.
Suomen kielellä, kuten monella muullakaan kielellä, ei tuolloin ollut vielä kirjoitettua kieliasua. Protestanttisten kirkkokuntien erottua katolisesta kirkosta näitä puhuttuja kieliä alettiin taltuttaa kirjoitettuun muotoon.
Suomen kirjakielen isäksi kutsutaan Mikael Agricolaa, uskonpuhdistaja Martti Lutherinkin opissa ollutta Turun piispaa. 1540-luvulla Agricola kirjoitti lukemaan opettelun tueksi Abckirian ja käänsi Uuden testamentin kansan kielelle. Siitä alkoi suomen kielen nousu, vaikka ruotsin kieli olikin pitkään kirjallisen tuotannon pääkieli – olimmehan osa Ruotsin valtakuntaa.
Lähes kaksisataa vuotta sitten koottiin suomalaisten kansallisteos Kalevala. Nykyisen Suomen alue oli osa Venäjää, kun piirilääkäri Elias Lönnrot lähti suomalaisuusaatteen innostamana taivaltamaan Karjalan kyliin. Hän halusi kirjoittaa talteen suusta suuhun kulkeneena kansanperinteenä säilyneet tarinat ja uskomukset.
Kalevalan päivää vietetään tällä viikolla, ja huhtikuun alussa Mikael Agricolan kuolinpäivänä juhlistetaan suomen kielen päivää.
Niin tärkeä kuin kieli onkin, puhe on kuitenkin vain yksi väline viestien välittämiseen. Joskus sanat ja teot voivat olla ristiriidassa. Puhuimmepa mitä kieltä tahansa, ymmärryksen kannalta tärkeämpää on, miten käyttäydymme suhteessa toisiin ihmisiin ja koko ympäröivään maailmaan. Sitä kieltä osaavat lukea lukutaidottomatkin.
Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.