Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Rauhan Tervehdyksen äänilehteä on luettu jo 40 vuotta
23.5.23Äänilehden vapaaehtoisten juhlatilaisuudessa korostuivat ystävyys ja ihmisäänen tärkeys. Rauhan Tervehdyksen sisältö on luettu näkövammaisille jo neljä vuosikymmentä.
Lue lisää
Vanha pappila kutsuu
22.5.23Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkonrotat muuttivat kesähuvilalleen ja odottavat innoissaan lapsia kylään.
Lue lisää
Musiikkia omilla ehdoilla
16.5.23Taustatarinaklubin kevätkauden päättävä Jutta Annala on työskennellyt musiikin parissa koko elämänsä. Helmikuussa debyyttialbuminsa julkaisseen artistin idealaarissa kuplii monipuolisia, taiteellisia visioita.
Lue lisää
Helatorstain motoristikirkossa raikaavat moottorit ja gospelmusiikki
14.5.23– Monelle motoristille helatorstain motoristikirkko on niin tärkeä kevään merkkitapahtuma, että kirkkoon tullaan säällä kuin säällä, kertoo yliopistopastori Ari Savuoja.
Lue lisää
”Kaatuneitten muistopäivänä haluan vaalia Einarin muistoa”
13.5.23Anna-Liisa Hirvenoja osallistuu Oulussa pidettävän kaatuneitten muistopäivän järjestelyihin isoveljensä kunniaksi. Muistopäivästä halutaan tehdä kolmen sukupolven yhteinen juhla.
Lue lisää
Oulun seurakuntayhtymän johtajan virkaan 18 hakijaa
11.5.23Oulun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto valitsee uuden yhtymäjohtajan kokouksessaan 13. kesäkuuta. Virkaan hakijoita on kaikkiaan kahdeksantoista.
Lue lisää
Kappelinpappi tarjoaa sielunhoitoa ja käytännön tukea hautajaisia järjestäville
11.5.23Oulun seurakunnissa on luotu aivan uudenlainen tehtävä tukemaan omaisia ja seurakuntia hautajaisjärjestelyissä. Ensimmäisenä kappelinkappina toukokuussa aloitti Soile Tuusa.
Lue lisää
Kokouspostia: Oulun seurakunnat hakevat uutta yhtymäjohtajaa
26.4.23Ohessa päätöksiä Oulun yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston sekä Tyrnävän kirkkoneuvoston ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kokouksista.
Lue lisää
Somevaikuttajat saapuvat Ouluun antamaan vinkkejä nuorille
20.4.23Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Somessa-tapahtuma on lauantaina 22.4. kello 13–15 Sofia seurakuntakeskuksessa, osoitteessa Isokatu 17.
Lue lisää
Heli Moilanen saa inspiraation sovituksiin hienoista melodioista
18.4.23Heli Moilanen sai sovitettavakseen kaksi veteraanipäivänä Oulun tuomiokirkossa kuultavaa kevätlaulua.
- Laulujen sovittaminen on minun juttuni, hän kertoo.
Lue lisää
Kirkkoherra Petri Satomaa yhtymäjohtajan sijaiseksi
18.4.23Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra Petri Satomaa nimitettiin yhtymäjohtajan sijaiseksi Oulun seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa. Uuden yhtymäjohtajan haku alkaa tällä viikolla.
Lue lisää
Grace viihtyy kokkikerhon ohjaajana
11.4.23Grace Nyembo on mukana isoskoulutuksessa ja toimii ohjaajana myös pienten koululaisten kokkikerhossa Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa.
Lue lisää
Oulun Zontilta 1200 euron lahjoitus Yhteisvastuukeräykselle
11.4.23Oulun Zontakerho luovutti Kynttiläkonsertin tuoton käytettäväksi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ensi vuonna on tulossa 37. Kynttiläkonsertti.
Lue lisää
Pääsiäisyön messut vievät hämärästä valoon
6.4.23Pääsiäisyön messuun pääsee tunnelmoimaan Oulussa Karjasillan, Haukiputaan ja Pyhän Tuomaan kirkoissa sekä tuomiokirkossa lauantaina 8.4. kello 23. Messuun kokoonnutaan myös Limingassa, jossa messu alkaa jo kello 22.
Lue lisää
Pääsiäisen kertomukseen liittyy monenlaisia tunteita
6.4.23Mikä pääsiäiseen liittyvä raamatunkohta, virren sanoitus, runo tai muu teksti on mielestäsi puhuttelevin? Tässä jutussa kaksitoista seurakunnan työntekijää kertoo oman valintansa.
Lue lisää
Turvaverkko on saatava toimivaksi
31.3.23Sotaa pakenevien avustustoimintaa kartoittanut Turvaverkko-esiselvitys löysi toimivia malleja, mutta kehittämistä on koordinaatiossa ja tiedonkulussa. Hankkeelle onkin haettu jatkorahoitusta.
Lue lisää
Linda Ahola on yksi osa isoa kuoroa
30.3.23Palmusunnuntaina Oulussa kuultavan Johannes-passion kuoro-osuuksista vastaavat Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoro ja Oulun tuomiokirkon kamarikuoro. Linda Ahola on yksi äänistä kuorossa.
Lue lisää
Johannes-passion evankelistana kuullaan Péter Marosvária
30.3.23Oulun tuomiokirkon urkuri Péter Marosvári esiintyy myös laulutaiteilijana, mikä ei ole kovin yleistä. Häntä voi kuulla palmusunnuntaina tuomiokirkossa esitettävässä Johannes-passiossa.
Lue lisää
Oulun seurakuntayhtymän johtajien paikat kiinnostivat
28.3.23Oulun aluekeskusrekisterin johtajaksi 21 hakijaa ja seurakuntatyön erityispalvelujen johtajaksi 23 hakijaa. Lopulliset valinnat tehdään kesäkuussa.
Lue lisää
Hartaus sunnuntaille 26.3.
24.3.23Jumala ei kerro meille, millä perusteella Hän meille jakaa syntymän ihmettä, muistuttaa Mono Kuoppala.
Lue lisää
Kirkko ja Luontoliitto selvittävät yhteistyössä metsien luontoarvoja
23.3.23Kirkko ja Luontoliitto alkavat selvittää seurakuntametsien luontoarvoja vapaaehtoisin kartoituksin, joita tehdään toukokuusta lokakuulle. Kartoitusten tulosten toivotaan edistävän metsien suojelua.
Lue lisää
Laupeuden äiti -kuvakudos takaisin Oulun tuomiokirkkoon
22.3.23Oululaisten naisjärjestöjen vuonna 1980 hankkima kuvakudos Laupeuden äiti palautetaan tuomiokirkkoon sunnuntaina 26. maaliskuuta Marian ilmestyspäivän messussa.
Lue lisää
Oulun tuomiokirkon remontti alkaa huhtikuussa
22.3.23Työt vaikuttavat kirkon käyttöön ja
ulkoasuun kolmen vuoden ajan. Kirkko on huputettuna joka vuosi huhtikuusta lokakuulle. Valmista pitäisi olla syksyllä 2025.
Lue lisää
Kokouspostia: Karjasillalla valmistellaan kirkkoherranvaalia
22.3.23Seurakuntien luottamuselimet nimesivät henkilöitä muun muassa alueellisiin vastuuryhmiin. Karjasillan seurakunnassa Oulussa valmistaudutaan kirkkoherran vaihtumiseen.
Lue lisää