Oulunsalon seurakunta
Rippileirit lyhenevät Oulussa
3.10.23Vaikka leiripäiviä on vähemmän, rippikoulun kokonaiskesto pysyy samana. Suositus Oulun seurakunnissa on lisätä yhdellä päivällä ennakkotapaamisia rippikoulunuorten kanssa.
Lue lisää
”Luonnossa tunnemme Pyhän kosketuksen”
12.9.23- Olemme kaikki ympäristökasvattajia, toteaa Oulun seurakuntien ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Marjo Kemppainen. Hän myös muistuttaa, että kirkolla on toivon viesti.
Lue lisää
Seurakuntien aterioilla kokoonnutaan yhteiseen pöytään
6.9.23Oulun seurakuntien tarjoamia aamupaloja tai aterioita on tarjolla viikon jokaisena arkipäivänä eri puolilla Oulua. Katso linkistä kaikki kokoontumiset.
Lue lisää
Kolumni: Pappeja moneen lähtöön
5.9.23"Olen kohdannut ennakkoluuloja ja syrjintääkin, mutta aidolla arvostamisella ja kunnioituksella olen saanut myönteisiä mielenmuutoksia aikaan – myös itsessäni", kirjoittaa Petri Satomaa.
Lue lisää
Pauli Niemelä on vetänyt pois valituksensa hallinto-oikeudesta
24.8.23Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajan virkavalinta saanee lainvoiman jo lähiaikoina, sillä Pauli Niemelä on vetänyt pois hallinto-oikeuteen tekemänsä valituksen päätöksestä.
Lue lisää
Viides Piispanpyöräily poljetaan Oulunsalon kirkolle
16.8.23Piispa Jukka Keskitalo kannustaa kaikkia mukaan pyöräilemään lauantaina 19. elokuuta. Piispanpyöräilyn tavoitteena on hyvinvoinnin ja liikunnallisten elämäntapojen edistäminen.
Lue lisää
7 syytä vierailla Oulunsalon kirkossa
14.8.23Listasimme seitsemän hyvää syytä tulla vierailulle Oulunsalon kirkkoon, kun Piispanpyöräily järjestetään 19. elokuuta polkemalla Oulun keskustasta Oulunsaloon.
Lue lisää
Ilmaiset ruokailut jatkuvat seurakunnissa elokuussa
14.8.23Ilmaisia tai hyvin huokean hintaisia diakonian aterioita järjestetään koko maassa suurimmissa kaupunkiseurakunnissa vakituisesti. Oulussa kesätauko ruokailuissa päättyy elokuussa.
Lue lisää
Johtajan on osattava kuunnella
12.8.23Oulun seurakuntayhtymän uusi vt. yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi haki tehtävään ennen kaikkea siksi, että kirkko on hänelle rakas.
Lue lisää
Siunausta koulun alkuun
3.8.23Kouluun lähtevien siunaamistilaisuudessa toivotaan yhdessä hyvää alkavalle koulutaipaleelle, sanoo Karjasillan seurakunnan vs. seurakuntapastori Sanna Nygård.
Lue lisää
Jari Longin mielestä ilo kuuluu hautausmaallekin
2.8.23Jari Longi on nähnyt, että kesäpesti hautausmaalla voi muuttaa käsityksiä kirkosta. Hän kieltäytyy omaksumasta itselleen vierasta vakavan miehen roolia.
Lue lisää
Ouluilo auttaa heitä, jotka joutuvat pohtimaan, ostavatko ruokaa vai lääkkeitä
1.8.23Oulun seurakunnat aloittivat elokuun alussa Ouluilo-keräyksen, joka jatkuu vuoden 2023 loppuun asti.
Lue lisää
Oulun seurakuntayhtymän johtajavalinta etenee oikeuteen
26.7.23Uusi yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi aloittaa tehtävässään virkaa tekevänä Pauli Niemelän hallinto-oikeudelle tekemän valituksen vuoksi.
Lue lisää
Pyöräpyhiinvaellus johdattaa Tuomiokirkolta Turkansaaren kirkolle
16.7.23Kesän ja syksyn aikana Oulussa on tarjolla paljon tietoa ja kokemuksia erilaisista pyhiinvaelluksista. Heinäkuun lopussa toteutetaan pyöräpyhiinvaellus.
Lue lisää
Tiekirkot tarjoavat taukopaikkoja kesämatkaajalle
6.6.23Tiekirkot ovat kirkkoja, jotka ovat kesäisin auki matkailijoita varten. Ne tarjoavat tilaisuuden nähdä upeaa arkkitehtuuria, kuulla tarinoita paikallisesta historiasta tai hiljentyä hetkeksi.
Lue lisää
Aarne Kiviniemeä esitetään Oulun seurakuntayhtymän johtajaksi
1.6.23Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen (11–6.) Yhteinen kirkkovaltuusto tekee yhtymäjohtajasta päätöksen kokouksessaan 13. kesäkuuta.
Lue lisää
Rauhan Tervehdyksen äänilehteä on luettu jo 40 vuotta
23.5.23Äänilehden vapaaehtoisten juhlatilaisuudessa korostuivat ystävyys ja ihmisäänen tärkeys. Rauhan Tervehdyksen sisältö on luettu näkövammaisille jo neljä vuosikymmentä.
Lue lisää
Vanha pappila kutsuu
22.5.23Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkonrotat muuttivat kesähuvilalleen ja odottavat innoissaan lapsia kylään.
Lue lisää
Helatorstain motoristikirkossa raikaavat moottorit ja gospelmusiikki
14.5.23– Monelle motoristille helatorstain motoristikirkko on niin tärkeä kevään merkkitapahtuma, että kirkkoon tullaan säällä kuin säällä, kertoo yliopistopastori Ari Savuoja.
Lue lisää
Oulun seurakuntayhtymän johtajan virkaan 18 hakijaa
11.5.23Oulun seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto valitsee uuden yhtymäjohtajan kokouksessaan 13. kesäkuuta. Virkaan hakijoita on kaikkiaan kahdeksantoista.
Lue lisää
Kappelinpappi tarjoaa sielunhoitoa ja käytännön tukea hautajaisia järjestäville
11.5.23Oulun seurakunnissa on luotu aivan uudenlainen tehtävä tukemaan omaisia ja seurakuntia hautajaisjärjestelyissä. Ensimmäisenä kappelinkappina toukokuussa aloitti Soile Tuusa.
Lue lisää
Pääkirjoitus: Lisää hyviä keskusteluja, kiitos
10.5.23Kirkkojen ovet kannattaa avata yhä isommin auki tällaisille kohtaamisille, kirjoittaa Riitta Hirvonen Oulunsalossa pidetystä paneelikeskustelusta, jossa keskusteltiin erilaisista vakaumuksista.
Lue lisää
Oulunsalossa puhutaan vakaumuksesta ja suvaitsevaisuudesta
28.4.23Millaisia haasteita vakaumusten erilaisuus tuo tullessaan ja mitä suvaitsevaisuus oikeastaan tarkoittaa. Muun muasa näistä aiheista keskustellaan keskiviikkona 3. toukokuuta Oulunsalossa.
Lue lisää
Kokouspostia: Oulun seurakunnat hakevat uutta yhtymäjohtajaa
26.4.23Ohessa päätöksiä Oulun yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston sekä Tyrnävän kirkkoneuvoston ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kokouksista.
Lue lisää