Ratapihan tuoksahdukset jäävät historiaan - Tyrnävän kirkkoa remontoidaan 2,6 miljoonalla

Kirkko on kiinni pääsiäisestä adventtiin.

Talouspäällikkö Jukka Aatsinki kurkisti kirkon alapohjaan, josta on poistettu asbestia.

Tyrnävän kirkon sisäilma lienee raikkaampaa loppuvuodesta, kun parhaillaan käynnissä oleva remontti saadaan valmiiksi.

Urakasta iso osa on rakennuksen alahirsien korvaamista uusilla. 1980-luvulla tehdyssä remontissa lahonneet alahirret korvattiin kreosiitilla kyllästetyillä ratapölkyillä. Niistä on erittynyt haitallisia yhdisteitä rakennuksen sisäilmaan.

– Kirkkoon astuessa vastassa on ollut ratapihan haju, kuvailee seurakunnan talouspäällikkö Jukka Aatsinki.

Kirkko on kiinni useita kuukausia

Viime kesänä käynnistyneessä remontissa uusitaan alahirsien ohella 1960-luvulta peräisin oleva sähköjärjestelmä. Lisäksi korjataan lämpövuodosta kärsinyt kirkon välikatto ja poistetaan rakennuksen alapohjassa käytetty asbesti. Kesällä kirkko saa uuden maalipinnan.

Tähän saakka kirkkoa on käytetty töistä huolimatta entiseen tapaan. Näillä näkymin ovet laitetaan kuitenkin kiinni pääsiäisenä. Seuraavan kerran kirkon odotetaan olevan käytössä adventtina.

Lähes kahdeksan kuukauden tauon aikana korvaavina tiloina ovat seurakuntasali ja Temmeksen kirkko, joissa esimerkiksi jumalanpalvelukset on tarkoitus järjestää. Vainajat siunataan remonttitauon aikana Temmeksellä tai haudalla. Yksi vaihtoehto on myös seurakuntatalon siunauskappeli, johon tosin mahtuu vain parikymmentä henkilöä.

 

Huolen pitäminen kirkosta on seurakunnan velvollisuus.

 

Se, kuinka Temmeksen kirkkoa on ensi kesänä lopulta mahdollista käyttää, riippuu rakennuksen katon kunnosta. Kirkon paanukaton alustava tarkastus antoi aihetta tarkempiin tutkimuksiin. Ne tehdään ensi kesänä.

– Mikäli katto on korjattava, se pyritään tekemään saman kesän aikana, toteaa Jukka Aatsinki.

Tutkimuksiin ja rikkoutuneiden paanujen vaihtamiseen on jo varattu tälle vuodelle määräraha.

Kirkkohallitus avustaa kustannuksissa

Kirkon remontti on Tyrnävän seurakunnalle taloudellisesti mittava asia, sillä sen kustannusarvio on 2,6 miljoonaa euroa. Kirkkohallitus on myöntänyt remonttiin 1,5 miljoonan euron avustuksen. Lisäksi seurakunta on ottanut tarkoitusta varten 1,2 miljoonan euron lainan.

Tyrnävällä seurakunnan taloutta painaa myös joitakin vuosia sitten valmistuneen seurakuntatalon rakennusvelka, joka on miljoona euroa.

Investoinnit ovat kuitenkin olleet talouspäällikön mukaan välttämättömiä.

– Seurakuntatalossa on työntekijöiden työtilat, joiden on oltava kunnossa. Toisaalta kirkko on suojeltu kirkkolailla, joten siitä huolenpitäminen on seurakunnan velvollisuus.

Isoista investoinneista huolimatta talouspäällikkö ei pidä tilannetta ylitsepääsemättömänä.

–Seurakunnan tilinpäätökset ovat olleet viime vuosina ylijäämäisiä, joten suurta huolta talouden suhteen ei ole.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää