Näkemyksiä

Kriisi on aina myös mahdollisuus johonkin uuteen. Paljon on meistä itsestämme kiinni myös tulevaisuudessa, pohtii Heli Mattila.

Kaiken epävarmuuden keskelläkin kirkko toteuttaa yhä pastoraalista tehtäväänsä, kirjoittaa Jouni Heikkinen.

Muuttaakohan tuleva digitaalinen menneisyytemme jotenkin tapaamme tarkastella ylipäänsä koko maailmaa? Kuinka käy kaipuumme jonnekin utuiseen ja hämärään, pohtii Pekka Mustakallio.

Tutustumisen määritelmä on oppia tuntemaan joku henkilö tai asia. Oletko oppinut tuntemaan läheisesi? kysyy Meiju Kaakinen.

Virtuaalikirkon reilusti nousseet katsojamäärät kertovat ihmisten yhteisöllisyyden kaipuusta ja elämän merkityksen pohtimisesta, pohtii Pekka Asikainen.

Toivottavasti kirkolliskokouksen riittävä enemmistö löytää pian sopivan kompromissin tässä asiassa, kirjoittaa Olli Kohonen.

Lähikontaktin välttäminen, jatkuva käsien pesu ja eristäytyminen toisista pitävät ajatukset uhkaavassa taudissa. Samalla on muistettava kirkon tärkein tehtävä: ihmisten lohduttaminen, kirjoittaa Timo Juntunen.

Maarit Peltoniemi kirjoittaa opista, jota pitää sisäistää koko ikä: Tunne tulee, tunne menee. Minä en ole sama kuin tunteeni. Ja tunne on eri asia kuin teko.

Eikö vallanpitäjien pitäisi rukoilla niiden puolesta, joihin he valtaansa käyttävät, pohtii Teemu Isokääntä.

Näyttelijä ja kaksi poliitikkoa avautuvat uskostaan uudessa keskustelusarjassa.

Kristinuskon painopiste on yhä lähempänä päiväntasaajaa ja lähetystyötä tehdään nykyisin kaikkialta kaikkialle, eikä enää vain pohjoisesta etelään, kirjoittaa Mikko Pyhtilä.

Älä unelmoi -kampanjassa Naisten Pankki haastaa puhumaan niiden naisten puolesta, joiden ääntä ei muuten kuulla.

Metsällä ja muokkaamattomalla luonnolla on itseisarvo elämisen, virkistyksen ja hyvinvoinnin paikkana hännällisten ja hännättömien kaupunkilaisten parissa, kirjoittaa Satu Saarinen.

Ihmisillä on nyt enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin ja silti koko ajan kiire ja kova stressi. Ymmärrän hyvin niitä, jotka haluavat pois tästä oravanpyörästä, kirjoittaa Marika Kamps.

Ihminen tarvitsee lepoa ja rauhaa voidakseen olla luova ja voidakseen hyvin, muistuttaa Niilo Pesonen.

Väestön kasvualueilla ratkaistaan koko kirkon tulevaisuus. Kirkon merkitys niin maalla kuin kaupungissakin asuvalle täytyy perustella arkielämän tasolla, kirjoittaa Erja Oikarinen.

Tavoitteena oli olla itselleen armollinen, mutta Minna Rautio huomasi astuneensa jälleen täydellisyyden tavoittelun ansaan.

Laki konsultoi euroa enemmän, kun suunnitellaan toimintaa ja tilaratkaisuja. Siksi kirkkorakennuksiin tulisi tehdä lapsivaikutuksen arviointi, toteaa Petri Satomaa.

Tiistaina 11.2.2020 valitaan edustajat Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokoukseen ja kaikkiin hiippakuntavaltuustoihin. Enemmistö näistä kirkon päättäjistä on maallikoita. Oulun hiippakunnassa äänestämään pääsee alle 1800 henkilöä.

Nuorten vaikuttajaryhmissä nuorten ääni pääsee esiin. Mutta uskalletaanko ja halutaanko nuorten ideoita hyödyntää uudistettaessa kirkkoa, kysyy Kalle Pyky.

On hienoa, että yhteiskunnassa myönnetään vanhempien tarvitsevan tukea. Jokainen on jonkun lapsi. Siksi Yhteisvastuun keräyskohde koskettaa meistä jokaista, pohtii Elsi Salovaara.

Opettaja Teija Salmi huomasi kirjavan lapsilauman keskellä: samaa tekoa olemme kaikki.

Vanhemmuus ei murene siihen, että kulissin alta paljastuu ei-niin-supervanhempi, joka kaipaa apua ja tukea, painottaa Meiju Kaakinen.

Jokaisella tulee olla oikeus ilmaista vapaasti ajatuksensa tai vakaumuksensa pelkäämättä, että joutuu sen vuoksi paheksutuksi, kirjoittaa Mikko Kälkäjä.