Näkemyksiä

Kautta aikojen ihmisellä on ollut tarve selittää kuolemaa ja keksiä tapoja kohdata se. Ei ole siis ihme, että juuri tähän pimeään aikaan sijoittuvat moninaiset kuolleiden muistojuhlat.

Ennen viimeisen rajan ylittämistä meidän ihmisten tehtävä on käyttää Jumalan meille antamaa järkeä tämän maailman ja toistemme hyväksi, pohtii Niilo Pesonen.

Amerikan Yhdysvaltojen poliittiseen kulttuuriin kuuluva politiikan sekoittaminen uskontoon ei onneksi ole rantautunut Suomeen, toteaa Olli Kohonen.

Yksi yleismaailmallisista ihmisoikeuksista on oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen, muistuttaa Elsi Salovaara. Yksi tapa puolustaa ihmisoikeuksia on käyttää kasvosuojainta.

Kun seurakuntia ohjataan kiinteistöstrategian tekemiseen, samalla olisi hyvä miettiä, millaisilla rakenteilla seurakuntien osaamista tuetaan, kirjoittaa Teemu Isokääntä.

Kaikilla maailman tytöillä on oikeus kasvaa rauhassa aikuiseksi ja olla sellainen kuin on, muistuttaa Maarit Peltoniemi.

Kirkolla on paljon annettavaa ympäristötyöhön. Oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on luomakunnan etu, toteaa Mikko Pyhtilä.

Paljasta pintaa vieroksuville voi kyllä muistuttaa, että alastomuus ei ole mikään uusi asia kirkkotaiteessa, kirjoittaa Timo Juntunen.

Suomalaisille tuttuja tekstejä rakkauden iloista ja suruista, epäonnistumisesta ja kaipauksesta kuullaan sunnuntaina 11. lokakuuta pidettävässä Ole mulle vähän aikaa hän -runoillassa.

Jokaisella on oikeus räytyä rauhassa peiton alla, kuunnella surullista musiikkia ja märistä hetken aikaa kaikkia maailman surkeuksia, muistuttaa Marika Kamps.

Pastori Jan Ahonen on allerginen liturgiselle lirkuttelulle ja puhuu siksi Jumalalle teeskentelemättömästi myös vihottelevasta eturauhasestaan.

Jatkuvat porukan ulkopuolelle jäämisen kokemukset voivat johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin. Jokainen tarvitsee toisten ihmisten läheisyyttä ja tunnetta yhteenkuuluvuudesta.

Kaikki eivät tipahda yhteiskunnan turvaverkkoihin. Päättäjiltä tarvitaankin tahtoa varata seurakuntien budjetteihin riittävästi rahaa diakoniatyötä varten, kirjoittaa Mikko Kälkäjä.

Pappien tulisi saada vihkiä saman sukupuolisia pareja, mutta myös kieltäytymiseen tulisi olla mahdollisuus, näkee Kalle Pyky.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitys oli ja on yhä miehen ja naisen välinen, muistuttaa Pauli Niemelä.

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätös antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle papille oli oikeutettu. Näin totesi Korkeimman hallinto-oikeus tuoreessa ratkaisussaan.

Minna Rautio kokee syksyn luottamuskysymyksenä: Luotanko siihen, että valo palaa? Valon vähenemisessä on hänen mukaansa toivon sanomaa.

Kunpa oppisimme lukemaan Raamattua avoimesti, emmekä omalle ideologiallemme vahvistusta poimien, toivoo Satu Saarinen.

Merkityksettömyys tuntuu vaivaavan lähes kaikkia. Henkiseen tyhjyyteen tarvitaan kipeästi lääkkeitä, jotta elämän voi oivaltaa ihanaksi, toteaa Pekka Mustakallio.

Kirkon tehtävää ei pidä määrittää jäsenkyselyjen perusteella. Onko moniarvoisuuden tavoittelusta tullut kirkon miina, pohtii Juhani Lavanko.

Oppilaitospastori Nuusa Niskalan mielestä ihmiset ovat halutessaan äärimmäisen kekseliäitä olentoja.

Kirkko on juhlatila, museorakennus, jumalanpalvelus, tapahtumanjärjestäjä ja palvelutoimisto. Jääkö sen sanoma kaiken alle, pohtii Meiju Kaakinen.

Caritas-säätiön hallinnossa on nyt pohdinnan paikka, millä tavalla se toteuttaa myynnin jälkeen sitä tehtävää, jota varten säätiö on aikanaan perustettu, Pekka Asikainen kirjoittaa.

Moni taho toivoo, ettei kirkko ottaisi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Kirkko ei kuitenkaan saa koskaan vaieta yhteiskunnan epäkohdista. Sen on elettävä eniten päähänpotkittujen arjessa päivästä toiseen, kirjoittaa kolumnistimme Olli Kohonen.