Milja Pietarila laittoi käsidesiä Tuiran kirkon eteisessä. Sama toimenpide oli edessä messun päätyttyä.

Ensimmäiset saapuivat reilussa etuajassa

3.6.20

Tuiran kirkossa tehtiin keskiviikkoiltana pienimuotoista historiaa, kun seurakuntalaisia kokoontui messuun paikan päälle reilun kahden kuukauden tauon jälkeen. Viikkomessuun saapui reilu kymmenen osallistujaa. Oli riemullista tulla, sanoi useampi heistä.


Teksti ja kuvat: Riitta Hirvonen

Tuiran viikkomessu alkaa keskiviikkoiltaisin kello 19, mutta tänään ihmisiä saapui paikalle jo puolisentoista tuntia etuajassa.

He eivät erehtyneet ajankohdasta, vaan halusivat tulla hyvissä ajoin hiljentymään, kun kirkkosalit avautuivat jumalanpalvelusvieraille ensimmäisen kerran maaliskuun jälkeen.

Kun kello läheni viikkomessun alkamisaikaa, paikalla oli 14 kirkkovierasta. Useampi heistä kuvasi tunnelmiaan virren 195 sanoilla On riemu, kun saan tulla Herra, temppeliis.

Yksi iloisista tulijoista oli Milja Pietarila, joka ryhtyi ensi töikseen laittamaan käsiinsä desifiointiainetta kirkon eteisessä.

Kirkkoon saapuva pariskunta riemuitsi Pietarilan tavoin siitä, että koronaepidemian jatkumisesta huolimatta kirkon ovet ovat nyt auki seurakuntalaisille.

– Hyvänen aika miten me olemme tätä kaivanneet ja ikävöineet, puolisot totesivat messuun mennessään.

Seurakuntamestari Saara Tikkanen oli valmistellut kirkkosalin turvallisuusohjeiden mukaisesti. Punaiset laput ja narut kertoivat, että käytössä on vain joka toinen penkkirivi. Alttarille oli laskostettu kuusi valkoista liinaa merkiksi minne ehtoollisvieras voi polvistua, jotta turvavälit säilyvät.

Tikkanen jakoi kirkon ovella virsikirjat, jotka kerättiin messun päätyttyä pois. Pyhäaamuna messuun osallistuvat veisaavat eri kirjoista. Tartuntariskin minimoimista tämäkin.

Pastori Päivi Jussila kertoi messun alussa tilaisuuden kulusta lyhyesti ja totesi ehtoolliseen liittyen, että jos jotakuta askarruttaa ottaa leipä papin kädestä, leivän voi jättää myös nauttimatta. Viinipikariin koskee vain ehtoollisvieras itse.

Kun nämä asiat oli käyty läpi, viikkomessu saattoi alkaa totutusti virrellä. Merkiksi helluntaiviikon viettämisestä seurakunta lauloi virren 125 Kosketa minua Henki.

Jumalanpalveluksia on voitu 1. kesäkuuta alkaen toteuttaa kirkkotilassa läsnä olevan seurakunnan kanssa.

=> Kysy, kommentoi ja anna palautetta jutusta

Katso turvaohjeet ja maksimimäärät Oulun eri kirkkotiloissa:

Kirkon ovella käsidesiä, penkeissä metri–kaksi turvavälejä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Seurakunnat Tuiran seurakunta