Karjasillan kirkkokuoro on vuoden 2021 musiikkiryhmä 

Suomen Kirkkomusiikkiliitto on valinnut vuoden 2021 musiikkiryhmäksi Karjasillan kirkkokuoron Oulusta. Tunnustus annettiin kuorolle monipuolisesta, pitkäjänteisestä ja aktiivisesta toiminnasta.

Kuoro seisoo ryhmässä ja katsoo kameraan.

Karjasillan seurakuntaan saatiin mieluinen tunnustus, kun Suomen Kirkkomusiikkiliitto valitsi seurakunnan kirkkokuoron vuoden 2021 musiikkiryhmäksi.

Kuorossa on noin 30 laulajaa, joista monet ovat olleet mukana vuosikymmeniä.

Tavallisesti kuoro avustaa messuissa noin kerran kuukaudessa. Muita perinteisiä esiintymistilanteita ovat olleet Hiirosen kodin joulujuhla, Maasalon Adventtivesper, Jouluinen iltamusiikki Karjasillan muiden kuorojen kanssa sekä Tuhkakeskiviikon iltakirkko.

Kuorolaiset ovat avustaneet Karjasillan alueen hoivakodeissa pidetyissä hartauksissa laulaen 3–4 henkilön ryhmissä vuodesta 2015 alkaen. Hoivakotitilaisuuksia kertyy vuodessa peräti 40–50 kappaletta.

Kuoro on ollut aktiivinen myös virsiharrastuksessa. Kuoron aloitteesta kaudella 2009–2010 kokoonnuttiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa harjoittelemaan virsiä, tavoitteena kultainen virsitaitomerkki. Uusien lisävihkovirsien harjoittelu aloitettiin keväällä 2020.

Kuoro on kehittänyt aktiivisesti toimintamallejaan. Viime vuosina se on laatinut esimerkiksi uusien kuorolaisten perehdytyskansion ja kuoron historiikin sekä rahoittanut toimintaansa kirkkokahvien ja konserttien väliaikakahvitusten tuloilla. Lisäksi kuoroharjoitusten vapaaehtoisia kahvirahoja on lahjoitettu lähetystyöhön.

”Yhdessä laulaminen ja lähimmäisten auttaminen ovat tärkeitä”

Kuoronjohtaja, kanttori Juha Soranta haluaa osoittaa tunnustuksen erityisesti kuorolaisille:

– Kuorolaiset ovat sitoutuneita ja motivoituneita. Toiminta on sisältä lähtevää aitoa tekemistä, jossa tärkeää on paitsi yhdessä laulaminen myös lähimmäisten auttaminen.

– Aivan erityisesti olen iloinnut lauluvierailuista hoivakoteihin, minkä kuorolaiset ovat ottaneet sydämen asiakseen. Näen ryhmän toiminnan hyvin arvokkaana.

Muita kuoron pitkäaikaisia johtajia ovat olleet kanttorit Kalevi Jantunen ja Ari Rautakoski.

Vuoden musiikkiryhmä -nimitykseen kuuluu 500 euron stipendi sekä 1 000 euron varaus musiikkiryhmän ja Suomen Kirkkomusiikkiliiton yhteistoimintaan.

 

Kuorolaisten virsimerkkiharjoituksista voit lukea täältä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää