Sauli Tervaniemi ottaa koronarokotteen, mutta halusi perehtyä ensin kunnolla rokotteen faktoihin.

Rokotekeskustelu tarvitsee faktoja

20.1.21

Aiotko ottaa koronarokotteen? Tätä kysyimme neljältä henkilöltä. He kommentoivat myös kysymystä, uskaltaako Suomessa olla avoimesti rokotekriittinen?


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Riitta Hirvonen, Pixabay (piikkikuva) .

1 Millä perusteilla olet tehnyt koronarokotepäätöksesi?

2 Mistä olet saanut tietoa rokotteesta?

3 Uskaltaako Suomessa tuoda yhtä avoimesti esille niin myönteisen kuin kriittisen kannan rokottamiseen?

Myös lapsemme saavat rokotteen

  1. Historian opettajana tiedän, että rokotteilla on saatu aikaan paljon hyvää ihmiskunnassa. Koronarokote on kehitetty nopeasti, mutta sen testaamiseen liittyvät säädökset on silti huomioitu. Meidän perheessämme sekä vanhemmat että lapset ottavat rokotteen, koska sen todennäköiset haitat ovat mahdollisen taudin haittoja pienemmät. 
  2. Olen hakenut tietoa internetistä, mutta en niin kutsuttujen vaihtoehtoisten medioiden sivuilta. Kun rokotetta on jonkin aikaa käytetty, odotan, että tietoa mahdollisista haitoista on tarjolla vielä lisää. 
  3. Rokottaminen on tällä hetkellä herkkä, tunteita, muun muassa pelkoa herättävä aihe. Tuttavapiiriini kuuluu myös rokotekriittisiä henkilöitä. Itse suhtaudun koronarokotteeseen avoimesti. Tuntemattomien kanssa en siitä ensimmäiseksi keskustelisi. Sykkeet kannattaa laskea aiheen parissa alas ja katsoa rokotteesta faktoja.

Sauli Tervaniemi, opettaja, Oulunsalo

Meillä on vastuu toisista

  1. Tarvitsen rokotesuojan jo työni puolesta. Tapaan paljon ihmisiä, osa heistä on iäkkäitä ja monisairaita. Kaikkien on voitava tulla turvallisesti diakoniatyöntekijän luokse. Meillä on vastuu myös kohtaamiemme ihmisten terveydestä. Luotan siihen, että lääkeviranomaiset ovat tehneet rokotteen suhteen työnsä hyvin. 
  2. Tietoa olen saanut tiedotusvälineistä. Lisätiedon tarve voi syntyä sitten, kun tiedän, minkä lääkeyhtiön rokotteella minua rokotetaan.
  3. Olen kuullut arkuudesta ilmaista oma kielteinen kantansa koronarokotuksiin. Tämä ei yllätä, sillä julkisuuteen tuntuu joskus mahtuvan vain yksi hyväksyttävä ajatus kerrallaan. Kriittisesti rokotukseen suhtautuvien parissa on leimautumisen pelkoa, näin uskon.

Saila Luukkonen, sairaanhoitaja-diakonissa, Oulu

En tiedä, selviäisinkö taudista

  1. Aion ottaa rokotteen, sillä kuulun koronavirustaudin riskiryhmään. En tiedä, selviäisinkö taudin vaikeammasta muodosta. Otan rokotteen myös siksi, että se on minun mahdollisuuteni vaikuttaa laumasuojan syntymiseen. Kun kuulin rokotteen olevan valmistumassa, suhtauduin tietoon positiivisesti. 
  2. Tietoa olen saanut lehdistä ja uutisista. Ehkä jonkinlainen kansalaistiedote rokotteesta voisi olla paikallaan. 
  3. Vapaus sanoa mielipiteensä rokotuksesta pitää olla, mutta perustelut näkemykselleen on hyvä pystyä esittämään. Olen puhunut rokotteesta lähipiirini kanssa. Kannanottoja eri ammattien edustajilla on ollut laidasta laitaan. Enemmän kuitenkin myönteistä suhtautumista.

 Anja Jokilehto, eläkeläinen, Oulu

Minua on rokotettu monilla piikeillä

  1. Minun olisi ollut mahdotonta työskennellä vuosikausia ulkomailla, jos en olisi suostunut hankkimaan rokotesuojaa. Niin sanottujen tavallisten rokotteiden lisäksi olen saanut muun muassa vesikauhurokotteen ja rokotteen Japanin aivotulehdusta vastaan. Minulle ei ole tullut mieleenkään kyseenalaistaa näidenkään rokotusten tarpeellisuutta. En näe, että meillä olisi muita kuin koronarokotteen tarjoama tie ulos epidemiasta.  
  2. Seuraan rokotekeskustelua tiedotusvälineissä. Minulla on luottamus lääketieteen asiantuntijoiden kommentteihin eikä perusteluja epäillä heidän sanomisiaan. Lisäinformaatiota en koronarokotteesta kaipaa, ellei synny uutisia sen sivuvaikutuksista. 
  3. En erityisesti halua kuulla rokotevastaisia näkemyksiä, jotka perustuvat hämyisiin syihin, kuten epäilyksiin, että rokotteen avulla ihmiskehoihin ujutetaan seurantalaitteita. Asiallista, faktoihin perustuvaa keskustelua pitää saada vapaasti käydä. 

Jukka Helle, hiippakuntasihteeri, Aasiassa työskennellyt lähetystyöntekijä, Kuopio

 

Järkeily avuksi

Onko Suomessa annettava koronarokote turvallista ottaa, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet?

– Tämänhetkisen tiedon mukaan Suomen käyttämällä rokotteella ei ole tullut ilmi vakavia, huolta herättäviä pitkäkestoisia haittoja. Rokotteita on tutkittu kymmenillä tuhansilla koehenkilöillä ja tuloksia on seurattu useita kuukausia. 

– Jos vakavia haittavaikutuksia tulee, ovat ne harvinaista. Rokotettahan on jo annettu miljoonia. 

– Mikäli rokotteen ottaminen mietityttää, on hyvä järkeillä, että emme voi loputtomiin väistellä koronavirusta. Rokote on tiemme ulos epidemiasta. Nykyisenkaltainen elämä ei voi olla vaihtoehtomme pitkään. 

 

Millaisia ajatuksia tämä juttu sinussa herättää? Anna toimitukselle palautetta.

 

Lue lisää aiheesta:

article Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Yleinen