Maailmanparantaja, jonka esikuva on Jeesus

12.2.21

Muhokselta lähtöisin oleva Liina Tiusanen haaveilee maallemuutosta, ja toivoo että politiikassa pystyttäisiin puhumaan asioista ilman turhia kärjistyksiä.


Teksti: Karoliina Rauhio-Pokka . Kuvat: Karoliina Rauhio-Pokka .

Viime vuoden maaliskuussa Liina Tiusanen oli perheensä kanssa sukuloimassa Muhoksella, kun koronapandemia alkoi. Alun perin viikon mittaiseksi suunniteltu reissu venyi yhdeksään viikkoon, ja perhe palasi kotiin Järvenpäähän vasta vapuksi.

Moni muukin kaupunkilainen tarttui etätyön suomaan mahdollisuuteen ja siirtyi mökille.

– En ole varmasti ainoa nuori aikuinen, joka toivoo voivansa palata kotiseudulleen, mutta työ vie muualle, Tiusanen pohtii.

Pysyvästä maallemuutosta haaveilee kyselyjen mukaan jopa miljoona suomalaista.

– Monipaikkaisuus on jo nyt monille arkipäivää. Mieheni on kotoisin Etelä-Savosta, joten vietämme siellä paljon aikaa.

Kotoa opittu oikeudenmukaisuus

Liina Tiusasella halu vaikuttaa yhteisiin asioihin on kypsynyt pikkuhiljaa.

– Lapsuudenkodissani opin pitämään oikeudenmukaisuutta tärkeänä arvona. Itsekseen pärjäämisen sijaan korostettiin toisten auttamista ja sitä, ettei ketään jätetä.

Lukioikäisenä Liina alkoi vetää seurakunnan kerhoja ja partiota. Kokemukset antoivat tärkeää oppia johtamisesta ja muiden ihmisten kanssa toimimisesta.

– Ymmärsin, että voin vaikuttaa omaan ympäristööni ja sen ihmisiin, jos vain tartun rohkeasti toimeen.

Arvomaailma vaikuttaa politiikassakin

Politiikkaan Liina Tiusanen ajautui mukaan tavallaan vahingossa – tai ehkä sitten Jumalan johdatuksesta.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Jyväskylässä hän etsi itselleen kuumeisesti seurakuntayhteyttä. Nähtyään Kristillisten opiskelijoiden ilmoituksen hän ajatteli löytäneensä etsimänsä.

Vasta paikan päällä paljastui, että kyseessä olikin edustajistoryhmä eikä rukouspiiri. Tiusanen kuitenkin innostui vaikuttamisesta ja asettui jo samana syksynä ryhmän listoilta ehdokkaaksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin.

Liina oli Kristillisten opiskelijoiden toiminnassa mukana parin vuoden ajan, kunnes hän alkoi kokea mahdollisuutensa vaikuttaa riittämättömiksi.

– Pienessä porukassa vaikuttaminen on vaikeampaa kuin isossa, joten ryhdyin miettimään sopivaa puoluetta.

Hän päätyi lopulta keskustaan, koska koki sen antavan riittävän leveät hartiat laaja-alaiseen vaikuttamiseen. Lisäksi puolueen kristillisyydestä kumpuava arvomaailma puhutteli.

Näkemyserot menevät helposti tunteisiin

Liina Tiusanen pitää vahingollisena kehitystä, jossa kaikesta pitäisi olla kärkäs mielipide. Mielipiteistä on tullut identiteettikysymyksiä.

– Esimerkiksi turkistarhauksesta tai turpeenpoltosta ei pystytä keskustelemaan asiallisesti eri näkökulmista, vaan ne menevät heti tunteisiin.

Samoin ilmastonmuutoksesta on tehty mielipide- ja identiteettikysymys, vaikka se on fakta. Tiusasen mukaan puolueella, joka ei ota ilmastonmuutosta vakavasti, ei ole tulevaisuutta.

– Ilmastonmuutos on haaste, johon meidän täytyy löytää yhdessä oikeudenmukaiset ratkaisut.

Vaikuttajan usko saa näkyä

Liina Tiusasen poliittinen esikuva on Jeesus.

– Jokainen poliitikko saa mielestäni tuoda omaa vakaumustaan esille itselleen luontevalla tavalla. Jos uskon haluaa pitää omana asianaan, sekin on sallittua, mutta meidän ei pitäisi mennä siihen suuntaan, ettei uskonto saisi näkyä lainkaan julkisuudessa.

Omalla kohdallaan hän kokee uskon näkyvän ennen kaikkea arvoissa.

– Jokainen ihminen on arvokas riippumatta siitä, mitä hän pystyy tälle yhteiskunnalle tarjoamaan. Jokaisessa ihmisessä on valtava potentiaali, mutta kukaan ei pärjää yksin.

Usko tuo iloa, rauhaa ja lohtua.

– Maailman menoa katsellessa tulee helposti lamaantunut olo, mutta silloin voi luottaa siihen, etten minä kanna tätä maailmaa vaan Jumala. Voin tehdä parhaani, mutta lopulta kaikki ei ole itsestä kiinni.

Äitiys laajensi ymmärrystä

Liina Tiusanen sai esikoisensa pari vuotta sitten. Äitiys on kirkastanut, miten tärkeää työ perheiden hyväksi on.

– Meistä jokainen on ollut joskus lapsi. Lapsuus vaikuttaa meihin koko elämämme ajan, ja siksi on todella tärkeää panostaa perheiden hyvinvointiin.

Tiusanen toivoo saavansa olla tulevaisuudessakin mukana yhteisiin asioihin vaikuttamisessa.

− Jos kerran saa maailmanparantamisen pistoksen, siitä ei hevillä parane.

=> Kommentoi ja lähetä palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä