Iitu Juola katsoo kameraan ja hymyilee.

Nuori, haluaisitko kokeilla liikuntaa, mutta kaveri puuttuu?

8.2.21

Liikuntaetsivänä aloittanut Iitu Juola tukee nuorta liikkeelle lähtemisessä. Juolan kanssa voi käydä vaikka kävelyllä tai kokeilla jotain muuta liikuntaharrastusta.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Iitu Juola .

Oululainen Iitu Juola odottaa jo kovasti kohtaamisia nuorten kanssa. Hän aloitti helmikuun alussa työt Oulun NMKY:ssä liikuntaetsivän nimikkeellä.

Liikuntaetsivä lähtee kaveria kaipaavan nuoren kanssa lenkille tai tulee mukaan muuhun nuoren toivomaan liikuntaharrastukseen.

– Minun tehtäväni on olla turvallinen aikuinen, jonka kanssa on helppo lähteä liikkeelle, Juola kertoo.

Toiminta on suunnattu 16–29-vuotiaille nuorille, jotka ovat opiskelun tai työelämän ulkopuolella tai tuntevat itsensä yksinäiseksi. Nuori saa liikuntaetsivältä yksilöllistä tukea, mutta halutessaan myös paineettoman harrastusyhteisön muista toimintaan hakeutuneista nuorista.

– Tavoitteena on saada onnistumisen elämyksiä ja löytää itselle sopiva tapa liikkua, Juola toteaa.

Liikunta antaa energiaa ja hyvää oloa.

Sosionomiksi kouluttautunut Juola saa kevään korvalla liikuntaneuvojan pätevyyden. Hän kertoo olleensa aina aktiivinen liikkuja.

– Tällä hetkellä pyöräilen työmatkat, käyn kuntosalilla ja kuntonyrkkeilyssä sekä hiihdän. Liikunta antaa energiaa ja hyvää oloa arjen keskelle.

Liikuntaetsivätoiminta on osa Suomen NMKY -liiton koordinoimaa Liike-hanketta.

Iitu Juolaan saa yhteyden soittamalla tai sähköpostilla. Yhteystiedot löytyvät Oulun NMKY:n verkkosivuilta.

Anna palautetta jutusta

Juttuja aiheesta nuoret ja liikunta:

Liikuntakaveri tsemppaa eteenpäin

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä