Ylpeyttä, kateutta, vihaa – mikä on kuolemansynnin rooli nykyajassa?

26.2.21

Mitä kuolemansynnit ovat ja miten ne eroavat muista synneistä? Kysyimme tätä Jussi Rytköseltä, joka nostaa esille ihmisen taipumuksen kuolemansynteihin paastonajan aamuhartauksissaan.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Shutterstock .

Pappi ja toimittaja Jussi Rytkönen kertoo 16. helmikuuta radion aamuhartaudessa, ettei hän ole koskaan tavannut kumpaakaan isoäitiään, mummaansa, kuten hän heitä kutsuu.

Molemmat olivat kuolleet ennen lapsenlapsen syntymää.

”En ole koskaan istunut isoäitieni sylissä, enkä kuunnellut heidän puheitaan tai laulujaan lapsenlapselle”, aamuhartauden pitäjä sanoo. ”Minulle on aikuisena kerrottu, että olin alle kouluikäisenä hyvin kateellinen serkuilleni, joilla isoäitejä oli.”

Rytkösen tarina jää hartauden kuulijan mieleen, sillä ikiomaa mummaa pieni poika ei saanut omakseen kadehtimallakaan.

Hartaus kateudesta on osa meneillään olevaa radion paastonajan aamuhartaussarjaa, jossa Rytkönen paneutuu seitsemään kuolemansyntiin: ylpeyteen, kateuteen, vihaan, laiskuuteen, ahneuteen, ylensyöntiin ja himoon.

Kirkkovuodessa on eletty jo reilun viikon verran paastonaikaa ennen pääsiäisen juhlaa.

Paaston matka pääsiäiseen tuo kristillisyydessä eteen elämän syviä, vaikeitakin kysymyksiä, kuten oman syntisyyden, epätoivon, kärsimyksen sekä pyrkimyksen elää Jumalan mielen mukaisesti.

 

Jussi Rytkönen, listaus seitsemästä kuolemansynnistä syntyi 500-luvulla. Miksi olet halunnut puhua ikivanhasta listauksesta, joka saattaa kuulostaa nykyihmisestä hyvinkin vieraalta?

– Vanhan testamentin kertomukset ja Jeesuksen elämänvaiheet ovat vielä paljon vanhempia ja silti niistä puhutaan kirkossa. Seitsemän kuolemansyntiä on vain yksi keskiaikainen luettelo erityisen vakavista synneistä.

– Kuolemansynnit elävät kulttuurissamme – esimerkiksi kirjallisuudessa ja elokuvassa – omaa elämäänsä. Ne olisi jo siksi hyvä tuntea.

– Ylipäätään voi olla niin, että ihmisen syntisyys on kirkollisesti ja kulttuurisesti seuraava riidanaihe: Kuka haluaa olla syntinen? Eikö ihminen pikemminkin ole pohjimmiltaan hyvä?

– On mielenkiintoista, mitä tapahtuisi, jos kirkko alkaisi siivota syntipuhetta pois ja korvata sitä jollakin pehmeämmällä. Mutta jos me emme ole osallisia perisynnistä ja synnin orjia, ei Jeesuksellekaan jää todellista tehtävää ihmisen pelastamisessa. Tällöin hänestä tulee etiikan opettaja ja kirkosta pelkkä moraalipoliisi.

”Jos ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, siis synnitön, elämä maan päällä olisi melko toisenlaista. Ehkä elämän raadollinen ja usein pettävä todellisuus on ajanut ihmisen jo muinaisesta Kreikasta alkaen haaveilemaan ja nykyaikana myös toteuttamaan ihanneyhteiskuntia. Sellaisissa vaikkapa omistus on usein ollut jollakin tavalla yhteistä. Mutta mikään niistä, mikään utopia, ei ole kauan kestänyt. Jokaisen oma suu on aina lähinnä.” (Kursiivilla olevat katkelmat ovat lainauksia Jussi Rytkösen paastonajan aamuhartauksista)

Poikkeavatko kuolemansynnit vakavuudeltaan muusta vääryyden teosta?

– Ymmärtääkseni kuolemansyntejä on pidetty muiden syntien lähteenä tai alkusyynä, mistä syystä niihin pitää suhtautua vakavasti. Mutta jako kuolemansynteihin tai kevyempiin synteihin ei elä luterilaisuudessa eikä jaottelu taida olla niin tarpeellistakaan.

”Ihmisen osallisuus perisynnistä tekee hänestä pohjimmiltaan itsekkään ja omaa etuaan etsivän olennon. Jo Adam ja Eeva väistivät langettuaan vastuutaan. Se, että monet ihmiset arjen elämäntilanteiden suurissa ja pienissä ratkaisuissa pystyvät rakastamaan, se, että he pystyvät myös hyvään, jaloihin ja epäitsekkäisiin tekoihin, ei perusasetelmaa muuksi muuta. Ihmisen syntisyyden näkee jo yhteiskunnan rakenteissa: meillä on esivalta, siis esimerkiksi poliisi, oikeuslaitos, verohallinto ja puolustusvoimat siksi, että tiukan paikan tullen ihmiset eivät ilman ulkoista pakkoa kykene näkemään asioita toisen ihmisen puolesta, vaan ainoastaan omastaan. Ilman Jumalan asettamaa esivaltaa me tarpeeksi pahojen aikojen tullen syömme toisemme.”

Mikä rooli kuolemansynneillä on eri uskonnoissa ja kulttuureissa on nykyaikana?

– Katolinen kirkko jakaa synnit kuolemansynteihin ja lieviin synteihin. Kuolemansynti on Katolisen katekismuksen mukaan raskas rikkomus Jumalan lakia vastaan ja se tuhoaa rakkauden ihmisen sydämessä. Tähän syyllistyy ihminen, joka tieten tahtoen päättää tehdä sellaista, mikä on raskaasti ristiriidassa Jumalan lain ja ihmisen lopullisen päämäärän kanssa.

– Valitettavasti en osaa sanoa, miten tämä asia määritellään idän kirkossa, puhumattakaan juutalaisuudesta tai islamista. Veikkaan, että merkittäviä eroja on.

”Ylpeys on myös Raamatussa tunnettu sana. Esimerkiksi Jesajassa Jumala lupaa, että Hän tekee lopun röyhkeiden ylimielisyydestä ja painaa maahan väkivaltaisten ylpeyden. Babylon on Jesajan kirjassa kaldealaisten ylpeys ja ihme. Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan Sananlaskuissa.”

Jos tätä seitsemän kohdan syntilistaa pitäisi päivittää nykyaikaan, muuttuisiko siinä jotakin? Mihin 2000-luvun eurooppalainen ihminen näistä lankeaa?

– Kaikkien aikojen ihmiset lankeavat syntiin samalla tavoin. Syntiluetteloita on ainakin puolivakavissaan yritetty myös modernisoida. Siinä on silloin se riski, että tällaisten hieman sielutieteellisten tai perustavaa laatua olevien syntien nimien tilalle tulee konkreettisempia tekosyntejä.

– Ne voivat olla raflaavampia ja sopia hyviä poliittisesti nykyaikaamme, mutta ovat ehkä pohjimmiltaan kuitenkin vain näiden perustavien syntien hedelmiä.

”Entä onko sinussa itsessäsi ylpeyttä, sitä väärää ylpeyttä? Ihmisen sisällä on paljon sellaista, mitä ihminen ei itsekään ymmärrä. Meidän mielemme tekee asioita, joita emme täysin kontrolloi. On silti tarpeetonta esimerkiksi päivästä toiseen vahtia itseään, josko minussa vaikkapa sitä ylpeyden vikaa olisi. Ensinnäkin siksi, että totta kai meissä jokaisessa sitä on. Ikävä kyllä on helppoa ja mieluisaa yrittää olla edes jossakin tuota toista parempi, asettua hänen yläpuolelleen.”

Mikä on paastomatkan päämäärä? Sekö, että elämä näyttäisi sen jälkeen toisenlaiselta?

– Paaston matka on hengellinen matka, mutta ei se mikään suoritus ole. En myöskään tiedä, onko elämäni sen päätteeksi toisenlaista.

– Matkan päämäärä on osallistua seurakunnan jäsenenä pitkänperjantain ja pääsiäisen tapahtumiin siten, kuin ne kirkon jumalanpalveluselämässä näyttäytyvät ja toteutuvat. Nyt toisena koronapääsiäisenä Herran vuonna 2021 emme ilmeisesti voi niihin vielä normaalisti osallistua, mutta sitä suurempi on ilo aikanaan, kun elämä näiltäkin osin joskus normalisoitua.

”Kateus oli Raamatun mukaan syynä siihenkin, että Vapahtajamme Jeesus joutui ristille. Pilatuksesta mainitaan Matteuksen evankeliumissa (Matt. 27:18), että ”hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä”.”

 Millaista syntipuhetta sinä pappina käytät, kun esimerkiksi ajatukseen katumisesta moni tuntuu reagoivan toteamuksella, mitä se hyödyttää? Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi.

– Pelkkä katuminen ei hyödytä, vaan se on yhdessä parannuksen tekemisen kanssa välttämätöntä, kun langennut hoitaa suhdettaan Jumalaan. Synnin ajalliset seuraukset ovat sitten asia erikseen. Jos olet jotakuta vastaan rikkonut, asia tulee sopia lähimmäisen kanssa tai oikeudessa.

– Minusta pappien on puhuttava synnistä ja ihmisen syntisyydestä. Syntiä ei voi ymmärtää Eino Leinon tavoin: ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista.” Inhimillisen elämän tasolla Leinon runoissa on toki jotakin perää, mutta teologisessa antropologiassa tällainen ei riitä.

”Raamatussa on kateudesta kovaa puhetta. Tunnistatko sinä, että elämääsi tavalla tai toisella joskus myrkyttää kateus? Oletko itse ollut kadehtimisen kohteena ja onko se satuttanut ihmissuhteitasi? Mitä sinä ajattelet kateudesta, joka vie kalatkin vedestä – ja jonka valtaan me emme saisi jäädä?”

Kirkon omilla verkkosivuilla synnistä todetaan näin: ”Synnistä ei voi irtautua omin voimin, vaan vain Pyhän Hengen vaikutuksesta armonvälineiden kautta. Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Usko Kristukseen siirtää ihmisen Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”  Voisiko tätä sanoa toisin – kielellä, jota olisi helpompi ymmärtää?

– Virsi 310 sanoo sen minun mielestäni simppelisti: ”Vaikka syntimme nousevat kauhistamaan, kadotukseen ne meitä ei saata. Mereen Jeesus jo heitti ne pohjattomaan, hänen armonsa voisiko laata!”

– Oulun Tiernapojat sanovat sen kai vielä selkeämmin: ”Synti suuri surkia kun särki taivahan, niin täytyi alas astua jo Herran Jumalan.”

– Mutta vieläkin yksinkertaisemmin asia pitäisi sanoa, että syntinen tarvitsee välttämättä Kristusta. Ihminen ei voi itse itseään pelastaa.

Mihin sarjasi kuolemansynneistä päättyy? Anteeksi antoon vai siihen, mitä Raamattu sanoo: synnin palkka on kuolema?

– Sarja päättyy 23. maaliskuuta. Viimeisen hartauden teemana on ”himo”. Varmaan siinä hartaudessa on pari kokoavaa virkettäkin aiheesta, mutta en edes kuvittele voivani keksiä jotakin aivan uutta ruutia.

– Synnin palkka on uskomme mukaan tosiaankin kuolema, mutta Jeesus on oleva syntisten Vapahtaja ja kuoleman voittaja.

Vapahtaja Jeesus ei kadehtinut. Sen sijaan hän sääli ja rakasti syntistä ihmistä, joka on vaelluksellaan monien kiusauksien ja lankeemuksien keskellä. Jeesuksen tie vei ristille, kuolemaan tämän toisiaan kadehtivan, usein rakkaudettoman ja kovan ihmiskunnan syntien edestä. Risti oli sovituksen paikka. Sille ristille vietiin kaikki se pahuus, jolla ihminen itseään, lähimmäistään ja luomakuntaa on vahingoittanut ja vahingoittaa.

 

Jussi Rytkösen hartaudet jatkuvat tiistaiaamuina 23. maaliskuuta saakka. Hartaudet ovat kuunneltavissa myös Yle Areenassa.

 

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko