Neuvottelut Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien siirrosta päättyivät

Rauhan Tervehdys ry:n ja Oulun seurakuntayhtymän välisissä neuvotteluissa Rauhan Tervehdys -lehden julkaisuoikeuksien mahdollisesta siirrosta ei päästy yhteiseen lopputulokseen.

|

Alkuvuonna 2020 käynnistyneisiin neuvotteluihin lähdettiin lehteä julkaisevan yhdistyksen aloitteesta.

Rauhan Tervehdys ry:n hallitus esitti kuitenkin jo syksyllä 2020 yhdistyksen vuosikokoukseen kokoontuneille jäsenseurakuntien edustajille neuvottelujen päättämistä.

Yhdistyspohjalla jatkamisen perusteluiksi listattiin muun muassa tilaajaseurakuntien tasapuoliset mahdollisuudet kehittää lehteä sekä se, että nykyisessä laajuudessa lehden kustantaminen tulee edullisemmaksi kuin osana seurakuntayhtymän toimintaa.

Syyskokous kuitenkin päätti jatkaa neuvotteluja äänestettyään asiasta. Kokouksessa myös esitettiin, että tuohon saakka virkamiesvoimin käytyihin neuvotteluihin nimettäisiin edustajiksi myös luottamushenkilöitä.

Tänä vuonna neuvotteluja on käyty kolme kertaa. Tieto neuvottelujen päättymisestä merkittiin tiedoksi Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa vappuviikolla. Kokoustiedotteessa todetaan, että asia otetaan kuitenkin seurakuntayhtymän näkökulmasta uudelleen valmisteltavaksi ja käsiteltäväksi.

Oulun seurakuntayhtymään kuuluvat seitsemän seurakuntaa kattavat Rauhan Tervehdys -lehden levikkialueesta noin 90 prosenttia. Vuoden 2021 talousarviossa lehden tilaamiseen on alustavasti varattu 1 076 000 euron määräraha.

Rauhan Tervehdys ry:n kevätkokous pidetään 10. kesäkuuta Oulussa. Kokoukseen yhdistyksen hallitus tekee tilaajaseurakunnilleen esityksen jatkotoimenpiteistä.

– Esitys tulee olemaan pitkälti saman tyylinen, kuin syyskokoukselle laatimamme, hallituksen puheenjohtaja, Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä toteaa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää